KAKSI MINÄÄ vai USEAMPIA?

Nyt alotan sekavan setin kirjottamista juuti näin kello 8.59 LAUANTAI-AAMUNA!! Heräten ehkä henkisesti vaikeimman yön ja unen jälkeen plus kauhee vessahätä( ja mä en ikinä herää vessan takia, mut en kuitenkaa yökastelekkaa!)Okei nyt heti kadun et juttelin porukoitten kans yökahtee ja näillä sekavilla unilla yritän nyt....no!hauskaa vain!

IHMINEN 
kattokaa tossa on ihminen, kauniisti on. Se on pelkistettynä tommonen frikin yhtenäinen viiva, selkee tommoi kokonaisuus.Siltikin tommosia kokonaisuuksia on erilaisia, ja jopa yhellä ihmisellä monia sellaisia. Ekaks mietin et se on huono juttu, badbad, mutta sitten aattelin sitä monimuotoisuuden ja rikkauden( ei $$$!) kannalta.
Lähetää vaan siitä, et ulkosesti voi olla ihan erilainen viivasto mut silti sama tyyppi. Miettikää: ihminen, joka on sihteeri lähetysneuvostossa ja vapaa-ajallaan tykkää käydä salilla, ni miltä se näyttää? Entiä sit kuinka moni on nähny jonku juoksumatolla kynähame päällä...Mut heti vaatetuskin muuttaa sitä meijän käsitystä, siel salilla sä et voi ulkoopäin päätellä, mikä sen ammatti ois, mut kaupungilla kahvia ostamassa bleiseri tai jakkupäällä, voit. Jännää, eikö! Lisäks otetaa mukaa humanitarismia. Sihteeri jopa käyttäytyy eri tavalla salilla, hän voi olla vaikka kuinkamoinen läppäkone, mut työpaikalla sitä ei välttämättä niin suuressa mittakaavassa tiedetä.

Otan mun esimerkin: LUKIO!!! Sanoin tässä yks päivä mun koulukaverille, etten tykkää ittestäni koulussa. Se rakennus jotenki imee mun mehut ja musta syntyy vaeltava napakettu, joka sulautuu valkoisiin seiniin etsien elämän totuutta. Se etsintä kuitenki tapahtuu vaan päänsisällä ja ulkoopäin ja se mitä tuotan ulos, oon pinnallinen hyasintti. yh hyh. Lisäks oon huomannut että muutkin on-.- Lisää hyasinttei! jee! Sillon ei välttämättä synny mitään kaunista kuoroa, vaan se mitä saadaan aikaseks on:" Mitä sullon seuraavaks?", "Miten meni koe?" "HEEEI, venaa mua!" "Oij, onpa sulla nätti paita." Sit oikeesti mun sydän ja aivot huutaa:"PUHUTAAAAAAN HENKEVIÄÄÄÄ!!"

Aina ei kuitenkaan tarvi puhua henkeviä, mut jotain et sä tunnet et sustakin on hyötyä, sunki juttui tykätään kuunnella, sullakin on jotai annettavaa ja antaa toisille, sä oot merkittävä tässä keskustelussa.
Mä tarviin sitä ja mulle Hämeenlinnan vapaakirkko on semmoi mesta. Siellä voin vaa pulputtaa sydämmeni kyllyydestä ja AINA on ihminen, joka tietää siit asiasta ja voidaa yhessä pohtii tai naureskella ja mitä lie.

Lisäks mun yks minä on, sirkus. Käyn kahesti viikossa ite ja opetan kolmesti. On sen siis oltava yks osa mua. Siellä on melli, joka opettaa lapsia taipumaan, melli, joka kuuntelee Vilman matikankokeesta ja Petterin uimahallireissusta(kyllä! lapsilla on taito kertoo tarinaa koko sen ajan kun joku on läsnä) melli, joka joutuu ottaa toisia niskasta kiinni ja kurmottaa. Aivan erilainen kuin lukiossa. Kelatkaa kun menisin ja kesken tunnin alkaisin taputtaa käsiä yhteen ja huutaa: HILJAA, se on opettajan tehtävä, ja mä oon oppilas. Mut sirkuksessa MÄ oon opettaja ja toiset oppilaita. Vuorot vaihtu, quepasa?

En oo enää ees varma, jaksaaks tätä lukee, mut mä voin lukee ite sit monien vuosien päästä kun nää jää tänne nettii lilluu( mikä on pelottavaa, josta joskus voisin puhua)

Mulle sanottiin myös et mä oisin löytäny mun vaatetyylin. Siihen sanoin et hahah mähä näytän joka päivä ihan erilaiselle! Ja siihen vaa:" No mut silti niissä on joku yhtenäinen tekijä, mä voisin mennä kauppaa, poimia 10 aivan toisistaan poikkeavaa kappaletta, ja ne ois ihan sua."

Tohon kiteytyy tää, mitä haluun sanoo. Noi kappaleet on MINIÄ(kaunis suomi!) ja yhtenäinen tekijä on tää ihminen, se kuka ollaan. Meissä voi asua vaikka kuinka monta minää, mut silti me pysytää samana ihmisenä. Se vaan antaa meille luovuutta ja kyvyn selviytyä eri tilanteissa, eri reseptien mukaan.

T. kameleontti