Quinceañera

is the celebration of a girl's fifteenth birthday in parts of Latin America and elsewhere in communities of people from Latin America. This birthday is celebrated differently from any other as it marks the transition from childhood to young womanhood.

-tee wikipedia


Jatkan siis lauantaista.


Kermessen jalkeen Paivi oli kutsuttu yhden tyton Quinceañeraan Profamiin. Ja Paivi pyys mua mukaan, koska taa juhla on tyttojen isoin juhla niiden elamassa. (Tietysti haat mutta siina onkin jo kaksi osapuolta.) Lahdettiin kasin aikaan ajelemaan kohti Profamia ja matkan varrella mentiin viela ostaa kaupasta lahja.


Saavuttiin Profamiin joku tunti myohassa, mutta oishan se pitanyt arvata etta oltiin ekoja.

Ystavat ja sukulaiset laitteli koristeita pitkin taloa, ilmapalloi ja kaikenlaisia nauhahakkyroita ja kukkia, ja mika parasta ne oli violettei!( mun lempivari ja huoneen vari kotiSuomessa)


Tyton aiti hengas verkkarit jalassa ja hiukset markana ja katottiin Paivin kanssa toisiamme ilmeella: onneks ei tultu ajoissa. Huomasin joskus ehka tunnin paasta etta taalla Perussa ei ole ollenkaan noloa odotuttaa vieraita.( Koska suomalaisen aidin painajainenhan on se etta vieraat tulee ennenku oot kattanu poydan). Meijat laitettiin istumaan olkkariin jossa odotteli iso poyta vieraita ja televisio joka laitettiin meita varten paalle ja sanotaanko nain etta seuraavat kaksi tuntia me kuunneltiin perulaista musiikkia ja katottiin hienoja tanssiliikkeita. Sukulaiset kulki ohi, saatto vaihtaa pari sanaa, mutta ei mitaan pahoittelupyynnon tapaistakaan. Tai ajattelin etta ne vois edes sanoo kauan menee etta juhlat alkaa. Mutta ei mitaan. nada.


Kerroinki taalla siita Angelin perheen talosta, mutta taa talo oli vahan erilaisempi, isompi ja just esimerkiksi loyty televisio. Mutta ei kuitenkaan mikaan, mihin oisin tottunu, siella oli tosi kylma kun aurinko oli aikoja sitten laskenut ja pikkuhiljaa mua alkaa paleltaa ja kylmyys painu luihin ja ytimiin. Lopulta silmat alko painaa ihan sikana ja aloin pilkkii nukkuen minuutin patkia. Meita alko Paivin kanssa harmittaa etta oltiin tultu kuitenkin aika pitka matka ja taalla vaan istutaan ja ties koska juhlat alkaa. Yli kahden ja puolentunnin paasta Paivi sano etta nyt mennaan sanoo etta me lahdetaan ja etta voisko ne antaa meidan puolesta tan lahjan talle tytolle.


Mentiin keittioon sanoo perheen aidille, joka oli kutsunut Paivin, etta Melissa on tosi vasynyt, kun se tuli eilen Suomesta Peruun ja Suomessa on nyt aamu.(pieni valkoinen valhe ettei vahingossa loukkaa) Ihan tosi taalla ei tunneta kasitetta Jetlag tai ei tajuta etta on olemassa asia kun aikaero ja asiat pitaa selittaa tosi yksinkertasesti.


Kello oli tassa vaiheessa siis kymmenen paikallista aikaa ja sitten mun eteen tuotiinkin taysi lautasellinen ruokaa. Voivoi, ajattelin. Vaikka oon Perun ajassa, niin mun maha ei. Ei mun tehnyt mieli syoda mitaan niin suureellista annosta siihen aikaan. No taalla se on tosi iso loukkaus jos et tarjoudu syomaan ruokaa jota sulle annetaan. Hymyilin natisti ja aloin haarukoimaan mahaani riisia,perunaa ja jotain lihaa ( oon oppinut taalla uuden tavan, nielen ruoan juoman kanssa alas). Soin ja nielin ruokaa, kunnes mulle tuli ehdoton stoppi, katsoin pienilla avuttomilla silmilla Paivia ja loppujenlopuksi sain mun annoksen take-awayna.

Lukijoille tiedoksi, Perussa valtyt loukkaamasta emantaa pyytamalla pussia, sanomalla etta olipa hyvaa, mutta voisinko vieda loput kotiini?


Poydan aaressa oli jotain pikkulapsia syomassa ja mulla oli hyvat keskustelut Suomesta yhden 6vee pojan kanssa. " Ai siella on totaa samaa lunta kun meilla tuolla korkeella vuorilla, sun maassa on varmasti myos jaakarhuja ja pingviinei!" Oon muiden suomalaisten kirjoituksista lukenu tata samaa. Oli sitten lapsi tai aikuinen niin niilla on ties mita luuloi Suomesta. Esim multa kysyttiin onks Suomessa infrastruktuurii!


Lopulta sitten lahdettiinki ajaa poispain Profamista takas kotiin, nakematta juhlasankaria ollenkaan. Taa on niita paivia kun kaikki ei mee kun ajattelee. Oisin niin halunnut kokee Profamin Quinceañeran! Tytoilla on kuulemma yhta hienoi mekkoi kun haapuvut ja ne on laitettu tosi natiks. No matkalla nukahdin autoon ja menin suoraan sankyyn.

Mutta Ryttylassa just valmistauduttiin naita tilanteita varten, kun pettyy ja asiat ei mee kun halusi Ja alan olee aika hyva jo! Etta osaa olla kasvattava kokemus!



ps. vaihdoin blogin ulkoasua, jotta se ois selkeempi ja kuvastais enemman Perua. Kirjotan kuitenkin pitkasti niin ehka selkee ja suurempi fontti on parempi, mita mielta olette?

Mina ja presidentin vaimo

Seuraava paiva.

Tyttojen koulun juhla, Kermesse



Sain selville etta se kestaa koko paivan, aamusta iltaan, mutta tytot esiinty siina puolen paivan aikaan, joten mentiin sinne 12.


Peru on siita mukava (huomaa sarkasmi) etta taalla on aamusin viilee, kun aurinko paistaa niin lammin, jopa kuuma ja sitten viidelta pimenee ja on aika tosi viilee, melkeen kylma. Joten 12 aikaan on se kuumin keli, mutta tiesin siis etta ollaan iltaan asti ja mulle tuli pieni vaatepaniikki. Lopulta laitoin pitkat housut, alle lampohousut, pitkahihasen, villapaidan ja takinki otin mukaan. Ja ainoo, mita en ottanu mukaan, oli se mita tarvitsin kaikkein enitan, hatun.




Kerronpa tarinan auringosta. Ootteko koskaan ollut etelassa lomamatkalla ja sitten on ollut pilvinen paiva ja olette ihan huoletta ottanut rannalla aurinkoo ja rasvannut pari kertaa vahemman kun normisti, koska ei oo kuuma ja aurinko ei tunnu polttavalta. Mutta meidan ystava aurinko ei katoa, han vain on piilossa ja illalla huomaatte kuinka teidan ihonne kaunis rusketus on muuttumassa punaiseksi. Ja voitte iloksenne todeta palanneenne. Tama aurinko asustelee myos Perussa.




Hyvin lahella paivantasaajaa. Aurinko taalla on tosi ujo ja enimmakseen se pysyttelee piilossa, antaen tuulen viilentaa ilmaa. Kuten Kermesse- paivanakin. Aurinko oli tosi ujo, mutta utelias, se kokoajan pysyi piilossa mutta tarkkaili tilannetta. Pian eras suomalainen, gringa, tunsi ihmeellista paansarkya. Aurinko oli uskaltautunut hyvin lahelle hanta. Se kovasti ihmetteli tata gringaa mutta pysytteli pilviverhon takana. Gringa ei tajunnut tata nimensamukaan valkoihoisena muukalaisena, etta aurinko on silti taivaalla, paahtaen taysilla, vaikka ei ole kuuma. Han ihmetteli jomottavaa paansarkya ja veti takkia tiukemmalle, kunnes hanelle ystavallisesti sanottiin, etta aurinko on tullut tervehtimaan sinua ja kannattaisi laittaa rasvaa, ettet pala. Ja hanella tarjottiin paansarkylaaketta ja pian paata helpotti. Paivan aikana aurinko avasi hiukan enemman verhoa ja tuli antamaan tuttavalliset pusut poskelle. Tassa vaiheessa gringa oli oppinut kuinka ystavystytaan auringon kanssa. Sen pituinen se. okeiokei, jatan tarinoiden kirjoittamisen aitille ja jatkan tutumpaan tapaan.



Eli suomennan, Perussa vaikka on kylma, ja sulla on takki ja tuntuu etta jaadyt siihen paikkaan, niin pitaa varoo ettet pala. Ja se on mulle tosi uutta. En edes tajunnut ottaa aurinkolaseja, enka hattuu. Nyt oon oppinut sen etta A) varo ettet pala ja B) vaikka on pilvista niin taalla on niin kirkasta, kun heijastais valkoselle paperille valoo tai niin kirkasta, kun yhtakkia pimeeseen huoneeseen sytytettais valot ja oot hetken aivan pihalla elamasta. Ekana paivana kun ajettiin Profamiin, niin tuntu oikeesti etta mun paa rajahtaa. Nyt oon onneks tottunut jo tahan, mutta aurinkolasit on mun paras ystava.



Saavuttiin sinne tyttojen koululle ja se naky oli kylla huikee. Vahanku yhdistais tivolin, torin, ravintolan, elaintarhan, elomessut, arvonnan ja esiintymislavan.








Siella alueella toimi eraanlaiset liput, jotka yhdessa kojuissa vaihdoit soleihin. Alueella oli iso lava ja lavan ymparilla paljon pienia kojuja. Joistakin pysty ostaa ruokaa ja juomaa, kuten kanaa, ranskalaisia, kiinalaista, perinteista perulaista, juomia( Inca Kolaa) jogurttii, hattaroita, ja sitten oli lasten suosikki, dulces, mista pysty ostaa kaikkia "makeita" leivonnaisia.




Sen lisaks oli kojuja, niinku elomessuilla, joissa mainostetaan kutakin yritysta yms, ihmiset jakelee lappusia autoista ja milloin mistakin. Ja tietenkin ne oli sellasia perun kauniimpia naisia korkokengissa. Sitten oli lasten puoli, jossa oli kaikenlaisia vekottomia(joihin mun ei tullut mieleenkaan astua jos halusin selvita hyvinvoivana loppupaivan.) Ja viela pikku elaintarha, jossa oli kaarmeita, tarantelloi, siilei ja pikkuotuksia. Ja joku kauhutalo ja joku ihme hakki, jonne sai vieda kaverin ( taa oli ehka ilmeisesti joku perulainen juttu, jota en ymmartanyt, mutta kaikki teinit haahuili hakin luona) Ja sitten oli kasvomaalausta ja graffittiseina ja tombola, jossa joka arvalla voitti jotain ja tietteks niin mun tuuria, voitin ilmaista jogurttia.




Sitten oli taa paajuttu, eli lava, lapset luokasta yks ja kymppiin asti, esiinty laulaen, tanssien, soittaen. Ja siis ei oikesti kylla Suomessa olis niin paljon esiintyjia etta se kestais kokopaivan! Kun kysyin asiaa, niin mulle sanottiin etta Perussa lapsia pienesta pitaen rohkastaan esiintymaan ja ei oikeesti ole valia ootko taitava vai et, kunhan laulat mikkiin kovaa tai vedat tanssin ihan taysilla, niin hyva tulee. Ja taa tuli koettua, sanoisin etta niita esityksia oli varmaan hmmm ainakin 40 ja niista ehka viis oli mun makuun hyvia ja kuunneltavia. Mutta musta toi on silti hienoo etta rohkastaan olee rohkeita ja lapsilla on tosi hyva itseluottamus. Esim yks lapsi avoimesti piti puheen, kuinka se haluu isona olla meribiologi, koska maailmassa luonto voi niin huonosti ja ihmiset roskaa ja sellai ymparistoystavallinen puhe joltain 9veelta. Se oli tosi upeeta!




Tonne tapahtumaan oli palkattu jopa sellai ammatiltaan televisiojuontaja, hostaa tota tapahtumaa ja se oli tosi hyva, sen ansiosta siella jakso istua sen kaheksan tuntia kattellen Gangnam stylee, foxii, marinaa(perulainen tanssi, vahanku flamenco) kuunnellen tyttoi mekossa laulaen Bruno marssii, kattellen kun kasa pikkulapsia hyppii hameissa lavalla hymyillen ja antaen lentosuukkoi, kuunnella kun pikkupojat veti MJiita( taa oli oikeesti ihan sydantalammittava kun ne veteli kunnon moonwalkkii hatut syvalle paahan vedettyna) ja mita kaikkee muuta!




Ja joskus ne lapset saatto alottaa ja sit keskeyttaa sanoen " ahora no se sale, puedo empezar otra vez? " eli kutakuinkin etta taa ei nyt toimi, voinko alottaa uudestaan" ( ja voin sanoo etta ma tossa iassa oisin varmaan vaan juossut itkien lavalta kauas pois.) Mutta taa juontaja handlas homman aina tosi hyvin ja heitti jotain lappaa valiin. Ainiin yhessa vaiheessa sellai pikkulapsi tulee itkien lavalle ja sanoo mikkiin kyynelten seasta etta ma en loyda mun aitii. Voih mun teki mieli vaan juosta sinne ja nappaa se lapsi ja lahtee ettii sen mamaa. Mutta juontaja vaan rauhotteli tata tyttoo ja sano ettei mitaan hataa ja pian se aiti loytykin. oho kerronpa taas tarkasti. hupsis. No kuitenkin sun piti ostaa koko Kermesseen paasylippu, jonka alalaidassa oli numerosarjoi ja joka esityksen valissa taa juontaja yhdessa avustajan kanssa arpo kaikenlaisia, lomamatkoi, kylpylareissui, hotellioita ja vaikka mita. Voin sanoo etta Kermesse- paivan jalkeen mulla ei oo mitaan ongelmaa numeroiden kanssa( mun paassa vaan soi (zerozerozerocincoseiszeronueve) ja sitten yleison seasta( niin istuttiin siis sellasissa poytaryhmissa) juoksi aina joku onnekas hakemaan palkintonsa.


Mutta meitakin onnisti ja Paivi voitti itelleen sellasen jonku hp uusimman tabletin!



Ainiin taa hauska juttu, tyttojen koulussa opiskelee presidentin lapset. Ja taa lasten aiti oli tietysti kattomassa niiden esitysta. Koko koulu oli ymparoity vartioilla ja autoilla ja sitten tan aidin mukana kulki aina kaks naispuolista henkivartijaa. Kuulemma vartijat aina saattaa lapset kouluun ja takas. No Paivi sai hauskan idean etta meen ottaa sen kanssa yhteiskuvan ja sitten sopivasti se tuli ostaa samaan aikaan kanaa ja menin sen luo etta:" Buenos dias, soy de Finlandia.. Puedo sacar una foto conti?"


Sitten se vaan etta tottakaitottakai ja nyt mulla on kuva musta ja perulaisesta presidentin vaimosta.

Ensimmainen paiva Perussa

Kuten otsikkokin kertoo, niin tassa tulee mun eka paiva!


Tosiaan nukuin sen yheksan tuntia(vaikka mulle sanottiin etta todennakosesti heraan Suomen aamulla, eli Perussa keskella yota valmiina alottaa paivaa). Mutta herasin joskus kasilta Perun aikaa.



Edellisena iltana Paivi(mun suomihostmama) oli kysynyt mua sen mukaan jollekki reissulle, mutta siina lentokonepohnassa olin natisti kieltaytynyt ja paattanyt lohoo ja lepaa seuraavan paivan, toisinsanoen ottaa rauhallisesti onepiece paalla.



Herasin ihanaan touhunan aaneen ja menin keittioon syomaan aamupalaa. Sain tuorepuristettua appelsiinimehua ja sammakonkutua muistuttavaa hedelmaa, granadilloo. Voi kuulostaa aika allottavalta mutta koittakaa kuvitella hedelman ja karkin sekoitus, raikasta mutta makeeta ja siemenet narskuu kivasti hampaissa.



(tahan valiin oon erittain pahoillani jos toistan itteeni, mutta mulla on vaikeuksia muistaa mihin oon kirjottanut mitakin ja tulee kunnon dejavuita. Kirjotan siis paivakirjaan, tanne, kavereille, perheelle, poikaystavalle, sukulaisille ja mun kvlinjalle, joten olkaa suopeita.)



Joo no sitten Paivi alko valmistelee asioita sinne matkalle, tassa vaiheessa kun hiukan urkin, niin sain selville etta se menee pitaa lapsille askartelukerhoo.



Seuraavana paivana olis, Kermesse, Paivin ja Makon lapsien ibkoulussa joku juhla ja Paivin piti lahtee asioille. Se pyys mut mukaan ja pian oltiinki oikeestaan aanekkaassa, isossa ja erilaisia tuoksuja ja hajuja olevassa labyrintissa, mercadossa. Siella oli oikeestaan vaikka ja mita! Lihaa ja kanaparkoi roikkumassa alasti, hedelmii, perulaista ruokaa, vaatteita, kenkii, pelei, no oikeestaan jos nyt ajattelisit jotain asiaa, niin todennakoisesti se ois ollut tuolla mercadossa. Tytoilla oli tulossa esityksii ja sita varten mentiin ettii ompelijaa. Loydettiin se, mutta siella oli poika ja kavi ilmi etta se ompelimo on sen tadin ja tama kyseinen poika ei osaa kayttaa niita koneita. ( JEP vain Perussa). Ihme ja kylla paastiin pois siita labyrintista ja takas turvalliseen kotiin.


Sitten Paivi alko tekee malliesimerkin yhdesta hauskasta porriaisesta joka askarrellaan pyykkipojasta, tikusta, ilmapallosta, kartongista ja narusta, ja kun tata porriaista pyorittaa sen narun paassa, niin siita kuuluu nimensa mukaan porinaa. Tassa vaiheessa en voinut enaa kayttaa paivaa lohoten vaan ajattelin etta porriaiset kutsuu mua!



Lahdin matkaan oikeestaan tajuumatta muutakun etta 1,5h ajomatka ja porina.



Oltiin tehty ihania tonnikala, tomaatti, mozzarellaleipii evaaks mutta pysahyttiin silti kaupassa( koska nahtavyys) tai koska lapsille piti ostaa kans evaita. Lukijana saat paattaa kumpi oli syy.



Yhden pysahdyksen taktiikalla mentiin. Tunsin itteni joskuks vauvaks kun kysyin etta mika toi on enta toi, pitaako punnita? mita toi sisaltaa, mista loytyy maitoo ja hauskinta tassa oli etta kaikkee mita ihmettelin niin Paivi paatti ostaa mulle. Meidan kauppakassiin paaty chifles jotka on BANAANISTA tehtyi sipsei, Inca Kolaa( jota on miltei mahdoton kuvailla, ehka jaateen ja energiajuoman sekotus) sitten jotain pienia korvapuustin nakosia asioita joissa on paalla anista, ja paikallista suklaata seka tietysti evaat lapsille.

Perussa muuten kaupoissa on alyttoman hyva palvelu! Kassalla pakataan sun ostokset pussiin, myyja samalla piippaa ja pakkaa. Eika muovipussi maksa jotain onnettomia sentteja.



Matkalla tajusin jo enemman minne oltiin menossa ja vitsit ilahduin, oltiin menossa Profamiin! Se on Limassa sijaitseva slummialue jonne ollaan parhaillaan rakentamassa seurakuntaa.



Kun ajettiin lahemmas, niin se oli omalla tavallaan tosi kaunis naky. Aavikkoo joka laskeutuu mereen ja hiekkavuorien varrella ja paalla on ripoteltuna asutuksia. ( pimeella varsinkin on tosi kaunista, kun katuvalot valaisee ja ne valot nayttaa kaukaa vaan helmilta)

Saavuttiin hyvissa ajoin ja mentiin yhden perheen aidin luo, jota Paivi aina tapaa ja ne keskustelee Raamatusta yms. (taalla on muuten varsinkin koyhempien keskuudessa yleista etta luonnon yrtit hoitaa kaiken ja jos lapsi itkee niin siihen on tullut paholainen jne, uskotaan ihan omalla tavalla ja Paivi just naista asioista opettaa ja keskustelee) Slummialueella talot on tosi pienia, laudoista kasattuja ja joskus miltei kaatuvia, niita on paljon vieri vieressa ja ne on joko puunvarisia tai tosi kirkkaita. Tan naisen talo oli raikyvan vihree. Astuttiin ovesta sisaan ja iloinen 2v poika tervehti mua ilosesti ja reippaasti. Sen nimi oli enkeli, Angel. Paadyin leikkii sen kanssa sellasta leikkii etta se kiipes pyykikorin ja mun kaden avulla penkille ja hyppas sielta alas mun syliin ja tata jatku monta toistoo. Siina samaisessa hetkessa nain sen ja ymmarsin ettei onneen oikeesti tarvi materiaa tai rikkautta. Taa perhe asuu talossa, jossa ei oo verhoi, ei mattoo, on vaan yks tila joka on jaettu kahden tuolin avulla olkkariks ja makkariks. Betonilattia ja pari hyllya. Mutta silti ne hymyili ja naytti onnellisilta. Vitsit lansimaisessa kulttuurissa on jotain opittavaa tasta. Yhdessa vaiheessa taa poika katto mua syvalle silmiin, laitto sen kadet mun poskille ja hymyili niin aidosti etta mun sydan pakahtu onnesta. Kun meidan aika oli lahtee niin taa poika alko itkee ja rutisti mua hihasta. Haluun viela tan reissun aikana palata sinne!



Mentiin siihen rakenteilla olevaan kirkkoon ja alettiin valmistaa lisaa lentavia, aanekkaita koeyksiloi, keksin etta ois kiva jos tehtais perhoset sittenkin ja lapset sais varitella uniikit siivet.



Vitsit meilla oli Paivin kanssa hauskaa kun leikittiin insinoorei, isot vai pienet siivet, enta jos muotoilee nain, jos kaantaa paperin toisinpain, jos lyhentaa tikkua, jos taittaa vahan siipia, enta jos leikkaiski pidemman narun.



Pian lapset( 2 viiva 9 vee) saapuivatkin ja mun sydan suli ja tipahti lattialle. Ne oli niin aitoi ja lapsia, ne leikki, ei padilla niinkun Suomessa. Aluks mulla oli vaikeuksii kommunikoida, kun en ymmartanyt oikeen mitaan, mita ne sano, ja jos tajusin kysymyksen niin en osannut vastata. Just joku hei miten tata pelia pelataan? no ootas kun alan selittaa tasta etta tosson varei ja sun pitaa liikuttaa niita ilman etta nostat ja saada taa sama jarjestys kun tassa kuviossa ja kumpi on nopeempi voittaa…no oikeestaan justhan ma jouduinki selittaa. Kehonkieli on mainio ja sormet joilla piirtaa ilmaan.



Mutta huomasin( onneks olkoon kaikki aupairit) etta lasten kanssa oppii ihan valtavasti sanastoo! Ja oikeestaan koko kielta. Ne puhuu suht simppelisti eika kato vinoon jos mokaa. Ne on siina vierella ja yrittaa kovasti ymmartaa mita sanot ja saattaa soposti korjata sun tekemat virheet.



Koko ilta suju ihan sika ihanasti ja ne lapset kunnioittaa ihan alyttomasti aikuisia, kuuntelee, noudattaa neuvoi ja on muuten vaan maailman sulosimpia! Ei tarvinnu kertaakaan huutaa et hiljaaaaaa ja kuuunnelkaaa!!!! Yks hetki oli niin sopo, kun yks poika ei osannut niin autoin ja sitten jatkoin pidemmalle etta otat tan ilmapallon ja leikkaat… ja sitten se poika keskeytti mut ja sano“ hei ei, meille ei oo viela selitetty noin pitkalle!“ Ja kuinka monelle on Suomessa lasten kanssa kaynyt noin? Aikalailla nolla varmaan.



Pelailtiin, askarreltiin, leikittiin, tanssittiin, laulettiin ylistysbiisia ja syotiin ja mentiin ulos leikkii perhosporriaisten kanssa, opin uuden lauseen, “no se sueña“, mika meinas sita etta siita porriaisesta ei kuulu aanta. Ja sittenkun saatiin aani kuuluu niin niiden lasten hymy nousi hiusrajaan asti, voih.



Pari kertaa mulla kavi nolosti, kun sanoin yhdelle pikkupojalle etta oho kattos sun housui( vetskari oli jaanyt auki) ja sitten se katto mua nii nolostuneena ja sano etta ei se mee ylos. Ja tan jalkeen se yritti peitella kadella ja yritin sanoo etta ei se haittaa. No ihanku en tasta oppinut…yks tytto nayttaa et se palelee ja kysyn onko sulla kylma? se vastaa myontavasti ja sanon etta tuuppa tanne niin laitetaan sun fleecetakki kiinni ja sitten se kattoo mua samanlailla kun toi poika ja sanoo ettei se vetskari toimi.



Ja sitten vaan tajusin etta niilla lapsilla on paalla just se mita voi, ei niilla oo ehjii vaatteita tai toimivaa vetoketjuu, ne kulkee hiukset kampaamattomina ja naamassa vahan sotkua, mutta ne on tottunut siihen ja en halua aiheuttaa mitaan pahaa niille.



Lisaks tajusin etta se paikka on niiden pelikentta, ne leikkii kuoppien, piikkilankojen, tynnyreiden, teravien keppien ja kulkukoirien seassa, ei niille voi tai tarvii huutaa et oo varovainen! Ne vaan riisuu niiden kengat ja hyppii hiekkamonttuihin, oli ikaa sitten kaks tai kaheksan.



Voisin kirjottaa ikuisesti noista lapsista, mutta lopetan tahan sanomalla etta oon niiin onnellinen etta en jaanyt pitaa rauhallista ekaa paivaa. Noiden samojen lapsien kanssa tammikuussa tuun olee ja pitaa taidepajaa ja en vois olla kiitollisempi!



Mun matka alko nain ja autossa istuessa olin varma etta tasta tulee upee reissu( ja noin viikko eteenpain koneella istuessa voin todeta etta on tullut!!)

Lammas laamojen keskella

Pakko antaa kokonainen oma postaus talle aiheelle.

Mista puhutaan?

No miten ois sana.

Erilaisuus.


Peru vs Suomi.




Ensimmainen asia.

EL TRAFICO


Taalla on yks yleinen saanto.

Milta vaan kaistalta saa kaantya mille vaan kaistalle, mutta muista heilauttaa katta sinne suuntaan jonne kaannyt. (tama opetetaan autokouluissa)

Vilkkuihin ei kannata luottaa, ei edes taxien.

Toottaykseen taas kannattaa. On kaksi merkkia. Lyhyt ja pitka.

Lyhyt – “olen tassa, huomaa minut, ala aja kylkeen.“ taa on oikein kateva ja ennaltaehkaisee monia kolareita!

Pitka– “ senkin torppo!! aja muualle“


Ensimmaista, lyhytta, kaytetaan paljon enemman, oikeestaan kokoajan ( ihmiset ajaa toinen kasi ratilla ja toinen valmiina toottaa)



Hidasteet. Huoh niita on joka 500metrin valein, just sopivasti etta kerkee kiihdyttaa ja jarruttaa. Jos et handlaa akkijarrutusta, niin tule Peruun! Jos sulla on tendenssii matkapahoinvoinnille, ala tule!



Mutta plussaa on toki. Ihmiset on uskomattoman joustavia ja antaa tilaa. Voit kaytannossa kaantyy mihin suuntaan vaan kadenheilautuksen kera ja ihmiset jattaa sun autolle sopivan valin!

Mutta se on oikeestaan oltava niin, koska muuten taa liikenne ei vaan toimis, mulle sanottiin etta liikenne on taalla kun vetoketju, kulkee kokoajan mutta lomittain.




Miinusta on myos, onnettomuudet. Ihmisia jaa autonalle helposti, kun viiden aikaan illalla alkaa pimenee ja siltikin ihmiset hyppii autoteiden ( 80km rajotus) yli missa ja miten sattuu. Nain yks paiva tyypin ulkoiluttamassa koiraa liikenteenjakajassa! que pasa oikeesti.



Taalla on taxei ja bussei, niilla liikutaan paljon, ne on halpoi ja ei oo pysakkei olemassa oikeestaan, ehka teoriassa, mutta ei oikeesti. Kun haluut jaada pois, huudat vaan jotain epamaarasta, kuten kulmassa! tai ton kaupan vieressa. Kun haluut kyytiin, niin punaset liikennevalot on aika hyvat, huitaset vaan ja bussikuski avaa sulle oven. Tai sitten huidot tien vieressa. Muista vaan huitoo niin hyva tulee.



Taalla on “kulkuneuvoagenttei“. Ne auttaa sua pysakoimaan tan hullun liikenteen keskella ja auttaa myos jatkaa matkaa. Tasta hyvasta maksat niille 10– 15 senttii.

(muutamat tekee tata pimeesti, mutta maksat silti.)



Liikennevaloissa sun auton eteen tulee pyorii jos jonkinmoista vakee myymassa asioita maan ja taivaan valilta. Katso muualle. Se ei ole epakohteliasta.



Myoskaan itse ei tankata, vaan siihenkin on tyontekijoita. Kun ihmettelin tata kaikkea aaneen, niin mulle sanottiin etta pitaahan jokaiselle loytya toita.





LAS VERDURAS


Voi Suomi. Kuinka oppiikaan arvostaa sellaista asiaa kun suomen vihannekset. Raikkaat, puhtaat, herkulliset. Taalla Perussa pitaa pesta tomaatit ja kurkut! Hankaat vaan saippuaa tomaatin pinnalle, huuhtelet ja kuivaat huolellisesti ja nam vaan suuhun. Teet tan kaiken, ellet halua sairastua. Salaattia ei kannata oikeen syoda, se pitaa desinfioida, kylla luit oikein, desinfioida! Pari tippaa kloriittia ja annat sen liota 10 min ja kaadat veden pois. Ikina ei kannata tilata ruokaa jossa on salaattia. Ehka turistipaikoissa, mutta ajattelin silti valttaa.




LOS PERROS


Peru, etenkin taa vuoristokaupunki, Huaraz, on taynna koiria, nimenomaan katukoiria. Ja nakisittepa mut tuolla kaupungilla, vaistelen niita kun miinoja. Ne on niin pelottavia, ei tiia onks ne kuollu, nukkuuks ne vai leikkiiks vai kenties vaanii. Siis siks pelottavia, koska taudit. Ja ehka kuukauden paasta osaan jo elaa niiden keskella, mutta nyt hui kamala!

Tietteko kun yleensa akvaariossa tai terraariossa nakee kaloi tai liskoi, niin Huarazissa naat koiranpentui. Taalla on monia ehka elainkauppoi tai yleensakin kauppoi, joissa on noita koiravauvvoi lasin takana, myynnissa, tai ehka ilmaseks, en oo uskaltautunut lahelle.




EL GRINGO


Onks teilla koskaan ollut sellasta fiilista etta loistatte kun majakka? Mulla on, yllariyllari taalla, oon gringo, eli valkoihonen naiden perulaisten keskella. Tai lammas laamojen keskella, mullon hyvat kaytostavat ja odotan vuoroo ja jonotan natisti, mutta ehei taalla pitaa olla laama! Pitaa sylkee ihmisten paalle ja ajaa omaa asiaa. Onneks osaan espanjaa ja pystyn jotenkuten sulautuu joukkoon, mika on tosin hankalaa kun on kaks paata pidempi paikallisia.

Tosin Perun historian takia perulaiset on kovin introverttia kansaa, eika kuulemma helposti luota ihmisiin, varsinkaan muihin perulaisiin. Joten tavallaan oon maassa, joka on taynna suomalaisia, hehe, sori oli vahan huono vitsi.



SOLES

Voi kakkakikkare. Todella hankalaa opetella toisen maan valuutta ja sen suhde euroon. Sanotaan etta jaa neljalla, mutta silti, odotan etta taa menee mun kaaliin. Isoin seteli on 200, joka on siis joku 50euroo, ehka. En vaan osaa ymmartaa sita etta saan yhdella solella seitteman leipaa ( tulee mieleen se Raamatunkertomus) ja askon olin kaupassa ja jos osasin laskee niin mun ostokset makso kuus euroo ja ostin siis tonnikalaa, kurkkuu, tomaattii, juustoo, voita ja kaikkee mita ihminen haluu syoda.


Toinen asia. Vaara raha. Sain heti ekana paivana oppitunnin oikeesta ja vaarasta rahasta. Mulle kerrotiin, kuinka ihmiset huijaa toisia ja kuinka setelii ei koskaan saa paastaa pois silmista. Nyt tosin osaan tunnistaa oikeen vaarasta!




AGUA

A) vetta ei saa juoda hanasta (ellei siina oo filtteria)

B) vesi ostetaan isoissa tonkissa, tai kannattaa, sita menee paljon

C) taalla vuoristossa ei voi syoda nuudeleita,( ellei halua uhrata pullovetta siihen) koska ollaan niin korkeella etta vesi kiehuu jo 90 ja sita pitaa keittaa 10min ja nuudelit ei siita tykkais.

D) vessapaperi heitetaan roskikseen ja arvatkaapa vaan kuinka vaikeeta on oppia suomalaisesta refleksista pois.

E) vesi on kylmaa, mulla on ainakin 2kk edessa kylmia suihkuja

LAS PALABRAS

Perussa kaytetaan eri sanoja kun mun oppimassa espanjassa. Ei ole monikon2 muotoo, vaan on sen sijaan ustedes( joka on normisti teitittelymuoto mon3 muodossa) On hauskaa teititella jotain kolmevuotiaita lapsosia. Sitten varsinkin hengellisissa piireissa oot kaikille, hermana, vahanku uskonsisar. Ja kouluissa yms oot kaikille tia, eli tati.



Hirveesti ei kayteta holaa, vaan sen sijaan buenos dias tai buenas tai buenas noches.



aqui on aca ja alli on alla.



Sitten taalla toistetaan paljon sanaa, ya, joka tarkoittaa vahanku etta ymmarsitko. Ja oon vaan toistanut ya vaikka en todellakaan tia etta kuuluuko niin tehda.



Voidaan sanoo esim, Melisa, me voy a dejar unas cosas adentro, ya?



Ja en oo varmaan kertaakaan kuullut kenenkaan sanovan, adios, vaan se on chao.



Bufanda on chalina jne. Luulenpa etta pian alan ymmartaa, mista aina puhutaan. Ja taa Perulainen puhetapa on tarttunut ja helpottaa sulautumista joukkoon.



LOS BESITOS


Vahanko on sopoo, etta aina kun tuut ihmisten luo, esim tyopaikalle, niin jokainen vuorollaan nousee paikaltaan ja tulee pussaa sua poskelle ja sama toistuu kun lahet paikalta pois. Tutustut myos ihmisiin pussaamalla niita, mutta oon huomannut etta jossain kohtaa miesten iassa menee raja, jolloin ojennetaan natisti kasi. Mutta en ihan viela tieda tarkalleen, missa.

Tuun kuitenkin suomiespanja suvusta ja taa on tuttua mulle, mutta on se niin paljon hitaampaa kun pitaa kayda pussaamassa kaikki 10 ihmista jotka sattuu olee siina huoneessa.



Veikkaan kuitenkin etta mullon ihan hyvat mahdollisuudet muuttua laamaks!



Siihen asti besos y abrazos, M

yo estoy acá!

¡Hola adios!

Ah en edes tia, mista aloittaa, varmaan siita etta oon perulaisen naisen macbookprolla, jota en osaa muutenkaan kayttaa plus taa nappaimisto on ihan utopistinen ja teidan taytyy kuvitella pisteet kirjainten paalle.


Alotan lentokentasta, mun poikaystava ja iska saatto mut kentalle ja sain jalkeenpain kuulla siita, kuinka rauhallinen olin. Tulin siihen tulokseen etta kiitos Jeesus ja kiitos Ryttylan kansanlahetys! Olin tosiaan nelja viikkoa lahijaksolla valmistautumassa matkaan kohdaten kaikenlaista kivaa ja haastavaa. Meilla oli luentoi lahtemisesta ja kulttuurishokista ja sopeutumisesta ja itsensatuntemista, puheiden pitoo ja vaikka ja mita¡ Mutta oikeesti kuinka ihanaa oli etta mulla oli ns. pehmee valilasku ekaks kotoo Ryttylaan ja sielta sitten Peruun.

Lisaks, kuten aiemmin kerroin, niin mun lahto muuttu ja viivasty erinaisista syista ja siks olin varmaan sata ja yks kertaa henkisesti valmistautunut lahtoon. Joten lentokentalla kavikin niin etten yhden yhtakaan kyynelta vierayttanyt poskelle. Aika kummaa ja tosi eimua.


Muutenkin iska pysakoi just tasan siihen kohtaan, aivan vahingossa, jossa oli mun lentoyhtion, KLM, lahtoselvitys ja sain nopeesti laukun matkaan ja se jopa ei edes painanut liikaa. Okei, huijasin. Olin jonossa toinen, mutta mun edessa oli tytto, joka oli muuttamassa Amerikkaan ja silla oli laukkua jos toista, joten sen lahtoselvitys kesti ja kesti ja kesti, varmaan puol tuntii! Silla oli liikaa tavaraa ja se ei suostunut millaan maksaa ylikiloi. Joten sain suht nopeesti laukun matkaan ja pian olinkin turvatarkastuksen kautta paassyt matkustajien puolelle!



Nyt tulee tarkee, ostin vesipullon. (kannattaa muistaa taa fakta


Lahtoselvitykseen tulikin ongelmia ja mun lento lahtikin puoltoistatuntii myohassa. mutta mua kutkutti niin kivasti masusta, ettei se haitannut. Lentokone nousi ilmaan Amsterdamia kohden, jossa mulla olikin elamani ensimmainen vaihto. Huhuuu. Janskatti. Lentokoneessa tutustuin mun matkatoveriin, mukava brittidaddy, jolla oli mielenkiintonen elama ja ihania elamanvinkkei ja rohkasui! Paatin siina hetkessa etta ma niin haluan olla tollanen aikuinen sitten joskus. Valmiina keskustelee nuorten kanssa ja jakaa omia ajatuksia ja kuuntelee muiden.



Noniin, Amsterdam, lentokentista ehka helpoin ikina. Selkeet kyltit joita seurasin ja mukavia ja avuliaita viranomaisia. Loysin helposti tieni portille ja istuskelin rauhassa pehmeelle sohvalle odottaa boardingii.



Sitten 5min ennen boardingii saavuin lahemmas porttia ja mika jono! Ensimmainen kunnon jonotus, no mina ja rinkkani jonoteltiin siina sellanen 20minuuttia kunnes tajusin etta kulman takana on turvatarkastus. Anteeks mutta mita jarkea? No siina ne huuteli etta no agua! ja tajusin samalla etta mullon rinkassa Suomesta ostettu avaamaton, kallis lentokenttavesipullo. No en todellakaan suostunut heittaa sita pois. Vaan mita teki tama tytto. POISTUIN jonosta vessaan tyhjentaa vesipullon ja menin uudestaan jonon peraan. hahah. ihan vaan periaatteesta.



Okei talla menolla en ikina saa kiinni paivia, joten siis lentokoneessa paasin istuu ikkunapaikalle, vaikka mun paikka oli B. No, perulaiset on mukavia. Se osottautu taydelliseks, silla sain nojailla mun tigerista ostettuun 3euron tyynyyn ja ihailla pilviverhoi. Lisaks katoin yhden erikoisen, mutta sitakin kivemman elokuvan, The grand hotel of Budapest. Ja lentokoneruoka on niin aliarvostettua, oisin voinu antaa melkein Michellin tahden. Jalkiruokaaki, tuulihattui!

Matkaa kulu ja kulu ja koitti aika jolloin mun piti kayttaa hiukan naistenhuonetta. Mina reippaana ja vetreena naisena paatin etten vaivaa niita naisia, joten paatin hypella kasinojien avulla niiden yli. Sain hupaisia katseita kanssamatkustajilta.



Sitten yhtakkia sain eteeni pari lomaketta en español, menin hiukan paniikkiin, vaikkakin mulle oli kerrottu tasta. Onneks matkaa oli jaljella 7h. Paatin kysya apua mun vieruskavereilta ja tietteks mita! Kavi ilmi etta silla toisella perulaisella on matkatoimisto ja se on tottunut tayttaa noita lomakkeita. Se pyys mun boardingpassin ja passin ja ma vaan hymyilin vieressa natisti. Oikeesti voi pojat, kuinka huojentunut olin, kiitos Jeesus! Lisaks ne kyseli etta kauan oon ja mita tuun tekee ja neuvo mulle kuinka saan poikkeuksellisen pidemman ajan turistina.



Niin siis Peruun tullessa saa leiman, kuinka kauan saa olla maassa. Turisteille se on 3kk, mutta ma sain 6!

Muuten oisin joutunut menee Perun rajojen ulkopuolelle, vaan saadakseni olla taalla viimesen kuukauden. Nimittain silloin turisteille toi 3kk lahtee alusta.



Ne naiset selitti mulle niin avuliaasti kaiken niista lomakkeista ja mika on tarkee ja mika annetaan viranomaisille kun hakee matkalaukun jne. Yks paperi on niin tarkee etta tienes que guardarlo como oro. Ja se on se mihin saa sen leiman ja maasta lahtiessa saa toisen leiman ja siina ne kattoo, ootko ylittany aikas Perussa. aa niin siis, eli sita pitaa vahtia niinkuin kultaa.



Selvisin hihnalle, jonne tipahti munki laukku, Kiitos Jeesus taas kerran, mietin vaan kauhuskenaarioo etta oon 4kk ilman mun tavaroita, ja sitten annoin sen toisen lomakkeen viranomaiselle ja laitoin laukun turvatarkastuksesta lapi ja sitten olinkin jo pian autossa, matkalla mun suomiperheeseen.



12 tuntia lentokoneessa ja matkalla yhteensa 23tuntia teki tehtavansa ja nukahdin autoon.



Herasin Koivujen pihassa ja menin romahdin suoraan sankyyn ja nukuinki ihanasti yheksan tuntia putkeen! onneks mullon niin hyvat unenlahjat.



Aikaero on siis aika huima taalla, kahdeksan tuntia jaljessa.



Nyt katkasen selityksen seuraavaan.

Perutaan Peru?

Okei, tilanne on tää: lähdin Peruun viime viikon perjantaina(19.9.2014), tai ainakin mun piti. Nyt istun kotona sängyllä ja tunnen Suomen kylmyyden puskevan seinän läpi. Mikä meni vikaan?


Aina sanotaan että mikä ei tapa, vahvistaa ja vastoinkäymiset opettaa ja mikä tärkeintä, ne kuuluu elämään. Mutta miks tuntuu, että ne musertaa hajalle? Ikäänkuin kaikki, minkä eteen teki töitä ja suunnitelmia, vaan haihtuu ilmaan.



Naureskelin tässä yks päivä, että oon kasvanut ja oppinut nopeemmin ja useammin nousee jaloilleni(oonku Bambi heikoilla jäillä) ja en oo edes kerennyt lentokentälle! Oon sählännyt edestakas autokoulujen kanssa, rokotteiden ja vaikka ja minkä, ainakin tuntuu siltä. Viimenen tikki oli kun sain sähköpostia että mun pilotit on mennyt lakkoon! Go Airfrance.


Aina sanotaan myös, että kolikossa on kaks puolta. Mun sängyn yläpuolella on lappu, jossa lukee:" Aurinkoisia ajatuksia!!"


Liian usein jää murehtii tilannetta ja näkee ainoastaan synkästi, myös mä syyllistyn tähän. Päätin kääntää katseen aurinkoon. Nyt kerkeen hoitaa ajokoulun syventävän vaiheen rauhassa loppuun ja viedä poliisille todistuksen ja luottaa että postilaatikkoon kolahtaa uusi kortti, saan/kerkiin otettua kaikki hepatiittivahvisteet Suomessa, sain helpomman kentän sekä enemmän aikaa vaihtaa konetta, pakkaan rauhassa ajatuksen kanssa ja saan viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa ja auttaa isossa seurakunnan kampanjassa( Mahdollisuus muutokseen).


Luota Jumalaan.



Uusi tilanne on tämä: 25.9 lähtö Peruun(Huaraziin ja Limaan) neljäksi kuukaudeksi käyttää mun lahjoja Jumalan työssä. Pääsen suunnittelee neuleita, pitää taidepajaa lapsille, sisustaa ja somistaa, eli tekeen sitä,missä oon hyvä ja samalla auttaan. Voiko enempää toivoa? Ja ainiin, taisin unohtaa..kaikki tämä espanjaksi!



Mun sydän vaan iloitsee ja tanssii innostuneena ja odottavaisin mielin♥



Rohkeesti vaan eteenpäin, ei eletä peloille, vaan unelmille!

Day of honesty

Onko sulla kaikki okei?

Mä olen terve, mulla on aivan vallottavan ihana perhe, ystäviä, poikaystävä ja työpaikka.
Silti villapaitaan pukeutunut poika pysäyttää mun normaalin elämän kirpparilla katsoessa mua syvälle silmiin ja kysyessä: " Onko sulla kaikki okei?"  Vastaan hiukan hämmentyneenä, että ooon, on.  Ystäväni katsoo mua ja varmistaa ja sanoo että näytän vähän siltä ettei ois. Ajattelin että kyse oli meikittömyydestä, mökkitukasta ja epänormaalin mustasta asukokonaisuudesta.

Ajaessani kotiin ajattelin kysymystä uudelleen ja ihan day of honestyn kunniaks aijon olla rehellinen.
Mua pelottaa ja en jaksa sitä. Luen elämänopaskirjoi ja tiedän varsin hyvin että tommoset ajatukset pitäis ohittaa ja keskittyy olee kiitollinen ja fearless. Pelon lisäks mua ärsyttää se, että en sais pelätä. En sais olla surullinen. En sais murehtia turhasta. En sais märehtii nurkassa ja rypee siinä tunteessa.

Ihminen muuttuu kokoajan. Minäkin. Maailma muuttuu ympärillä ja sosiaalinen ympäristö muuttuu. Mutta mun rooli tässä Luojan kertomuksessa on sama. Iloinen, pirteä tyttö, joka rakastaa elämää. En jaksa.

Jokaisella ihmisellä pitäis olla oikeus olla vaihteleva. On ihan okei, ettei aina kinosta. On ihan okei että joskus pukeutuu mustaan, mutta se ei meinaa että minä oisin musta sisimmästä.

Päätin nyt tehdä muutoksen, kuten sanoin en jaksa. Sovitaan että elämässä pärjätään pitemmälle ilolla ja auringonsäihkeet silmissä. Joten käännän sivun. Minusta tulee se tyttö, ei tyttö, vaan sittenkin nainen, joka haluan olla. En murehdi enää että voi paska en osaa tehdä ruokaa tai että taisin ennen ajatella ja keskustella syvällisemmin, mussa oli enemmän kerroksia, olin notkee, rakastin elämää ja olin aina iloinen. Sanoin olevani rehellinen ja mä oon. Valehtelin. Mä osaan tehdää ruokaa, mä osaan ja kykenen keskustelee astetta syvemmin, mä venyn ja oon iloinen, kunhan haluan- Luota itseesi ja sano hyvästi tahroillesi.

En enää valita, ettei mun elämällä ole suuntaa. Että en keksi mitä haluan opiskella. Mä elän.

 Jollain tavalla haluisin omaksua feng shuin. Elää hetkessä. Pysähtyä. Olla pelkäämättä tulevaa. Katoin elokuvan:About time, ja siinä hienosti kuvattiin kuinka eritavalla voi elää päivänsä. Ja jos valitsee huonosti, niin missaa kaiken. Kaiken. Kaupan myyjän iloisen asenteen. Pikkulapsen nuolemassa onnellisena jäätelöö. Pilvihattarat roikkumassa taivaalla. Oman äidin ystävällisen eleen. Ystävän huolenpidon. Poikaystävän kehun. Niittyleinikin ojan reunalla.  Ja mä en halua missata mitään.

Pystyn mihin vain, jos haluan! Tästedes haluan elää niin, ettei multa tarvittais tulla kysyy, että oonko okei.