Kohta 18

Oikeesti en oo kohta kaheksantoista, taino, se riippuu ihan siitä mitä meinaa tolla kohta- sanalla. Onks se semmoi kohta joka sanotaan äitille kun se pyytää tyhjentää tiskikoneen tai laittaa pyykit VAI onks se semmoi kohta, et kohta voidaa olla ystäviä sen jälkee ku teit mulle niin VAI onks se semmoi kohta, et kohta mä vedän sua lättyy ellet nyt osaa pitää turpaas kii VAI onks se semmoi kohta et kohta mä oon aikuinen?

Ehkä se uus tuleva leffa kertoo sen. Tai sit ei. Who knows?

Mä oon nyt jollain tavalla innostunu tästä kuvahaasteesta ja muutenkaa kaikesta että tekee mieli vaan kirjotella KOKO AJAN. Sanokaa toki ku vauhti alkaa olla ku höyryveturilla ja sit hidastan, et kyytiin voi ees hypätä. Mut tän päivän kuva oli:
Päivä 04. kuva jostain, mitä olet menettänyt

Mietin tota jonkun aikaa, mut tänää mulla on tosi kova vauhti päällä että mä en voinu vastustaa kiusausta ja sanon; neitsyyden.
Saattaa kuulostaa aika karulta ja älkää huoliko nyt ei tuu yksityiskohtaista selostusta miten se tapahtu, missä ja kenen kans:DD Voin heti päästää heikkokermoisimmat huolestaan ja sanoo ei mitenkää ei missää ja ei kenenkää. tai toisaalta mun päässä mun päässä ja mun.
OKEI nyt ootte sellai: Lol. nyt toi melli lopultakin pimahti ja on jossai tasolla herra Salvador Dalin kanssa. Mutta ehei.
Nyt.
Tarkotan erilaista neitsyyden menettämistä, ei semmosta seksimaailma tylsäjuttuu. Vaan semmosta luovemmin ajateltua, eli yleisesti neitsyyden menettäminen moniin eri asioihin:
lapsuuden leikkeihin
sekoiluihin
toisaalta opiskeluun
muutamiin lapsuudenystäviin
luottamiseen
Tosson nyt tommoi litania, mikkä ekalta istumalta tulee mieleen.
Lapsuuden leikeistä sen verran, et muistattehan sen leikin, missä te olitte prinssi/prinsessa/ritari/batman/tehotyttö ja teillä oli teijän linna tai mikälie majapaikka ja suuuuri metsä täynnä kallioita ja ihania majapuita ja eläimiä ja ystäviä ja vaikka mitä ja kummaa. Sitten eksytte sinne nyt myöhemmin "vanhuudenpäivillä" ja petytte kun se on vaa joku pikku pusikonalku käpylehmineen. Minne se kaikki mielikuvitus ja omaperäisyys on hävinny matkan varrella?

Tai ne päivät, kun oot sun parhaan ystävän kanssa ja leikitte ala-asteella jotain möyrivii siilei ja heitätte kaikki just talkkarin haravoimat lehdet pitkin ja poikin pihamaita. Minne se kaikki riehakkuus on hävinny?

Tai se päivä, kun meet ekana päivänä lukioon ja päätät et tästä lähtee sun elämän huippuhetket käyntii ja kunnon opiskeluputki. Minne se kaikki panostus on hävinny?

Tai ne kaikki hetket, kun vietätte ihania kakkukestejä kaikkien kulmakuntien pikkuprinsessojen kanssa juoden elefantti-pilleistä. Minne ne toiset kohta 18 veet on hävinny?

Tai ne päivät, kun olit pieni ja viaton ja uskoit kaiken mitä sulle syötettiin, ei tarvinnu olla huolissaa tai pelätä mitään. luotit vaan. Minne se tukikallio on hävinny?

En halua masentaa mut kaikki ne on jonnekin hävinny, mut tietty tulee uusia mitä ihanimpia asioita tilalle, koska ei ihminen oo mikää pohjaton kaivo, jos multa kysytään. Kyl mekin vyörytään yli, jossei tilaa tehtäis:)

Me ollaa neitsyitä aluks monille asioille ja sitten ne tulee tutuks meille ja ei oo enää big deal.
Oli muute ihan törkeen vaikee löytää kuva tähän...kaippa netissä on sensuurit ihan kohdallaa, onneks.

 p.s