Todella säälittävää kirjoittaa matkan vikat pläjäykset juhannusviikolla. Mutta onneks oon kirjottanu paikanpäällä päiväkirjaan ja voin ikäänkuin muistella tänne niitä aikoja. Eli alotetaanpa. Oli 23.12. 2014 ja lähdettiin aamulla lentokentälle, kentällä taisin vetää matkani ensimmäisen roskaruoan. Selässä oli rinkka ja kädessä passi. Mut matkakumppaneina oli se suomalainen perhe jonka luona asuin Limassa ollessani. He ottivat kesälomaksi lennon Amazonille, Iquitokseen ja mä pääsin mukaan!
Tosiaan meille ei ollut matkojen lisäksi mitään muuta varattuna.
Lento tais kestää vähän päälle tunnin ja sit laskeuduttiinki hiostavaan pätsiin. Muistan että olin valinnut hihattoman topin ja se oli täydellinen valinta! Mua alko jo pian ahistamaan tässä vaiheessa, kuumuus ja tietämätön joukko matkalaisia. Mentiin lentokentän ulkopuolelle ja mua alko ahistamaan (ja jopa ärsyttämään) hiukan lisää. Ihan tosi aivankuin mun ja meidän päälle ois ruiskutettu matkaopas-sprayta, joka saa kaikki paikalliset ryntää meidän kimppuun. Yhtäkkiä kaikki halusi kyyditä meitä jokapaikkaan ja tietenkin absurdilla hinnalla ja omilla säännöillä. Paikalliset kyllä sai kulkea koko perheenä mototaxissa, mutta meille sanottiin että vain kaksi kerralla. ( Kyllä, olemme rikkaita turisteja ja meitä kannattaa höynäyttää). Lopulta saatiin sopiva summa sovittua ja meidät kuskattiin satamaan.
Satamassa liikkui hiukan hämärän näköistä porukkaa. Saatiin selville että satamassa odottaa kolme lauttaa, joista joku lähtee aikaisemmin kun toiset, muttei osattu sanoa mikä. Onneks olin asustellut Perussa jo kolme kuukautta, joten tällänen käytäntö oli mulle ihan normaalia. Ei muutakun metsästämään pullovettä ja vessaa.
Pelättiin hiukan että hämärä kerkeää laskea ennen lautan lähtöä ja pimeän turvin meidät voitaisiin ryöstää.
Lauttaan piti ostaa riippumatto, joka toimisi matkan aikana mun paikkana,niin istuma- kuin makuupaikkana, luvassa ois kolme yötä. Ostettiin pussillinen leipää ja monia pulloja vettä ja leiriydyttiin lautan yläkerrokseen.
Just ennen pimeän tuloa, lautta lähti liikkeelle. Se helpotus oli niin suuri, pois siitä hämärästä satamasta, myyntimiesten ympäriltä, omaan turvalliseen kapaloon. Aamulla olikin jo mukavampi herätä tähän näkyyn! Jouluaatto tälläsissä maisemissa! AH siinä taisin olla hiukka onnellinen siitä että olin lähtenyt kotikotoo kauas pois.
EDIT.
Löysin mun päiväkirjan ja lisään tähän ajankohtasia tuntemuksia ton kuvan ottohetkeltä.
24.12 jouluaatto
Herään riippumatosta ja meen vessaan. Aurinko on nousemassa ja nään kunnolla ekan kerran Amazonin. Näky on henkeäsalpaavan kaunis. Jouluaatto täällä, vaikkei oo joulutunnelma, niin on kyllä kaunis. Tuuli virkistää ihanasti ja selvisin yöstä ja kaikki kamatkin näytti olevan tallessa. Hyvä fiilis. Aurinko heijastuu vedenpintaan ja rantaa reunustaa vehree viidakko. Mun edessä on nyt se joki, jonka näin kolme kk sitten lentokoneesta!
Aika on mennyt nopeesti!
Alan kirjottaa tänne ja otan ihan rennosti. Ah kaikki on niin rauhallista ja lepposaa.
Ainakun pysähyttii niin maista/saarilta tuli myyjiä myymää meille ruokaa ja sainkin tälläsen vonkaleen syötäväks.
Toi lautta oli siis paikallisten tapa matkustaa, ihanku meille juna tai bussi. Mun oli pakko ottaa salakuva noista ihanista tyttösistä jotka nukku viekuttain. 
Oli aika epätodellinen fiilis että olin oikeesti Amazonilla! Peruhan on niin iso että vaikka Amazon pääsääntöisesti kulkeekin Brasiliassa niin se ulottuu Peruunki asti. Hassua. Olin vaan paikassa, josta on tehty ehkä eniten luontodokumentteja. Joen varrella notku puukyhäelmiä joihin paikalliset meni pikkuveneillä, vene täyteen lastattuna niin että ajattelin että kohta keikkaa..
Ajatella että asuis tuolla. Meidän lautta toimitti samalla rahtialuksen virkaa ja kyliin vietiinki banaaniterttui ja elintarvikelaatikoita. Ainakin ois rauhallista, eikä ois liikennemelui. Okei nyt alkaa mennä väsyneeks huumoriks, jatkan matkakertomusta myöhemmin.
to be continued...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti