Essex plus

Voisin syyttää talvee, voisin syyttää kylmyyttä, voisin syyttää väsymystä, voisin syyttää ajanpuutetta, voisin syyttää stressiä, voisin syyttää koulua, mutta syytän ITSEÄNI.

Aika säälittävä kirjottamattomuus- tauko. Miksen oo tänne saanu mitää kirjotettua? nii-in, sitä sopii miettiä.

NYT kuitenkin halusin paikata asian, ennenku se uppoaa, eikä sitä pysty korjaamaan...Noniin, marraskuun 11. päivän jälkeen on sattunut asioita, paljon asioita. Mutta en aatellu teille nyt kirjottaa yli kuukauden ajalta mun tekemisiä, lyhyesti voin sen sanoo et oon eläny ylä- ja alamäkiä. Mutta se on aika normaalia, must tuntuu.

Välillä mietin, mimmonen oon sit raskaana. jos oon näin mahoton tuuliviiri jo nytten. Keskiviikko oli yhtä juhlaa, kaikki hymyilytti: bussikuski naurahteli mun ykspyöräselle, wanhojentanssi- liikkeet oli muistissa vieläkin melki vuoden jälkeen, treenasin muodostelmaluistelua ilman luistimia ja tais olla hyvää ruokaaki.Sitten asiaan astuu pieni sininen keijukainen, nimeltään Nukkumatti ja seuraavana päivänä ei näyttäny mikää sujuvan! Olin ihan monsteri tai vähintään Tyronnosaurus Rex! Kukkakaali- keli autoilussa ei auttanu asiaa ja sanoin iskälle ajavani yhen punaisen auton kylkeen, jossei se nyt vähä auta mua. Taisin jopa uhkailla murtavani jalat( ettei tarttis enää ajaa). Kotona vanhat putous- jaksotkaan ei auttanu yhtää. Päässä vaa soi: TÖTTÖRÖÖ, Mitä laitetaan? ja just tingle about it. Aattelin et tunge jo ne tingleaboutit sun *********

No oon vaa ihminen ja ihmiset on tommosia( ainiin pakko kertoo tää ku pikkusisko kysy et voiks ihminen synnyttää koiran:DD Sitten valaistii asiaa ja mama vaa nauraa ja sanoo et kauheeta ku joutus aina pelkää et tuleeks tällä kertaa vauva vai vuohi!)
Noniinmutniin en oo syntyny vuohena tai heinäsirkkana, vaan ohuthiuksisena vaaleena pallerona. Ja tää pallero on vähä nyt kasvanu. Kasvuki tuo oikeesti niiin paljon shittiä, ellei sitä osaa ajatella valoisasti!!! Niinku huomaatte joskus valosuutta on vaa niiin vaikee nähä. Ikuiset kysymykset sukulaisilta tuo ahistuksen ja alkaa miettiä, että pitäskö jo sittenki nyt tietää mikä minusta tulee? Sit päätän et JOO pitäs, nii eiku saman lauseeen loppuun lisäys: "..mutta kyllähän sä kerkiit tota vielä miettimään." Niinku mitä ne aikuiset luulee, luuleeks ne et me mietitää kooko meijän elämänkaari, minkä ammatin valitsen ja sit kuitenki arkun pohjalla huokastaa syvää ja mietitää et ois pitäny valita toisin ja vaivutaa syvään ikuiseen uneen.

Just oikeestaan eilen puhuttii tästä ja Maija mietti et onkohan ikinä semmosta ammattia kelleen, että on sillee TÄÄ just sopii niin mulle, oon syntyny tekee tätä ja nautin tästä! Vai niinku toisaalta kuulin, et jotkut tekee sitä vaan rahasta. Eli! jos kaikki olis miljonäärei, nii tekiskö kukaa sit mitää työtä?
Onks työnteko aina niin kamalaa, et mieluummi vaa löhöö? Löytyykö maailmasta semmosta työtä, mitä tekee  vaan työn ilosta? Ja pääkysymys: " Löydänkö minä sitä?"

Mutta hehheh onhan mulla vielä kevääseen aikaa miettiä ja sitten alkaa ne ihanista ihanimmat haut. Jos mulla ois aikakone, niin menisin joka ikiseen ammattiin tettiin ja sitten rankkaisin ne ja päättäsin, minkä otan. Takas todellisuuteen: mulla ei ole.


Hakuammuntaa siis( tulipa sanaleikki), ammun varmaa monta kertaa ohi ja sit lopuks meenki Sveitsin farmille lypsää sinikielisiä lehmiä. Ehkä siinä vaiheessa omistan myös sen sinikielisen koiran ja asun sinisessä talossa ja laulan: " Im blue dapuldiipadapoldaa...."

Ajantaju,tajuton aika

Aika. Taika. Aika on kun taikaa, jos siihen ei usko, niin sitä ei saa, jos siihen uskoo, niin sitä riittää loputtomiin ja kaikki on mahdolllista. Aika on jatkuvaa, mutta silti loppumatonta, aikaa ei voi ostaa rahalla, eikä sitä voi ansaita. Kaikilla on sitä yhtä paljon, aika on reilu, vai onko se?

Voittaako siinä aikaa, että valitsee edellisenä iltana seuraavan päivän asun tai puhuu yömyöhään järsimään jääneet asiat? Se on peliä. Peliä, jossa on säännöt. Peliä, jota tulee osata pelata selviytyäkseen.

Burn-out. Shakkimatti. Diskaus ja luovutusvoitto.

Siltä mun elämä on tuntunut. Paljon asioita, paljon aikaa, silti se vaan valuu ja oon jatkuvasti kääntämässä tiimalasia ympäri, yhä uudelleen ja uudelleen.

Hiekka valuu, asiat kasaantuu, deadlinet lähestyy ja mitä mä teen. "Rentoudun" ja meen nukkumaan odottaen jospa taika tapahtuisi yön aikana. Simsalabim! Mutta yön esiripun vedettäessä sivuun näen lavalla ne kaikki asiat oikein kohdistusvaloissa. Katso Melli: "Tuolla ne on!"

Ahdistun, vedän siteen naamalle, lähden huoneesta pois. Istun tunnilla tehtävät tekemättömänä ajatellen kohta tämän loppuvan, kohta on kesä ja huolettomuus.

Vedän siteen silmiltäni opettajan valittaessa työmoraalistani. Näen. Siellä se on. Pimeys, kylmyys, pakkanen. Talvi. 6kk vapauteen.

Saavun kotiin, avaan koneen, alan selailla nettisivuja yomekoista. Järjen ääni huutaa: "Ethän edes ole vielä kirjoittanut ylioppilaaksi, ethän ole vielä edes saanut tuloksia, ethän edes tiedä pääsetkö kunnialla loppuun!"
Sivuutan äänen, laitan kuulokkeet korville ja hyppään omaan rakkaaseen täydelliseen maailmaan, jossa minun ei tarvitse tehdä mitään, mitä en halua.

Oh happy day!

If you want to be happy, then be.
Onnellisuus ei ole päämäärä, vaan tapa matkustaa.


Eräs ilta tässä mama kysy multa, että Melli kuka on onnellinen?
Mietin sitä ja en voinu vastaa mitään muuta, kun ei kukaan.
Sanoin jopa ettei kukaan voi olla täydellisesti onnellinen, ei ainakaan kukaan, kenet mä tunnen. Joku on onnellinen, mutta sisimmältään se haluis saada kuitenkin vakituisen työpaikan. Joku toinen taas näyttää iloselta sinkulta, mut oikeesti kaipais sitä olkapäätä johon nojata. Joku toinen taas pärjää koulussa, mutta menettää kaiken ajan ystäviltä koulukirjoille.

Helppohan se on sanoa tuntemattomasta, et toi on onnellinen, vaan sen perusteella, että se hymyilee leveesti ja matkaa hyppelehtien.

Onko onnellisuus mielentila vai tunne?

Onks se semmonen hetki päivästä ku on ollu ihan paskaa ja kaikki kussu ja sit laitat soimaan sun lempibiisin ja tuut onnelliseks?

Vai onks se semmoi, että koko päivä on ollu yhtä juhlaa, kävellen käsikynkässä auringon säteiden kanssa?

Mä en oikeestaan tienny ja sit kun rupesin aattelee, niin tulin siihen tulokseen, ettei oikeesti kukaan, EI KUKAAN voi olla onnellinen. täysin. milloinkaan! Ei ole olemassa täydellistä päivää, kun kaikki sujuu, kuten piti tai vielä paremmin. Aina eteen tulee asioita, mitkä on täysin anaalista ja ei tekis mieli tehdä ja sit hampaat irvessä väännetää kasaa jotain äikän portfolioo.

Silti niin usein on helppo sanoo: mä oon onnellinen!!!!...Mistä toi johtuu? Onhan se tietty semmoi ideaali tila, mitä maailmassa tavotellaan ehkä eniten parhaillaankin.Ihmiset hakee niitä eri puolilta ja saa tyydytyksiä eri asioita. Kun tarpeet on tyydytetty, tuntee yksilö itsensä onnelliseksi. Noinko se menee? 

Mulla oli tästä joku pari kolme viikkoo sitten keskustelu. Puhuttiin Samuelin kanssa tästä samasta aiheesta. Sanoin mun kannan ettei kukaa voi koskaa olla onnellinen. Se katto mua jotenki hölmistyneesti ja sano et ei onnellisuus oo vaan pelkkiä niitä hyviä puolia( huom! mellistin asioita) et se on se juttu et pitää olla optimistinen. Nähdä tyhmätkin asiat valosina, aatella et nää jutut kuuluu tähän. Aatella että ilman tätä shittii en ehkä tajuis sitä toisen asian hienoutta. Miettikää nytten vaikka jotain hemmoteltui lapsii, niin eihän niille kelpaa mikää, ne vaa istuu ja läskeilee ja sit niitten etee tuoda kaikkee ku isi ostaa. Sit ne viedää viikoks erämaaha, jossa pitää surmaa marsu et saa jotain syödäkseen. NIIN kas kummaa alkaa kunnioitus omia olosuhteita kohtaan nousta!

Jäin miettii tota, et hittolainen, sithän KAIKKI friki kaikki voi olla onnellisia! Eiks kuulostakki vähä paremmalta kun mun pessimistinen ajatusmaailma maailman julmuudesta:DD Sit mentii luistelee ja katoin maman kangaskassii, mihin oon joku 3vuotta sitten kirjottanu ton: Onnellisuus ei ole päämäärä, vaan tapa matkustaa. 
 Niin siinähä se lepää. Pointti ei oo, mitä saadaan aikaseks, millon, missä, mikä palkkio. Vaan pointti on se miten me matkustetaan, miten me nähdään maailma ja sen kaikki pikku kujeet.
Frikin kliseisessä kliseessä: every cloud has a silver lining ON tää mun hakema periaate.Jokaisessa asiassa on jotain hyvää, tai oikeesti etsikää, niin tuutte huomaan.

Seuraavan kerran kun elämä piiskaa vasten asvalttii, niin miettikää sekin voi olla onnellisuutta omalla tapaa.
 

Happiness vs burnout

Joskus kirjottaa, joskus inspiroi, joskus molempii, mut joskus aikaa tai voimavaroi ei ole. Nyt on niin, vältän burnouttii, vaikka oon jo tässä viimeset kolme viikkoo halunnu kirjottaa tänne ONNELLISUUDESTA! Teen sen vielä joskus....tässä....ihankohta..........

KAKSI MINÄÄ vai USEAMPIA?

Nyt alotan sekavan setin kirjottamista juuti näin kello 8.59 LAUANTAI-AAMUNA!! Heräten ehkä henkisesti vaikeimman yön ja unen jälkeen plus kauhee vessahätä( ja mä en ikinä herää vessan takia, mut en kuitenkaa yökastelekkaa!)Okei nyt heti kadun et juttelin porukoitten kans yökahtee ja näillä sekavilla unilla yritän nyt....no!hauskaa vain!

IHMINEN 
kattokaa tossa on ihminen, kauniisti on. Se on pelkistettynä tommonen frikin yhtenäinen viiva, selkee tommoi kokonaisuus.Siltikin tommosia kokonaisuuksia on erilaisia, ja jopa yhellä ihmisellä monia sellaisia. Ekaks mietin et se on huono juttu, badbad, mutta sitten aattelin sitä monimuotoisuuden ja rikkauden( ei $$$!) kannalta.
Lähetää vaan siitä, et ulkosesti voi olla ihan erilainen viivasto mut silti sama tyyppi. Miettikää: ihminen, joka on sihteeri lähetysneuvostossa ja vapaa-ajallaan tykkää käydä salilla, ni miltä se näyttää? Entiä sit kuinka moni on nähny jonku juoksumatolla kynähame päällä...Mut heti vaatetuskin muuttaa sitä meijän käsitystä, siel salilla sä et voi ulkoopäin päätellä, mikä sen ammatti ois, mut kaupungilla kahvia ostamassa bleiseri tai jakkupäällä, voit. Jännää, eikö! Lisäks otetaa mukaa humanitarismia. Sihteeri jopa käyttäytyy eri tavalla salilla, hän voi olla vaikka kuinkamoinen läppäkone, mut työpaikalla sitä ei välttämättä niin suuressa mittakaavassa tiedetä.

Otan mun esimerkin: LUKIO!!! Sanoin tässä yks päivä mun koulukaverille, etten tykkää ittestäni koulussa. Se rakennus jotenki imee mun mehut ja musta syntyy vaeltava napakettu, joka sulautuu valkoisiin seiniin etsien elämän totuutta. Se etsintä kuitenki tapahtuu vaan päänsisällä ja ulkoopäin ja se mitä tuotan ulos, oon pinnallinen hyasintti. yh hyh. Lisäks oon huomannut että muutkin on-.- Lisää hyasinttei! jee! Sillon ei välttämättä synny mitään kaunista kuoroa, vaan se mitä saadaan aikaseks on:" Mitä sullon seuraavaks?", "Miten meni koe?" "HEEEI, venaa mua!" "Oij, onpa sulla nätti paita." Sit oikeesti mun sydän ja aivot huutaa:"PUHUTAAAAAAN HENKEVIÄÄÄÄ!!"

Aina ei kuitenkaan tarvi puhua henkeviä, mut jotain et sä tunnet et sustakin on hyötyä, sunki juttui tykätään kuunnella, sullakin on jotai annettavaa ja antaa toisille, sä oot merkittävä tässä keskustelussa.
Mä tarviin sitä ja mulle Hämeenlinnan vapaakirkko on semmoi mesta. Siellä voin vaa pulputtaa sydämmeni kyllyydestä ja AINA on ihminen, joka tietää siit asiasta ja voidaa yhessä pohtii tai naureskella ja mitä lie.

Lisäks mun yks minä on, sirkus. Käyn kahesti viikossa ite ja opetan kolmesti. On sen siis oltava yks osa mua. Siellä on melli, joka opettaa lapsia taipumaan, melli, joka kuuntelee Vilman matikankokeesta ja Petterin uimahallireissusta(kyllä! lapsilla on taito kertoo tarinaa koko sen ajan kun joku on läsnä) melli, joka joutuu ottaa toisia niskasta kiinni ja kurmottaa. Aivan erilainen kuin lukiossa. Kelatkaa kun menisin ja kesken tunnin alkaisin taputtaa käsiä yhteen ja huutaa: HILJAA, se on opettajan tehtävä, ja mä oon oppilas. Mut sirkuksessa MÄ oon opettaja ja toiset oppilaita. Vuorot vaihtu, quepasa?

En oo enää ees varma, jaksaaks tätä lukee, mut mä voin lukee ite sit monien vuosien päästä kun nää jää tänne nettii lilluu( mikä on pelottavaa, josta joskus voisin puhua)

Mulle sanottiin myös et mä oisin löytäny mun vaatetyylin. Siihen sanoin et hahah mähä näytän joka päivä ihan erilaiselle! Ja siihen vaa:" No mut silti niissä on joku yhtenäinen tekijä, mä voisin mennä kauppaa, poimia 10 aivan toisistaan poikkeavaa kappaletta, ja ne ois ihan sua."

Tohon kiteytyy tää, mitä haluun sanoo. Noi kappaleet on MINIÄ(kaunis suomi!) ja yhtenäinen tekijä on tää ihminen, se kuka ollaan. Meissä voi asua vaikka kuinka monta minää, mut silti me pysytää samana ihmisenä. Se vaan antaa meille luovuutta ja kyvyn selviytyä eri tilanteissa, eri reseptien mukaan.

T. kameleontti

A21 CAMPAIGN

Olin tossa viikonloppuna Hopessa, semmosessa hengellisessä tapahtumassa Turun Logomossa. Siellä nostettiin jakkaralle ihmiskauppa. Se on ihan sairasta, ne kaikki videot ja tarinat, mitä me kuultiin. Vois kuvitella et se ongelma oli joskus aikoi sitten, mut se on tänä päivänä! Nyt meijän perheessä ois semmonen "leikki" päävetäjänä iskä, joka pyytäis meitä heittää numeroarvion. Oisko orjii maailmassa tuhat, kaks tuhatta, viissataa vai mitä? surullisesti voin ilmottaa et 27 miljoonaa! Ja siellä painotettii et YKSKIN on liikaa, jonka mä kyl allekirjottaisin, miettikää jos sä! olisit se yks.....not nice.

Miettikää, te olisitte se, ja samaan aikaa muut tyttelit istuskelee fabossa ja kattelee peilii ja miettii omaa ulkonäköään. Onks meillä oikeus valittaa erikokosista silmistä tai liian pulleista poskista, ärsyttävästä syntymämerkistä SAMALLA kun seksiorjille ei oo oikeutta edes omaan alapäähän!
Siinä vähän mittasuhteita.

A21 kampanja meinaakin just tätä vuosisataa ja sen ongelmia, me ei voida tehdä kaikkea, mut me voidaan tehdä jotain! 

Niimpä ollaan luovia, ja keksitään joku tapa parantaa maailman vääryyttä, kerrankin! me voitais olla niit frikin missei, joiden tehtävänä on tehdä maailmasta parempi paikka.

ykkösen part kakkonen

Lisäks musta on aivan sikahauskaa se, et täältä voi lukee miten mä aattelen, miten mä toimin, miten mä kyseenalaistan ja poimin. Mutta kukaan ei oikeestaan voi tietää, mitä mun päiviin kuuluu missä meen, kukkuluuruu. Se on salaisuus suuri, siitä kasvaa tän mun tarinan juuri, sen nimi on Melissa-kuuri.

Saatan joskus olla outo ja hassu, saatan sanoo leiki kuollutta ja anna tassu. Mutta se on se tapa millä elän! Eikä se tapa!
Tervetuloa seuraamaan tän tytön mielensekaista maailmaa, olkaa hyvä ja hakekaa lippunne ovelta.

Ja, kuinkakohan mones kerta, kun joudun kampaamo-uhriksi-.-

Ei huolen häivää, päivä on sateinen

HALLELUJAAAAAA!!!!jeeejeee nyt saan laitettuuu kuvii mun koneeelta! Jee tässä meni makukin jo vähänku tiesin et en saa mitää kuvia mun koneelta( ellen ala säätää pahemmin kun joulupukki kaikkien miljoonien lahjojen kans)...ja niin oon lahjaton netteilijä/koneilija!

Tässä on taas tapahtunut vaikka mitä, mullon tullu moniakin hetkii millon oisin voinu kirjottaa tänne, mutjoo oon laiska, lusmukoira. Kuulemma kyllä koira koppinsä löytää, mitä lie tuokin tarkoittaa..

Tietteks sen jutun, et kun pitää taukoo niin kaikki tuntuu taas paremmalta?

Se, kun saat sun kesän ekat mansikat
Se, kun on aika pukee päälle villapaita
Se, kun näkee jotain pitkän ajan jälkee
Joten se, kun nään blogini pitkän ajan jälkee, huhuh oon taas vauhissa ja valmiina mullistaa tein mielenterveyttä ja munkin.

Samuel eilen heitti semmosen, mielenterveydestä puheenollen, et kirjottais johki kirjasee kaikkii niit outoi ajatuksia, mille tavallaa ei oo "soveliasta" antaa miettimislohkotilaa. Mä rupesin tietty kehittää sitä, joo mun mielen musta maailma, black swan ja irstauden syöverit! Oikeestaan mä innostuin tosta. aattelin tehä noin. Saa nähä sit kuinka irstas sielunen olen;) Uskonki et se on vapauttavaa ja siin kuulemma oppii tuntee itteensä ihan eri tavalla. Pidän kans päiväkirjaa, mut tää ois eri. Ei oiskaan välttii, elämä on niin ihanaa ja elämä on niin perseestä. Vaan niinku tietteks semmoi extreem, jota ei vois näyttää kelleen tai kirjottaa tänne blogii.

Muutenkin nyt taas on tulossa psykan koe, niin oon mielenkiintoistunut mielen maailmaan, like truly! Ihminen on niin kumma kummajainen, et ikinä ei varmaan tulla tekee tarpeeks tutkimuksia. Sikspä mein tulis tehä niit itte tällee jokapäiväisesti.
Kokeile vaiks tehä joku älyttömän tyhmä ilme kaupungilla, ja tsekkaa toimiiks peilineutronit et se yrittää matkii sitä vai luuleeks se sua vaan sirkuksesta karanneelta.

 hahahahahahhaha!! viisaat tajuu tässä nyt tän tilannehuumorin. muut on tyhmiä.

sori, niin se vaan nykyään tässä maailmassa menee, pitää pärjää tai muuten joutuu naurunalaseks, häpeän kouriin ja maan matoseks, jotka pyöräillää sateella yli.

Kokeile vaiks koulussa sanoo jollekkin jotai kehuvaa ja tsekkaa, kuin se menee punaseks ja hämmästyy, vaiks kyse oli vaan frikin kiiltävästä tukasta.
Kokeile vaiks päivän olla niin helppo kun mahollista ja tsekkaa kuinka sun ympärillä kaikkien pitää mukautua siihen.
KOKEILE, KOKEILE, KOKEILE!

So you think you can think

Meillä oli psykassa joku ihme harjotus, minä, tehtävä, kuunteleitseäsi, omin. sanoin. SE meinas olla mulle ylitsepääsemätöntä. Siks aattelin vähä kritisoida sitä tässä julkisesti( toivon myös et te yrittäisitte tehä sen, niin ymmärtäisitte tuskaani! haha no ei tuskaa, mut silti).
Mun vihkoon tekemäni versio on vähä erilainen, kun se hieno opettajan powerpoint...
POINTTINA siis listaa: pakot, haasteet, rutiinit ja intohimot. Nyt vielä saattaa kuulostaa kakunpalalta, mutta, tarkennukset.

Pakot: et osaa tehdä, etkä tykkää
Haasteet: et osaa, mutta tykkäät
Rutiinit: osaat, muttet pahemmi mieti/tykkää
Intohimot: osaat ja tykkäät

Loppuosaa oli helpompi listata, mutta alku. Niinhän se menee se sanontaki: alussa aina hankalaa ja lopussa kiitos seisoo, noh en tiä seisoko se kiitoskaa. Miettikää nyt! Tosi masentava harjotus.
Olin listaamas pakkoihin, et tiskikoneen tyhjäys, mutta sitten tajusin että osaan sen vaikken tykkääkkää. Maailmas on miljoonia asioita, mitkä o ärsyttäviä, mut ne on helppo tehä. Mulle tämmösii on: pyykit kuivumaan, tiskikoneen tyhjäys, sukkien parien ettiminen, odottaa et jätski sulaa syötäväks jne. Mut semmosia, mitä en osaa ja en haluu, toi on ihan tyhmä. Laitoin ruoanlaiton:D

Haasteista sen verran että täyttä rotanjätöstä! Miks me ei voida olla tyytyväisiä, siihen mitä meil on(tässä kohtaa tuli toi masentava ajatus) miks mein pitää miettiä, mite ois VIELÄ kivempaa? masentavaa, siis, eikö?
Onhan mulla semmosia pieniä haasteita, mut sanoisin niit tavoitteiks, ne on kohtuullisia ja jotka helpottaa elämään. Teen perjantaiks ruottin yo-aineet. Mut haaste minkä laitoin, on ainakin mulle semmoi et haluaisin tehä, mutta loppujenlopuks en tee mitään sen etee et se toteutuis. Laitoin flickin. Tempun, jonka haluun oppia, mut toisaalta ihasama!

Rutiinit, jeejee, laitan pyyhkeen kuivumaan( tosin AIVAN väärään paikkaan) sammutan valot vessasta. Tähän ei oikee muuta sanottavaa, piste.

Intohimot, niinno just niitä mitä sinänsä rakastan, tai ei sinänsä, vaan rakastan! passioneeraan, tykkään ja osaan tehä! Laitoin: lapsenomaisuus, hulluttelu, ihmisten kohtaaminen, keskustelu oikeesti ja analysointi ja semmoi. Olin kaupassa ja Samuel ihmetteli kun kaupassaki myyjät moikkaa mua( ei ne kassalla, vaan randomit). Mä oon kaite niin lähestyttävä, haha.D

Sit piti miettii miten rutiineista tulis intohimoi, quepasa? mä en saa kiksei siit, et sammutan valot vessasta...mut tajusin pointin. Se on asenteesta kiinni ja sillon ku asenne on kohallaa tykkää tehä niit muutenki:)
Mut halusin protestoida tota vastaa, et pitäs haaveilla ja haasteilla itteensä, koska niinku mun kaveri, Anniina sano, sitten ei osaa enää elää siin hetkessä, ku ajattelee jo seuraavaa juttuu mikä on niiin huippua.

Joo morjens, tällee mä kelasin ensimmäisen ilma-akrobatia tunnin jälkeen.

Fördomar

Kala on ystävä, ei ruokaa.
Mun homotutka sanoo et toi on ihan selkeesti homo.
Näyttikö Melli siltä, että se vois olla stand-up- koomikko?
Mutta sillähän on rastat, ei semmonen voi olla yrityskonsultti.
Ton meikkitavan mukaa, se rakastaa bilettää tyhjäpäänä.
Se harrastaa varmasti koripalloa.
Ton kanssa ei ikinä vois puhua syvällisesti.

Prototyyppi= Yksi mallikappale, joka edustaa kaikkia muita samaan osuuteen kuuluvia.( missin prototyyppi: vaalea,hyvä iho, valkoiset hampaat, hoikka, pinkkiä rakastava)
Edustavuuden heuristiikka= maailman luokittelu erilaisten mallikappaleiden, protyyppien, avulla.

Ootteko koskaan sortunut edustavuuden heuristiikkaan? Mä voin tunnustaa, mä olen. Ja voin vielä posket punasina myöntää, että teen sitä kovin usein. (Oisin voinu melkein lyödä vetoo, että oon kirjottanu tästä aiheesta, kirjotin oikee hakuu ja se väitti etten, hmm? No kertaus on opintojen äiti:D)

Katoin eilen Nemoa etsimässä, josta toi ihan ensimmäinen sitaatti on. Siinä oli hai, joka ei syönykkää kalaa. Muutenki tosi moni on varmaa nähnykki Nemon ja muistaa ton niinsanotun AA-meetingin. Marvin ihmettelee ja sen maailmankuva menee päälaelle, koska haithan syövät yksinkertasesti kalaa, ja sitkun prototyyppi kumoutuu, niin se ei tiä mitä tehdä.

Toinen tapaus: Yhes älyttömän ihanassa leffassa( en sano nimee, etten spoilaa) niin yks tyttö väittää homotutkansa olevan maailmanparasta luokkaa, ja sitten siinä käy hupsistaheijaa. Taas prototyyppi hyvin pukeutuneesta miehestä on kumottu.

Kolmas tapaus: Mentiin kattoo Kaunottaren&hirviön harjotuksia, ja siellä oli semmoi sulosuusmies, joka esitti Bellen isää. Ja nii..Bellen isä on hiljanen ja pulska vanha höpsäkkä. Harjotuksissa ei tää kyseinen mies sanonu miltei mitää ja näytti tosi reppanalta. Muttakun kuulin että se tekee stand-up-komiikkaa, oli mun pakko miettiä uusiks.

Neljäs tapaus: Yksien lapsien hippiäiti tekee kuulemma semmosta yritysneuvontaa ja hälle voidaa maksaa pariaki tuhansia siitä. Mietin äitiä omenakuvioinen mekko päällä. Prototyyppini konsultista pitäisi bleiseriä...

Viides tapaus: Tyttö meikkaa kun mikki merihädässä. Meikkivoidetta kuluu kaks kuukaudessa ja silmälihakset ovat hullussa kunnossa kaiken sen mascaran takia, jota pitää kannatella. Näen tytön kaupungilla, ajattelen voi hyvä luoja, toi on menossa baariin. Oikeesti tytöllä on tosi huono itsetunto, koska sillon akne, ja se tykkää lukea itsekseen kirjoja.

Kuudes tapaus: Koripalloilija, onkin vaan löysämakkara, joka on perinyt isältään ja sen isältä ja sen isältä ja sen isoisältä hyvät geenit. Se inhoo urheilua ja  varsinkin kaikkea, mihin liittyy pallo.

Seitsemäs tapaus: Kaiken sen niittikerroksen takaa löytyy poika, joka on maailman empaattisin ja hyväsydämisin ihminen, joka tykkää pohdiskella asioita.

Huomaatteko? Ulkonäkö ei ole yhteydessä, siihen mitä ihminen tekee, kuka hän on. Tosin joissain(useimmissa) tapauksissa, mutta silti prototyyppeihin ei saisi jäädä liikaa kiinni. Pitäisi olla avoin kaikenmaailman turilaisille.

Perfektionisti nukkuu kerran pommiin ja kiiruhtaa kaupungin läpi hiukset sojottaen joka suuntaan, jolloin ohikulkija ajattelee tämän olevan vastuuton omista teoistaan, eli siis varsinainen huithapeli.
Sittenkun ohikulkija menee työnsä palaveriin, jossa heille ilmoitetaan uudesta työntekijästä, ohikulkija näkee huithapelin, hiukset kammattuna nätisti ja uusin Pradan jakkupuku päällä. Mitä mahtaa ohikulkijan päässä liikkua?

Entäs jos ohikulkija muistaa psykologien tunnilla kuulleensa prototyypeistä ja niiden väärintulkitsemisesta, onkohan suhtautuminen silloin eri uutta tulokasta kohtaan? Nii- in.

Seuraavan kerran kun näette ilmiselvän muusikon, miettikää. Fördomar fördomar, ootte te niin hassui.

Muoti on Muotti

Suomessa on niin hassua, että kun laittaa toisen saman kirjaimen sanaa, niin merkitys muuttuu täydellisesti. Tuli- tuuli, pula-pulla, peli-pelli, äh en jaksa käyttää aivonystyröitä tohon enempää. Mut kyl te tiätte! Sitten onki muoti-muotti jotka tarkottaa myös aivan eri asioita, mutta lopulta ovat liianki harmittavasti yhteydessä toisiinsa. Samuelin kans puhuttii jotai ja se heitti ton lauseen. Rupesin miettii sitä, ja sitä se onkin, tai ei tavallaan. Koska sit on niit fashionistoi, jotka pukee jo jotain niin älytöntä päälle,ettei kukaa lähe samaan. Hei blogissani on niin monta lukijaa että menen aina sekaisin kun lasken nollia-blogien lippalakki, pitsipaita, vyötäröllä rättiä muistuttava hame, aurinkolasit niin isot ettei kasvoja näy, ja kas kun ei luistimia jalassa. Joskus tuntuu siltä, että ne haluu nauraa meille päin naamaa. Ne menee vaatekaapillee, nostaa käden eteensä ja se kappale, joka ekana osuu sormenpäihi laitetaa päälle. Sit ne ottaa kuvia, ja kattoo kuinka moni on meges jossai niin kauheessa yhistelemässä.  Jos mulla ois tommoi suosittuakin suositumpi blogi, niin todellaki tekisin noin, ja kattoisin mitä kaikkee ihmiset on valmiit tekee perässä!
Yllättävän paljon. Eka toi muotti on semmoi, ettei kukaa ota omaksuakseen, sitten yks rohkee tai täyssekopäästään ottaa ja kohta se muotti istuuki kaikille. Millon se on maximekko, millon pillifarkut, millon trumpettihihat, millon napapaita, millon dipdyevärjätyt hiukset, millon mitäkin! Muoti on kun semmoi puuhakirja. Kun on tehty yks sivu loppuun, niin on uuden sivun aika, ja tällä kertaa pitääki värittää, eikä yhistää. Sit ne jotka värittää vielä, niin nillä ei oo kyllä kaikki muumit laaksossa, hei nyt on YHISTELYN AIKAKAUSI!!! 
Sitä haluis ajatella, et on tosi muodikas ja kaikki on viimesenpäälle hienoo ja on niin aito, uniikki, mut muodin mukana kulkeminen ei oo kyllä mitää kovin omaperästä. Ei se oo rohkeeta kulkee samanmallisessa paidassa, kun kaikilla muilla. Mä en tiä miks kirjotan näin ikävään sävyyn nyt, koska mä itekki tykkään pukeutua ja lukee muotilehtiä. Ehkä halusin vaan rohkasta ihmisiä kirpputoreille, tai ehkä halusin estää ihmisii ostamasta sitä syystakkii hooämmältä minkä kaikki ostaa.
POinttina ei myöskään ollut se, että laita kaikkee aivan mautonta ja tyylitöntä päälle ja ole speciaali! EI, todellaki haluun, et ihmiset pukeutuu niiden vartaloa imartelevasti ja hyvii puolii korostaen. Mutta voitais ehkä löytää keino, miten sen voi tehdä ilman, että kuluttaa vaateketjut loppuun.

Mun mielestä se on surullista, että niinku alussa sanoin Muoti on oikeesti jotain tosi extreemeä ja erikoista ja vaatii pokkaa joskus seuraa sitä, niin sittenku pukeutuis sen mukaa, niin ihmiset kattoo et sä oot karannu jostai parantolasta. Ketjuliikkeet tuo sen saman muodin kaikkien puettavaks, mut feidaa sen levelin 100 kahteentoista. Sit siitä muodista tulee muotti, jonka sisäpuolella on turvallista köllötellä.

Muistan ikuisesti sen, kun katoin Ice Agea, ja siin on semmoi kohtaus, missä se Sid napataan yöllä semmoseen laiskiaiskommuuniin. Siellä kommuunissa ne tottelee Sidiä ja tekee joka ikisen liikkeen sen perässä. Eka Sid heilauttaa päätään, ja sit ne seuraa perässä. Mutta jos Sid  EI TEE MITÄÄN, mitä tekee kommuuni? ei mitään!
Surullista, otetaa kaikki nyt kätee hohtimet tai pihdit ja väännetää toi muotti rikki. Surullista ajatella, et me tarvittais Sid ennenku me voidaa pukeutua sillai miten me halutaan. Saatteks kiinni mun ajatuksenkulusta?

Elämä ei oo helppoo.

Rakastan mun elämää parhaillaan, mullon kaikkee minkä vuoks voisin päivä toisensa jälkee hyppii pitkin katui ja kiljuu onnesta sekasin. On taas se aika vuodesta kun puut vaihtaa väriä. Lehden sisällä ja ulkona alkaa tapahtua ja tuo viaton vihreys varautuu maailmaan muuttumalla uhmakkaaksi, valmiina ottamaan haasteita. Valmiina talven kylmyyteen. Valmiina siihen, että elämässä saattaa tulla kolhuja. Valmiina siihen, että joskus vielä minäkin putoan täältä korkealta.
Ja kuinka kauniin näköistä tuo vaihdos onkaan, se väriloisto!
Joskus pelätään turhaan muuttumista, pelätään sitä, ettei kaikki olekaan ennallaan, niinkuin aikaisemmin. Pelätään sitä, että vielä joku päivä tämä kupla poksahtaa ja tajuan olevani vain yksi lehti suuressa puussa. Ei siinä olekaan mitään väärää, puu on vankka ja juuret ovat syvällä ja siinä ympäristössä on turvallista kokea ja nähdä. Miksi? Koska ei ole ketään, kuka vähättelee, ei ole ketään kuka kateellisena katsoo päästä varpaisiin. Kaikki rakastaa, kaikki välittää( tai ei välitä, vaikka kuinka nolo olisi), kaikki pitää huolen ja on mieletöntä matkata eteenpäin! Kaikki on täydellistä satua. Kaikki on unelmaa. Mutta jotain puuttuu.

Samaan aikaan ihminen makaa vankilan sellissä, menettäneenä kaiken, mitä omisti, kaiken mitä rakasti, kaiken mistä pitää huolta. Mutta hänellä on kaikki. Hänellä on Jumala.

Mua hiukan huolettaa sen, että näin uskovaisena on helpompi elää uskoa hädän hetkellä, paniikissa ja epätoivossa. Viikonpäivät vaan vilisee kovaa vauhtia viettäessä ne aamupäivällä koulussa, päivällä kavereiden kanssa ja viikonloput perheen tai poikaystävän kanssa, ellei molemmat. Saan tehä sitä, missä olen hyvä, saan tehä sitä mitä mä haluan. Tietokone, televisio, mikroaaltouuni ja paahdin on kovassa käytössä samanaikaisesti kun Raamattu, Hope-lehti ja T-paita visusti kaapissa. Aamulla kaapille meniessä kaivan ja löydän syvältä tuon harmaan paidan Jeesuksen kuvalla varustettuna tekstinä: My hero, näen sen ja tungen vaan peremmälle. Otan pitsipaidan, katson peilistä todeten, juuri täydelliseltä näyttää. Juuri siltä se näyttääkin, ulkoisesti. Mut tiän et mun sydämessä on tyhjä kolo, mitä perhe, poikaystävä,kaverit, vaatteet, elokuvat, ei mikää voi täyttää!
 Meen nuorteniltaa, istun penkkiin ja ajattelen, mitä voisin tehdä huomenna, tai mitä ruokaa ala-kerrassa on, hämäännyn kun viereinen aivastaa ja alan miettii josko se olis kipee. Sitten huomaan, että sukkahousuissani on reikä ja yritän peitellä sitä, samaan aikaan salakuuntelen takapenkin kuiskuttajia. Katson puhelinta, josko joku olisi laittanut tekstarin. Jalka puutuu, korjaan asentoani. Hiukset valahtavat naamalle ja huomaan kakshaaraisen. Alkaa etsintä. Olen juuri löytänyt neljännen, kun havahdun siihen että ääni vaihtuu mikissä ja huomaan, että puhe meni ohi.

Aika surkuhupaisaa. Toivon, että oppisin muistamaan Jumalaa myös ilon keskellä, mutta se on niin vaikeeta! Ei ihme oikeesti, että Afrikassa kaikki on niin ilosia ja välittää, koska käytännössä niillä ei ole mitään muuta kun toisensa. Ei ihme että tatuoitu vankilakundi muistaa kiittää Jumalaa joka leivänmurusta, jonka hän saa. Ei ihme, että huumeriippuvaiset ylistävät Herraa täysillä. Mutta entäs me, uskovaisen kodin lapset, joilla on kaikki hyvin, entäs me niinsanotut täydelliset enkelilapset? Muistetaanko me kiittää Jumalaa vai odotetaanko me että käydään pohjalla, tiputaan puusta, ja sitten turvaudutaan. Nii- in. Ei se uskossa eläminen oo niin helppoo.

Joskus pitää lähtee kauas, että näkee lähelle!

Täs mä vaan koulussa venailen, että äiti sais auton käyttöönsä ja pääsis mun kans Nissenille. Sitten päätin tulla koneelle tsekkaa ja huomasin et tääl nää kuvat toimii just niinku pitää! Siispä päätin tehä postauksen kuvien kera, no eipä mulla oo koulun koneella kauheesti omia kuvia, fb lukuunottamatta. Aloin kattelee omia kuvia ja sit se iski muhu! En oo aikasemmi aatellu, mitä kaikkee omistan, ja mitä on tullu tehtyä ja mitä kaikkee arvostan. Siinä kattelessani kuvia tajusin et pidän itsestäänselvyytenä niin monia asioita. Ei se oo selvää et sullon ystäviä, perhe ja hienoja loma- tai projekti- tai festarimatkoja. Tähän laitettuna kuulostaa aika tyhmältä, mut oikeesti! Siispä halusin tehä oodin ja oikeesti kiittää niit mun kaikkia ystäviä ketä mullon kunnia saada tuntee! rakkaat!

Paras polttariporukka ja Morsian ikinä! Oli kyllä niin huippua,  vaikka ilma ei suosinu, niin ei haitannu! Se kaikki suklaafonduen sotkeminen, lasersota, pizzaa, lintsin vuoristorata ja parhaimmannäkösin jarrumies.

JA voi Tiiatiiatiia! Luovin, hauskin ja ihanan aito ihminen ja ehkä ainoo, joka osaa valmistaa ite luun teipistä! Todellinen rakkaus.

JA tanja!! Mahtavaa seuraa, missä ikinä ollaankaa! Mä en tuu ikinä unohtaa kuvaussessioita sen(sun) kanssa. Kuolen nauruun vieläkin, ja oi kyllä! tulen luoksesi Tamperecityyyyyn!

Lisää hyvää matkaseuraa Israelissa! Kaks blondia, joista toinen osaa valmistaa ruokaa ja toinen ei:D Makaroonipuuro oli aikamoinen kokemus sinänsä. Ja toisen(molempien) huumorintaju on jotai aivan käsittämätöntä! Ikävä siis heitä.

Uusin maailmanmeno, Islanti, jossa tutustuin sirkuslaisiin, jotka on meinaa muuten aina yhtä ihania! Mikää idea ei oo tyhmä ja kaikessa ollaa messissä! Tommosta ilmapiiriä kannattaa etsiä ja hakea!

Krilliveljenihä se siinä. Prisca on aikamoinen pakkaus yhdeksi naiseksi. Bill tulee olemaan matkaseurani interraililla ja en oikeesti malta oottaa, maailma varmaa räjähtäää!! Ei uskois et maailmasta löytäs yhtä tyhmää, sekoo ihmistä kun minä, mut hahaha oi kyllä!;)










JA ehkä maailman ainoo Benjamin Koivuniemi, lätkä pursuu korvista ulos ja Turku on raiskattu, mut benkku oi benkku, ei oo sanoi jotka sitä kuvais!

Empun kanssa oon seikkailla pitkin maita ja mantuja, ja se tietää miten nauttia elämästä! Empun kanssa kuvaussessiot on ihan toista luokkaa, ne uskaltaa sentää julkastakki:D Hän pitää huolen jos jalkaani kiveen loukkaan ja käntää käsillään!




Plus monia monia muita, joista mullei oo nyt tähän hätää kuvia. Elämä on oikeesti niin nättiä, kun sitä pysähtyy ajattelemaan ja miettimään mitä kaikkee on oikeesti saanu kokea. Ihan oikeesti kelatkaa! JA pointti on myös ettei siihen tarvii mitää reissui, matkoi, leirei, upeetamahtavaaLOISTOKASTA. Vaan jokainen päivä on maailmanhienoin, koska meillon ympärillä ihmisiä, jotka rakastaa!

Long time no see!

oon kuollu, mua kirottaa ku tää blogijuttu on outo, ja en voi laittaa kuvii, niin en haluu hulluu kasaa tekstiiiiiiiii! Ois taas vaiks ja mitä ajatuksia, mut sit se on vaan kirjainsekasorto, niin yritän täs keksii jonku hienon tavan ja sit LÄHTEE!

Hymyile pään sisällä

Mullon taas ollut tässä hektistä ja kesä koostunut pienistä hetkistä. Ne hetket on ollut ainutlaatusia omassa mittakaavassaan. Tää kesä on muutenkin ollut aivan erilainen, kuin viime. Oon ollut tosi vähän tässä rakkaassa kotikaupungissani ja sitä enemmänki poissa Ahvenanmaan kautta ihan Islantiin asti. Sitten, kun on kotiutunut, niin on halunnut nähä kavereita ja oman huoneen sänky on ollut poissa käytöstä jonku kuukauden ja veljet on tehny kotihommat. HAHA sanon vaan minä. Mutta en käsitä sitä, kun aika moni on blogiinsa ja kaveritkin valittanut, että tää kesä on ollut täysmätä paska kylmin ikinä. Okei, onhan se totta, mutta tarviiks mielialan pohjautua noinkin tyhmiin asioihin?
Jos mäkin aina pohjauttaisin, niin sittenhä täällä Suomen kylmässä pohjolassa asiat ois ihan perseestä ja naama mutrulla hela tiden.  Kuulostaako nannalta?
Seki on totta, ettei aina voi paskoo sateenkaaria( niinkun Unelmien poikamiehessä sanottiin) ja ei meijä tarvii olla niitä Disney- prinsessoita, jotka on tippunu sadusta tähän oikeesee realiteettiin. Ei puut laula meille takasin, ei oravat puhu meille, ei ritari juokse läpi tuulen ja tappuran, ei koko maailma rakasta meitä miinus paha äitipuoli tai siskot. Mut voidaanha me silti yrittää, niinku mitä väliä, ei siinä menetä mitään. Tai jos pelkää menettävänsä arvokkuuden, niin sit voi samantien muuttaa takas sinne Ranskan hoviin.



Me täällä länsimaissa ollaan totuttu saamaan kaikki, mitä me halutaan, jossain mittakaavassa. On perheitä, ystäviä, poika- ja tyttöystäviä, työnantajia, sukulaisia, lemmikkejä jne. Kun soittaa on aina, joku ketä vastaa, kenen luokse mennä, kuka kuuntelee ja opastaa. Kun soittaa on aina, kenen kanssa sovitaan tapaavamme tunnin päästä kaupungilla tai rannalla. MUT entä sitten se päivä kun ei ookkaan sitä jotain, kun kaikki tuuttaa varattua, tai kun kaikilla on koko viikko täynnä työvuoroja ja oma perhekään ei kerkii tekee mitää. Mitä sitten, ihmiset on selviytyjiä ja niimpä me yritetää keksii jotain itte. Näytetää et meikä tarvii joskus yksinäisyyttä ja kyllä ne seiskaluokalla alotetut tumput pitää joskus tehä valmiiks.  No eihän siinä tietenkää niin käy, vaan parinkymmenen minuutin päästä lösähdys sohvalle ja sen hetkinen paras kaveri, kake, käteen.

Haluisin tosissani olla semmonen ihminen, joka hymyilee pään sisällä, koska sillonki se väistämättä tulee ulos ja koko maailma kirkastuu. Mutta mulle käy usein, niin etten vaa osaa olla yksin. Meen koneelle ja siellä juttelen niin monella ihmiselle, avaan niin monta ikkunaa ja välilehtee kunnes kone pugaa. Yritän tosissani keksiä kaikkea kivaa ja olla vaipumatta epätoivoon, kun huomaan että mun pitää viettää koko päivä Melissa Pulkkisen kanssa. jeah! Yks päivä, mun epätoivo voitti mut totaalisesti, ja puin hupparin ja lökärit päälle ja lähin juoksee niin kauas kun jaloista lähti. Olin ollut niin kamala lapsi, huutaen porukoille, kettuillut, koltellu kahdoin, että alko oikee oksettaa. Juoksin paljain varpain mettää ja sieltä suoraa jäätävän kylmää veteen, ajatellen, että tää on mun rankaisu, siitä etten osaa hymyillä pään sisällä.

Jälkeenpäin tuli niin tyhmä olo, ettei mitään rajaa. Alan kelaamaan päivää taaksepäin ja mietin, miten oisin voinu käyttäytyä. Tietteks niitä aikakausien testejä, missä valittet aina KYLLÄ tai EI ja sit se reitti lähtee tiettyyn suuntaa riippuen sun valinnasta. Ja lopuks tulee tadaa olet maalaisfriikki yms. Niin mietin et jos oisin vaan joka kerta valinnut vaihtoehdon KYLLÄ, ja ajatellut positiivisesti miettien et kaikissa pilvissä on kultareunat, niin ehkä en istuis metässä itkemässä kun sattuu niin paljon ja on paha olla.

Oikeesti ihmiset ei se oo kovin paljon meijä elämästä, et nostetaa suupielet kohti kattoo ja mieli avoimeks ja tehää se mitä käsketää. Jokainen päivä ja hetki opettaa meitä ja niinku saduissa on aina opetus, niin on myös oikeessa elämässä. Otetaan opiksemme!:)

Hur kär får man bli?

Jokainen tarvitsee mansku-hetken. Jokainen tarvitsee matkustusta. Oli se sitten maan sisä-tai ulkopuolella. Jokainen tarvitsee heittäytymistä. Oli se sitten yksin tai porukassa. Jokainen tarvitsee terapiaa. Oli se sitten henkistä tai fyysistä. Jokainen tarvitsee kaikkea. Oli se sitten tosi tai valhe. Jokainen tarvitsee megapileitä. Oli se sitten kesä tai talvi. Jokainen tarvitsee naurua, iloa, kyyneleitä. Oli se sitten rakas tai muukalainen.


Jos tähän nyt ranskalaisin viivoin kirjottaisin, mitä on tapahtunu viimesimmän ja tän postauksen välissä, niin aika nolo nippu tulis ja se raiskais liikaa. Sanoinki tänää et mulle on tapahtunu tuhat ja yks asiaa ja samalla nolla, ja oon ollu vaan liian laiska kirjottamaan niitä tänne. Ja jotenki tää on tämmöi paikka, missä annan ajatusten vaan lentää, niinku pegasoksen siipien lailla ja sit joskus huomaan et se pegasos on lentäny seinää, kirjaimellisesti. Aika usein tulee semmoi olo, et oon jostai muuulta planeetalta, ja mamaki heittää läppää et tarsvis semmosen melissa-suomi-sanakirjan. Mut nytkin kun olin Islannissa, niin jotenki huomasin siellä kaiken boheumiuden keskellä et mä oon tullut kotiin. Vaiks kuinka hullulta se vaikutti. niin totta se oli. Kaiken sen hulluuden keskellä, tunsin oloni tosi kotosaksi.

Kun nainen karjuu täyttä kurkkua repien punasta mekkoa. Kun vastaani kävelee tyttö sulka päässä. Kun salin poikki ryömii lauma naisia. Kun kolmekymppiset miehet leikkii jumppapalloilla. Kun kirkossa soitettiin elektronista musiikkia. Kun taidegalleriaan astuu sisään kävelevä kuusi. Kun hengaan suklaamestarin kanssa ja Kun joudun murskatuksi miehen alle.
Kaiken tämän jälkeen, kun olen astunut Suomen maankamaralle, olen ajatellut vallankumouksellisia ajatuksia, joista lähipiirini on (pienessä mittakaavassa) joutunut kärsimään. Sillä eihän Suomi ole mikään Islanti, eihän täällä sovi tehdä juuri tasan sitä, mitä haluaa. Sepä vasta noloa olisi, jos tyttö alkaisi tanssimaan keskellä katua, tai jos vaikka samainen tyttö alkaisi laulamaan lempibiisiään.   EIKS toi oo TOSI VÄÄRIN?! Mun mielestä on, ja voisin oikeestaa olla toi tyttö, joka niin tekis. K-marketissaki aloin vaa tanssimaan viidakkomurot kainalossa. Kaikki, jotka tätä mun pikkublogsuu lukee niin vois ottaa jotenki rippeen tästä mun vallankumouksesta ja alkaa tekee spontaanisti ja heittäytyen just sitä mitä siin hetkes haluaa! Tosi vapauttavaa. Ja sekin vielä et kun sen tekee, niin vastoin kaikkia odotuksia sun päälle satelee hymyjä! Ehkä vähän hölmistyneitä ja pöyristyneitäki välillä, mut silti!
Mun pitkäaikanen unelma, flashmob, toteutu siellä LungA-festreilla( tosin eri muodossa), kun lounaan aikaa me alettii eläytyy ja oltii sydänsärkyneitä, mutta toivoa täynnä olevia naisia. Musiikki alko soimaan ja me alettii hämmentää ihmisiä alkamalla tanssii ja laulaa ja hyppii Turn Aroundin tahdissa jättäen soppakulhot pöydälle. Mä niin suosittelen tommosta yhtä kokemusta ja kohta sitä onki kahta kokemusta rikkaampi. Jos annan pikkurillin, niin se vie koko käden, ja tässä tapauksessa se ei haittaa;)
Otsikko kuinka rakastunut voi olla, niin se jää ihan teistä ja musta kiinni, kuinka rakastuneita me ollaan muutoksen tuulahdukseen, siihen että annetaan ohjat ei kenenkään vietäväksi ja vaan let it be!

Make it or fake it!

Todella säälittävää. Mulla tuli pieni kapinointi. Ja semmoi laiskuus tätä blogia kohtaan. Oon jo pitkään mielessäni kyseenalaistanut tätä maailmanmenoa, kuinka se on teknologistunut ja kaikki on niin glamour!

1) INSTAGRAM. Voisin saman tein tappaa ton uuden uutukaisen jutun. Eilen Sanni sano että hassua kun ite eka tavallaan tuomittee jotai ja tekee ite samanlail.. Muistatteks sen ku tuli pillit muotiin, ja mä ainakin olin et hui en kyllä koskaan tuu käyttää. Mut nyt kun kattoo kaappiini, niin siellähä ne möllöttää eikä vaan yhet, vaan monet parit! Eli sama tää Instagram, en lainkaan tykkää siitä kun fb täyttyy jostai semmosista kuvista! Sillee jee, tääl mä lentokentällä ben & jerrysin kans<3<3<3 Mut sit kuitenkin kun olin Samuelin kans mökillä, niin olin kokoajan et vitsit kun ois instagram!
Niinku quepasa oikeesti, ihanko se ei riittäs mulle et mä tiän itte viettäneeni mahtavan reissun, pitääkö kuuluttaa!? MIKÄ SIINÄ ON? Ymmärrän sen et kuvat helpottaa muistamaan, mutta silti, kun alkaa miettii, niin eiks se aika noloa et meijä oma muisti ja sydän ei muka riitä? Ja mitä enempi tietää mitä oon tehny, sen parempi.
Luin kans tänää yhen tytsyn blogii, ja se oli kirjottanu: Wanna know about me, just read! Niin totakin aloin täs miettii et maailmassa on vaikka kuin paljon ihmisiä, jotka tekee samoja asioita, niin ihanko se et joku yks kirjottaa siit kuvien kera, niin tekis siit jotenki spessuu.. en meinaa et se tytsy ois halunnu nousta muiden yläpuolelle, mut cmooon mäkin syön muroi! Juoksen pellolla! Nauran! Elän!

Muistan kun Samuel vähän nauro päin naamaa kun sanoin et alotin blogin teon, mut sanoin heti, et en aijo mitää vaatetus elämysblogii tehä. Se on aika järjetöntä. Ja silti olen 17-vuotias puvustajaksi haluava tyttö. Haluun tässä vaan sitä sanoa, että se että sä haluut jotain ja tykkäät tehä jotain, niin ei sitä tarvis maailmalle kuuluttaa. Niinku arkiasioista tehää glamourii juuri tällä tavalla. Sanoin eilen illalla Sannille et kun miettii jotai sadepäivää.yksin.himassa. niin eihä se mitää luksusta ole! Mutta kappas kun otan kuvat mun rakkauselokuva-Kaksin karkuteillä, kippo täynnä herkkui ja viltti, niin TADAA! Silmänkääntötemppu on tehty onnistuneesti. Musta se on niin väärin, ton otsikon tai sanan vois vaihtaa: ja-sanaks.

Nyt kuulostan joltai vihapatoutuneelta lapselta, jonka elämä on muuttunut radikaalisisti, joka on täynnä solmuja, joiden pitäs aueta. Mun viimesin postaushan oli onnellisuudesta! Mut EI, olen edelleen todella onnellinen, mutta onnellisuuteen kuuluu välilaskuja, etappeja, millä Suomesta pääsee perille Australiaan.
Ehkä tän mun victorianputouksen pointti oli se et haluun takas viiskyt luvulle, millon elämä oli omassa muistissa ja millon niitä kerrottii kiikkustuolilla lapsenlapsille.

Mut oikeesti just chill. Mun työpaikan ovessa oli kuva ankasta ja siin lukee: just be you. Ja musta se oli paras tapa alottaa työt.
Terveisin: tytsy, joka mietti blogien filosofiaa.

10,000 reasons

to be happy. Tietteks sen tuntee ku on niin täydellistä ja ihanaa että sanat melkeen pilaa sen hetken? Kuvitelkaa joku paikka, joku aivan totaalisen ihana, sulle tärkee ihminen, läheisyys ja omana ittenä oleminen. Tajusin siinä hetkessä että hyvään päivään hetkeen tai muistoon ei tarvita mitää välineitä tai kulissei tai otollista lähtökohtaa. Siihen tarvitaan vaan, ei mitään. Se vaan on jotain, mitä en nytkää voi kuvailla. Siinä istuskellessani en halunnu avaa suutani, koska ei tarvinnu.
Se on jännää kuinka elämä kuljettaa ihan erikoisia reittejä ja erilaisii tilanteisii erilaisten ihmisten kanssa. Hiiteen ennustajat ja tarokortit sun muut, tulevaisuutta ei voi ikinä tietää tai arvata etukäteen. Se on vaan niinku lumipallo joka lähtee vaa vierii johki arvaamattomaa suuntaa, eikä sitä sen pahemmin ohjailla ja lyödä vetoo minne se jatkaa matkaa. Tykkäsin oikeestaa tästä mun metaforasta, koska mitä tekee lumipallo matkaa jatkaessaan? Halusitte tai ette, se kasvaa, suurenee, valtavasti ja pienessä ajassa. Musta toi kuvaa hyvin mun elämää, sun elämää, meijä kaikkien!

Mitä pitemmälle menee niin biologisestiki me kasvetaa ja henkisesti kypsytää. Ja muistot meijä kassassa kasvaa. Ja ei ne aina oo hyvii, mut niistä opitaa, joten me kasvetaa edellee. En oo muuten koskaa miettiny et millon se lumipallo sit pysähtyy...? JOS ois joku ihan valtavansuuri lumivuori, joka vaan jatkuis ja jatkuis niin se palloki vaa pyöris ja joka kierroksella kaappais syliinsä lisää lunta. Niin meijän elämäki pyörii ja pyörii ja vie meit uusii tilanteisii ja uusiin kokemuksiin ja uusiin konflikteihin ja uusiin ihanuuksiin.
(Olen pahoillani, jos mun teksti on epäymmärrettävää kielikuvapursuiluu)

Mut kuten jo alussa sanoin, en kykenis kuvailee mun tilaa sanoin, normaalein. Tekis mieli vaan mennä veden alle kirkuu, onnesta.

Huppari vaiko hyppiä?

Shakira. Murot kuiviltaa. Sininen kylpy. Baskeri. Draktränare. Ubongo. Aurinko. Raparperipiirakka. Ampiainen lasissa. Tikku jalassa. My little Pony. Kristallikruunut. Voi tartsilla. Murkkuja kaapissa. Laiva. Omena rannalla. Aivot käytössä ja narikassa. Vuoristorata ja blingbling. Picnic portailla. Leikkimökki. Sydän. Hiukset hiekassa. Merirosvolappu. 14 exää. Koivuesteet. Mikrotta. Tutti. Ratsastusta omenapuussa. Ebba. Suomi. Varmt och skönt. Kesähaalari. Rajat. Makaroonisalaattia ruoholla. Sarastus. Perhe. Starships. Ilmainen sammakko. Puhelut. Tee. Singerdatailu. Lampaat niityllä ja unissa. Sunnuntaina lento. Aika kiitää.

Jos joku väittäis, että kahessa viikossa ei kerkii tekee mitää, niin väärässä on. Hur lolligt! Siinä ajassa kerkii tekee vaikka ja mitä, se voi tuntuu ikuisuudelta, mut kyllä mä täältä takasin tuun! Mulla on tasapuolisesti ikävä kaikkia, mutta samalla tää perhe alkaa tuntuu jo omalta. Plussana se, et mun viikottaiset Pulkkisen perheen kotityöt on ollu poissa! Miinuksena et niin on kaikki Pulkkisetkin. Jännää nähä miltä tuntuu ku pääsee takas omaan liilaan valtakuntaan. Pikkuvelikin on nyt riparilla ja isoveli töissä, hahaa lapset lentelee pesästä. Musta on tärkeetä, että saa chillaa ja tuulettaa elämää välillä. Ei aina tarvii olla kalenteri buukattuna. Joskus ärsyttää ku Ebba kysyy et: " Vad ska vi göra imorgon då?" Sit siin yritän selvittää että eikö voitais vaan oottaa et se huominen tulee ja kattoo sitten? No on se suostunukki tohon ja mm. eilen oli niin lämmintä/kuumaa että istuttii aamupalalla vastatervatulla(?) terassilla.


Rakastan elämää täällä, se on niin huoletonta! Niin puhdasta ja viatonta! Mikää ei tunnu olevan väärin, eikä turhasta hössötetä. Meen yöllä kahentoista aikaa alakertaa hakee lisää vessapaperii ja siellä sohvalla nököttää isä ja poika sylikkäin kattoen futista! Kuka vois väittää ettei se olis rakkautta?


Yks mikä on hulvatonta, on se, et tääl on mun lapsuudenrakkausohjelmat dupattuna! Roni Neutronin tuttu pullukkapoika ei kuulostakaan siltä tutulta ja Late Lammas on ristitty Fåret Shawniks, Punainen pikku traktoriki puksuttaa eteenpäin, mutta ruotsin sulosointujen johdattamana. Stor och liten vaikuttaa erehdyttävästi Sinisen talon nallelta käsinukkeineen ja puutarhoineen, mutta itse nyökyttelevä nalle onkin pinkki! Mutta kun kysyin sitä, niin kas kummaa heillä on vielä Sinisen talon nalle-kopio ihan erikseen. Mikäs olisikaan sen parempaa ku kuunnella lunan kanssa laulettu goodbyesong ruottiks?(menkää ihmeessä youtubeen ja eksykää sinisentalonnalle erikielisiin duppauksiin!!haha)


Ebba on ihanku mun sisko, eilenkin vaan pelattii Ubongoo( ja kuulkaas tulkaa ottaa matsii meikän kans, ollaan ihan tykkei!) ja samaan aikaa Ebba yrittää opettaa mulle åland-ääntämyksiä. Sen mielestä ei oo mitää hauskempaa ku minä yrittämässä lausua lusikkaa...No sit oli mun vuoro nauraa ku Ebba yritti sanoo et lapset hyppii...Siin se vaan tokas: " Lapset huppari." Ja oli sen jälkee et Melisa? Hoppar= huppari? 
Just det min kära!
Meillä molemmilla taitaa olla vielä opittavaa....

Mvh: Smedsbölegatan tyttö
p.s we heart com

Chips med sandsmaka

Vitsin kun on pitäny kiirettä, tai siis ei oo tehny mieli tulla tänne kököttää ja kirjottaa. Mutta nytten vaikka ulkona rappusilla näyttääkin mittari 29 astetta, niin tulin tänne silti kertoilee ja kiva munki on sit myöhemmin lukee täältä mitä mun kaksviikkoseen on mahtunu!

Ensinnäkin nyt on mun viides päivä ja jos kirjottaisin yksityiskohtasesti niiden sisällön, niin voi morje menis yödatailuks, puhumattakaan teistä kun lukisitte sen.
Mut ekaks oikeestaan mun on pakko hehkuttaa tätä ruokaa täällä! Entiä onks se tää mun perhe, vai tehäänkö yleensäkin täällä lampaiden, muurahaisten ja joutsenten maassa herkkuruokaa. Oon saanu kunnian maistaa raparperipuuroo, nachosalaattia, lettuja, thaiteetä, itetehtyi hampurilaisia. jäätelöö, porkkanasoppaa, uusii perunoi ja grillattuu pihvii ja lista senkun jatkuu aina nougattohveepähkinäpatukkaan asti.
Lisäks se, mikä on hassua, on suomen kuuleminen jossain tuol hoodeilla. Olin Williamin futispelissä ja siellä oli paljonpaljonpaljon isiä ja semmosii ekatokakolmasluokkalaisia pikkupoikii, sit pädääm! kuulen: KAASPEEER älä juokse sinne!! Entiä miks sitä voi kuvailla, en oikeestaan tiä mimmosia fiiliksiä mun kropassa ja pään sisällä oli sillä hetkellä..negatiivisia?positiivisia? no comments? eller hur? Se, mikä on varmaa on et mun espukunskaperna on tehny U-käännöksen, mut ihassama det gör ingenting!
Vähäks söpöö, ku tässä kirjottelen niin ester tulee: varför skriver du? skriver du mer och mer och mer?vad skriver du? Ja sit oon kuullu enemmän ku monta kertaa et: Lissa du kan sitta bebba mig. Aaww Ester on niin söpö, mut osaa seki huutaa ku joku riikinkukko tai lokki tai jotain...
Ainii! Siitä tulikin mielee, et kun olin Maarianhaminassa niin taisin saada virallisesti pelon lintui kohtaan, tai ainakin LOKKEI JA TIIROI. Siis menin ihan nätisti kohti semmosta sjöcyrkaa kuvatakseni sitä, mut ei tietenkää! Alkaa kuuluu kirkuntaa ja sit yltäni lentää Tiira, prrrrruuumumm suorastaan ku hävittäjä, pyyhältäen ja huutaen tiirakielellä: Lähe vetää paparazzi, sua ei haluta tänne! No mitäpä pienistä, ajattelin, ja jatkoin matkaa.(VIRHE!)
Hävittäjä iskee taas, tällä kertaa liiottelematta metrin korkeudelta ja mulla ei ollu muuta vaihtoehtoa kun painua kyykkyy, heittää kädet pään suojaks ja juosta minkä kintuista lähti. En oo ollu Alfred Hitchokin leffan kuvauksissa aikasemmin....enkä tiä haluunks uusiks.

Olin niin järkyttyny et seittemä tuntii( jotka mun piti viettää Maarianhaminassa) meni supernopsaa! Kyllähän mä olin siinä vaiheessa kerenny istuskelee matruusien kanssa satamassa ja nauttinu kesästä, lukenu Jorden runt om 80 dagarna, käveleskelly, tyypillisesti Melissana viettäny 45min pienenpienessä putiikissa, ostanu karkkia, löytäny maailmansöpöimmän merimieskirkon(jossa aijon mennä naimisiin, sulhasen mielipidettä ei kysytä:D) ja ihmetelly miten kukaan voi ottaa aurinkoo Kaupungintalon edessä bikinisilleen.
Täytyy vielä sanoo kuinka hienoo oli, kun menin yhtee mettää rukoilee ja sit rukoilin jotain ns "merkkiä" et saisin nähä et Jeesus on mun kans myös täällä. Sit käveleskelin eteenpäin, löysin koulun, leikin siellä, jatkoin matkaa ja KAS kummaa maassa mun jalkojen juuressa on revitty paperinpalanen. Katon sitä lähemmin. Ja siinäpä seisoo kuva, ei kestää muustakaan kun Jeesuksesta. Otan lapun käteeni. Käännän sen ympäri. Ja kas kummaa tuttu raamatun kohta katsoo minua silmiin: Kun Herra ohjaa askeleita, Ihminen kulkee oikeaa tietä. Hymy vaan levis mun kasvoille ja luulen et muutki huomas sen ku yhtäkkii koko Maarianhamina hymyili mulle ja moikkaili:) Aah ihmiset on tääl niin ystävällisiä, ettei mitää rajaa! SuomiSUOMI ottakaamme mallia. Harmittaa ku en oo tullu aikasemmin kirjottamaan, koska nytten tulee multipitkäsetti.

No jatkan silti:D William ja Ebba mietti eilen et mitä vois tehä. William ehdotti puoliläpällä vesisotaa. Mut olihan siihen tartuttava! Biksut päälle, kesämekko suojaks ja puutarhaletku käteen! Tääl, jos saisin idean mennä katolle puhaltaa saippuakuplia, ei nää porukat siit mitää, ne vaan naurais ja ois Jättebra idè!
Tänää kastoin talviturkin ja William keksi rannalla uuden mainoslauseen tai sloganin( otsikko*) Det var jätteskönt att ligga på stranden och njuta av sommarlovet( tänää oli noilla kirkossa kevätjuhla, sain kunnian olla mukana ja Williamin opettaja anto mulle lempinimen; sommartjej) kelpaa! Aika kuluu nopsaa ja saa nähä mitä huomen Tukholmas keksitään. .. vi hörs!
p.s meen ratsastaa tänää!

pps. tein seikkailun ja alko sataa mut yks mummeli anto sen sadetakkinsa mulle(long story!) kysy jos uskallat;)

Little girl lost and found in Åland

Meikä heräs tänää Ahvenanmaalla!! Mua harmittaa ihan sikana, kun unohin mun kameralaukun ylppärimestaan, siellä se nyt kököttää, näin sen ikkunan läpi meinaan. Onneksi mullei ollu kameraa siellä sisällä, joten mulla on nyt runsaat 40% akkua, ja vaikka mitä kuvattavaa! Olin suunnitellutl tän sillai, et kiertelen kuvailee kaikkii ihanii mestoi ja laitan johdolla tänne, MEN var är det! Siellä kameralaukussa laturin kanssa-.-
Kuitenkaa ei nyt masennuta, koska teillä on hyvä mielikuvitus ja mulla kertomakyky:D
Eilen tosiaan saavuin tänne 9.05 mun enon kyydittämänä( hienosti mulla oli 40min aikaa lentokentäl) mut mitä väliä, selvisin kuitenki!
Ikinä en ollut nähnykkää Erikaa, mutta Maarianhaminan lentsikkakenttä oli pikkuruinen, joten sieltä se tuli vastaan aivan IHANAN Esterin kanssa. Kuvitelkaa söpö pöllönpoikanen, mutta tyttölapsena. Ne suuret silmät ja hämmentyneisyys! Siitä mentii kahville ja sain kehui mun ruottitaidoista, vaikka Helsinki-Vantaal sanoin mun kaveril(joka lähti au-pairiks/avuks Tukholmaa) et en kykene tuottaa mitää sanoi ruottiks.( Mä vähä lentsikas mielessäni bloggasin kaikkii espusanoi ja annoin vähä tilaa tarpeellisimmille)Oi muuten, tuntuu niin hassulta kirjottaa SUOMEKS kun ei täällä osata sitä, ja tekstaritki (yritän) kirjottaa ruottix.
Ainii takas eiliseen! Kahvin jälkee mentiin kauppaa ja sit Erika anto mulle ostoslistan! Ja lähin se kävellessä kiertelee Gröna torget osastoo, muuten jos joku tietää, mikä on squasli, niin saa kertoo!
No sitten ajettii tänne Sundii, ja tää talo! tää mesta! tää piha!
Hullun maalaisromanttinen ja seinät vanhaa puuseinää mut sit kristallikruunui ja noi lapset oli tehny semmosen kyltin, tainojoo kirjotan sen tänne! Gäst rum upp för trappan och till höger. Det är skyltat på väggen bredvid dörren! H Ebba och William :) Ha det bra i ditt rum
(Toi huone! Punaset kattoparrut ja iiso sänky<3)
Vähänkö tunsin itteni tervetulleeks ja en malttanu enää oottaa et noi pääsee koulusta! Tos vaihees olin jo auttanut Erikaa tekees raparperipiirakkaa ja laitellu ostoksii kellariin ja leikkiny Esterin kans( venettä, piilosta, rakennellu dublolinnoi, hyppiny sohvalta tyynyille, rakennellu palapelei ja ennenkaikkea lukenu satukirjoi)
Ester ei kyl ikinä jaksanu kuunnella ku niist kirjoist ekat kolme sivuu. Oli muuten söpöö ku aluks Ester(2v) ei kattonu muhun, mut nyt se haluu mun reppariin ja tulee käpertyy vieree ja huutaa DIN TUUUR ku se on just hypänny tyynykasaan<3
Elämä täällä on sika rentouttavaa ja ekas päiväs oon jo oppinu vaikka ja mitä! Lisäks tääl on kaks heppaa: Lida ja Treiker(taitelijanvapaus), villakoira, Smilla, kaks kissaa: Torsten ja Luna + lunan kolme mun kädenkokosta kissanpentuu! Oon niiin landella hahaha!
Eilen olin niin väsyny, et nähtävästi nukahin jo puol seittemä ja tänää heräsin ja tääl alakerras oli lappu pöydällä. Kehotettii olee niinku kotona ja neuvottii mm, käyttää tätä konetta ja sit paras osuus! Haen kohta rappusten alta pyörän ja lähen seikkaileee!!!! UUMAMA! Ja niin pääsen lauantaina kattoo Saanaa Stockholmii! Ihan jepa.
p.s aurinko alko paistaa ja täällä näyttää ihan Patepostimieheltä!

rakkain terveisin Melli

Musta lammas vai susi niiden vaatteissa?

Kyllä. Mä oon pohtinu pitkään erästä juttua. Se on oikeestaa musta vääryys, kuinka meijän uskovaisten oletetaan olevan jotain tai kuinka meijän pitää oikeestikki olla jotain. Juttelin tästä eilen laiturilla jalat viilentyen vedessä, ja paras juttuseura megessä.
Oon oikeestaan lukenu semmosen kirjan. joka on perjaattees tarkotettu uskovaisen POJAN lukevan. Mut luin saman pariskunnan (eldredge) yhteistyössä kirjottaman kirjan Valloittava Salaisuus JA TYKKÄSIN todella paljon, niin kelasin et miksikäs ei totakin. (avaan kohta lisää). Sitten oon laittanu tännekin kuvia ku oltii aktiossa Israelissa ja siellä puhuin ekaa kertaa tästä niinsanotusta "tabusta"-
Ja nyt täysin lekkerillä tehdyn matikan kokeen jälkeen tulin tänne lukemaan blogeja ja vastaani tuli lause:
Ja elämäntyylini ei tosiaan ole mikään perinteinen kristillinen selibaatti-hyveellisyys-lähimmäisenrakkaus-laupiassamarialainen -jolkottelu kohti taivaan portteja kuten sen mitä ilmeisimmin pitäisi hyvällä ja oikeanlaisella kristityllä olla.Toi lause oikeestaan oli se viimeinen pisara, joka sai mut tänne kirjottelemaan mun päänsisäisiä tuotoksia, niinku ulostamaan ja ehkä oksentamaan ne muittenki nähtäväks.

 Onneks tossa on sanat: mitä ilmeisemmin, koska muuten oisin räjähtäny. 
Kyl te tiätte että oon puhunu streotypioista ymsyms, ja haluunki nyt teille kertoo vähän mimmosta mun elämä on...
Koulussa yks skedepoika sai kuulla et oon uskossa, taino mä kerroin sille, mut anyway. Sen jälkeen saan aina kuulla kommenttei: Melissa, eikö niin et sä vihaat homoja!
                             Melissa, eikö niin et tää musikki on saatanasta
                             Melissa, käytsä jossai kirkossa?
                             Melissa, eikö sun Jumala oo sulle nyt vihanen ku et oo tehny läksyi.. jne.
Monesti nauran vaan noille älyttömille kommenteille tai yrityksille nauraa mun uskovaisuudelle. 
Mut silti kyl mua ärsyttää, et MISTÄ tääki skedeman on saanu tommosen kuvan uskovaisista? Et okei vaiks Raamatussa voi lukee tohon viittavaa niin onks sitä sit tulkittu jotenki tosi niukasti ja sen vuoks ihmisillä on tommosia kuvia..not nice, jos multa kysytään!

Toinen se ku mama hermostuu mulle, niin saan kuulla kommenttei:
Melissa, ei uskovainen nuori käyttäydy noin!
Melissa, mitä siellä Nuortenilloissa teille oikein opetetaan?
Melissa, voisitko ottaa mallia muista uskovista... jne. 

Monesti oonki huutanu takas et ehkä en sit ookkaa uskovainen.



Musta on kylmää ja karua et kun on Uskossa, niin laatikoituu tiettyy boxii, mis on tietyt hienot käyttäytymismallit ja missä jotkut asiat ovat aivan pöyristyttäviä. Palatakseni siihen kirjaan, niin siinä sanottiin musta tosi hyvin tällee(: Ei Jumala missää vaiheessa sanonu miehille, et teijän pitää olla nössöi, luovuttaa rohkeus ja huimapäisyys ja antaa valta..ei millekään. Ei miestä oo käsketty olee seksuaaliton olento tai et ei mies haluu kuulla vaimoltaa et se Matias on ihan kiva tyyppi. Se mies HALUAA KUULLA et se Matias on sika rohkee ja seikkailunhaluinen ja ei pelkää vaaratilanteita.

Laiturilla istuskellessani sanoin että jos miehii laitettais rivii ja pari uskovaista jätkää sekaa, niin ne ois helppo erottaa sieltä.Ne on niit nössöi ja semmosia olemattomia. Ja ne "coolit ja feimit" on pahiksii. Ja nyt en tarkota sitä, et arvostaisin duudson meininkii ja röhönaurua. Mut ei sen tarvii men sillee et sitku tommoi "cool" tulis uskoo niin sen täytyis luovuttaa se cooliutensa ja alkaa uskikseks( suuresti kärjistettynä) Seki et monesti me uskovaiset tytöt syyllistytää siihe, et me ajatellaan et uskovaisilla jätkillä ei olis mitää halui, näi karkeesti sanottuna. Me voidaa reteesti hilluu biksut päällä niitten eessä ja aatellaa sinisilmäsesti et ei täs mitää, noi on uskossa..MUT yisihköoopr onha ne silti! miehiä! Uskovaisuus ei musta ainakaan tarkota sitä ettei olis mies! Ja niinku meil naisil on halui shoppailuu ja miehii, niin miehillä on naisii ja urheiluu. 

Mä haluisin olla tän asian uranuurtaja et ajatella uskovaisiiki samanlaisina olentoina ku ketä muu tahansa. Ei meijä elämä oo yhtää sen helpompaa, eikä me olla synnittömiä ihmisiä eikä me olla kaukana Jumalasta jos me ajatellaa seksuaalisesti. Amen ja kiitos. 

 

Positiivisuus mylläkkä

Voi jumpe kun on kesäfiilis, ei siis niin mitää! rajaa. Toi edellinen kahleissa-fiilis on niin mennyttä! Ei oo kyllä ollu sitä ikäväkää! Ah. Nyt heräsin eloo. Niinku prinsessa ruusunen monen sadan vuoden unesta. Aurinko paistaa ja annan sen muuttaa mun päivästä positiivisen, vaikka se on vähä noloo nojaa näin paljo aurinkoon. Mut mulla on kyllä olla aihetta olla ONNELLINEN nyt, tässä ja ikuisesti. Tässä kirjottaessani auringonsäteet valaisee mun huonetta ja leikkelehtii mun käsivarsilla tuoden mulle niin täydellisen olon.
Aloin miettii kuinka mun asiat on muuttunu ton postauksen myötä( tai ehkä aikasemminki).
a) mä sain kesätöitä Buffasta
b) meen ahvenanmaalle hoitaa lapsosia
c) koeviikko ei ookkaan niin ylitsepääsemätön
d) pidettiin kavereiden kans kirppis ja kaappi on saanut uusia tulokkaita
e) lähen kesällä Islantiin
f) katoin Notebookin ja itkin
g) ruoho paljailla varpailla
h) jäätelöö välkällä
i) ihmiset, jotka välittää
j) valokuvauksen nautinto
k) se tunne kun karkaa tunnilta pihalle keinumaan
l) iltaisia viisauksia
m) pyöräileminen ilman takkia
n).....lisää ihania juttuja tiedossa, kuten rax, tampere, jäke.

Voivoi olipas litania, mutta miettikääpä itte omaa litaniaanne. Tää on laiffii ja kesää! Ja ainiin.
Tajusin, että mä kirjotan tätä blogia itteäni varten, tää auttaa mua käsittelee ajatuksia ja semmosta, joten jos ei kuulu juttuja, niin menkää lukee muitten blogeja:D
Sit vielä minä itse peruselementissäni

Okei, ketä mä huijaan, toi oli vaan tommoi nättinaamakesäfeissi. Kylhä mä RAKASTAN makoilla ruoholla, mut yleensä se ei näytä näin esteettiseltä. hohoo

Elämää ei kannata ottaa liian vakavasti. Siitä ei ikinä selviä hengissä
- Elbert Hubbard

Kahleissa

Kahleissa. Stressiin. Kahleissa. Kiireeseen. Kahleissa. Kriiseihin. Kahleissa. Lukioon. Kahleissa. Sirkukseen. Kahleissa. Valokuvaprojektiin. Kahleissa. Menoihin. Kahleissa. Tapaamisiin. Kahleissa. Jutteluun. Kahleissa. Yovihkoihin. Kahleissa. Ystäviin. Kahleissa. Yöhön. Kahleissa. Elämään.

Pieni muotoinen runo siitä, kuinka kahleissa oon, kuinka mut on rutistettu kasaa ja rutistetaa edellee viimesiä pisaroita siitä rätistä joka on joskus ollu vapaa ja energinen melissa. Kuinka oon onnistunu saamaan kaikki asiat viimetippaan. Kuinka rätti on jo miltei kuiva, mut tuntuu et kohta pitäs taas kastella uudestaa, jotta uusia tippoja voitais puristaa ja pusertaa.
Lisään dramaattisuutta lisäämällä tämän:




Kuitenkin on niitä pieniä hetkiä joista rätin kiduttamisessa on kyse, niistä pienistä hetkistä, joista nautin.

Opi kohtaamaan hiljaisuus itsessäsi ja tietämään, että kaikella on tarkoituksensa tässä elämässä.
Ei ole erehdyksiä, ei sattumaa, vaan kaikki tapahtunut on siunausta, josta meidän tulee oppia
- Elizabeth Kubler- Ross (saksalaisella uulla)

Black box

Tästä tää lähtee eli sanaryöppyoksennus!
Mua on jo pitkään puhuttanu ja mietityttäny yks asia, mut mulla ei oo ollu aikaa istahtaa ja yrittää laittaa ajatukseni luettavaan muotoon. No mä koitan nyt josko onnistuisin. Eli juuret löytyvät niin pitkältä kuin koulun penkiltä. Ootte varmaan joskus kuullut puhuttavan psykologiasta ja mulla sattuukin olevaan tässä jaksossa sosiaalipsykologiaa! Tänää oli just koe tai siis tuntiessee näistä asioista ja se oli tosi mielenkiintosta lukee noita juttui ja huomata itte tekevänsä niit asioita mistä on tullut millon mitäkin teorioita.
Mut siiis kuvitelkaapa seuraava tilanne: tyhjä matkalaukku, täynnä vaatekaappi, leiri edessä, uusia ihmisiä, uusi paikka. 
Tässä tulee tää elämän ehkä kaikkein suurin roolileikki! Oot menossa leirille, josta et tunne ketään tai korkeintaan alle kymmenen, kukaa ei tiä sun persoonasta tai identiteetistä yhtikäs mitää, kukaa ei miten sä toimit kussakin tilanteessa, kukaa ei tiä miten sä meikkaat, kukaa ei tiä miten sä pukeudut, kukaa ei tiä miten sä puhut, kukaa ei tiä mite sä naurat, kukaa ei tiä miten sä viihdyt.

Kelatkaa ei kukaa! Tässä pisteessä sullon kans vaihtoehtoa: A) oot nössö ja teet kaikki samalla tavalla, kuin aina ennenkin B) oot seikkailja ja päätät tehdä ittelles uuden identiteetin.
Okei. Toi kuulosti jo aika pelottavalta ja miltei typerältä, mutta se on totta. Kaikkein hauskinta tässä on et se tapahtuu alitajusesti. Me tulkitaan ja analysoidaa mistä se meijän vuorovaikutuksen vastapuoli pitää, mitkä sen arvot ja asenteet on ja mitä se ei voi sietää. Sitten me itte mietitään, että kiinnostaako meitä toi tyyppi vai onko se meille välinpitämätön yksilö. Jos päädytään ekaan, niin siit alkaa roolileikki. Se meinaa oikeesti alkaa. Me voidaa alottaa ns. puhtaalta pöydältä. Tässä kohtaa otetaan vielä se seikka huomioon, että mitä me odotetaan siltä meijän suhteelta.

Kuvitelkaa! Nyt siihen matkalaukkuun...
Leirille lähtiessä me voidaa päättää mimmosia me halutaan olla ulkoisten tekijöiden puolesta. Jos mä pakkaan mun laukun täyteen hamosia ja kukkasia ja pitsii ja röyhelöö, niin kaikki automaattisesti kattoo mut tyttömäiseksi, hentoseks ehkä jopa hauraaks. SIT taas jos mä pakkaan mun laukkuun conssit farkut ruutupaitoi ja raybanit niin sit mut katotaan meneväks, seikkailijaks, poikien kanssa hengaavaks. SIT taas jos mä pakkaan sinne mustaa ja ketjui ja vielä vähän lisää mustaa, niin oon sit kaikkee muuta kun tyttömäinen.
Kuvitelkaa! Lisätkää tähän vielä stadin slangi vs. savon murre vs. porin tai viron nopeapuhetapa.
Hullua meininkiä, eikö?
Sit kun astun sinne leiripaikalle niin kaikki on sillee ok, toi on vähäpuheinen gootti, vaikka normaalisti pukisin räiskyviä värejä ja hymyilisin kun naantalin aurinko! Ei kukaa voi tietää mimmonen mä oon, saan ne muodostaa musta ensivaikutelman. Sit on vähänniinku monta identiteettiä, roolia.
Sä huomaat, että ne toiset on vähän rebeleitä, niin voit päättää siinä pienessä sadasosahetkessä haluutko säkin olla, vai kerrotko niille päin naamaa, et hölmöä touhua. Tai sit oot vaan hiljaa, no comments meiningillä.

Mä en halunnu kirjottaa tätä sen vuoks, et sanoisin et tää on väärin ja feikkii, vaan pikemminkin ainoastaan erikoista. Vähän toisaalta pelottavaakin, kun miettii että oot saanu siitä sun tutusta/kaverista/ystävästä tietynlaisen kuvan, mut sit se ei ookkaan se, vaan siit tulee jotai ihmepuolia esiin muitten seurassa. Se olikin hullun pervo, tai sillä olikin ahtaanpaikankammo, tai se arvostaaki raittiutta.
Tähän väliin on hyvä mainostaa tota peliä, Black box, siin tuut huomaamaan käytännössä tän mistä mä puhun.

Tunnetaanko me oikeestaa ketää meijän ympärillä? Sitä voi alkaa miettii, että
mitä ne on pakannu matkalaukkuun tai mitä sä itse olet?

Niin. Ei meijän tarviikkaan tietää kaikkea.