Ruusut ja Risut

Nyt on loistava aika kirjottaa Huarazin ruusut.


Asiat, jotka saavat mut rakastaa Huarazia.


1. Ilotulitukset. Mika oiskaan ihanampi tunne kun kesken rankan kuntotunnin alkaa ilotulitus. (Mun kuntosali on siis kolmannessa kerroksessa ja isot ikkunat ja illalla on pimeeta, joten ma olin aitiopaikalla)

Tai kun heraat yolla unenpopperossa ja raotat verhoo ja naat valtavan varishown! Tarviiko muistuttaa etta ma rakastan vareja.


Niin siis jos Suomi on tuhansien jarvien maa, niin Peru on tuhansien ilotulitusten maa.


2. Paraatit. Koulun paattareita juhlitaan sellasilla valtavilla paraateilla. Paakatu on suljettuna ja lapset kantaa sellasia 5m kokosia hahmoja( yleensa animaatio-elokuvista), jotka ne on ite vasannyt paperista. Oon nahnyt Olofin, minionin, Stichin..lisaks asiaan kuuluu sellai valtava lyomasoitinpauke.


3. Kuntosali. Mun kuntosali on ihan mahtava. Mulla on oma personal trainer kaytannossa ja mun kuntotanssi- ohjaaja on ihan huikee tapaus! Huaraz sai rikottua mun: hyijotkutkuntosalitenaijoastuajalallanikaan-mielipiteen. Oon jo ajatellut ettii Suomesta jollaintavalla vastaavan. Dream on beibe.


4. Kukat. Taalla myydaan kaduilla maanantaisin( mun vapaapaiva sopivasti) kukkia. Ja loytyy tosi paljon valikoimaa ja hinta-laatu-suhde on ihan mahtava. 2euroo kukkakimppu.

Yks paiva touhuilin ja nyt mullon kultanen kukkakimppu.


4. Hedelmat. Tuoreita hedelmia suoraan kotikadulta.


5. Leivonnaiset. Mun heikkous. Palkitsen itteni rankan tyopaivan( eli joka paiva, hehe) jalkeen leivonnaisella. Rakastan menna sinne ja ostaa solella millon mitakin herkkua. Kotimatka menee mukavasti kaaretorttua syoden.


6. Apu. Ma en oo millonkaan taalla hukassa, tai jos oon niin alle sekunnissa joku tarjoo apua. Mun vaalea ulkomuoto vetaa ihmisia puoleen. Mut on neuvottu sairaalassa rokotusosastolle, mulle on tarjottu limsaa, ostettu jaatelo( okei ei niinkaan apu, mutta tykkasin), neuvottu mista loytaa millon mitakin. Ma luulen etta tassa auttaa sekin etta ma rohkeesti aina kysyn.


7. Sininen taivas. Melkein joka paiva heraan siniseen taivaaseen.


8. Ukkonen. Oih, ma niin rakastan Huarazin ukkosta. Kun kuulin ensimmaisen kerran jyrinan, niin pakahduin. Se oli niin majesteettista.


9. Museo. Arkeologisen museon puutarha vei mun sydamen. Siina oli jotain, joka saa mut astuu sinne uudestaan. Inkkarien kivipatsaita, kukkia, penkkei ja vaan se tunnelma.


10. Ravintolat ja kahvilat. Crepsei, papas fritas, ihania jaateloannoksia, pizzaa, burritoi, keksei, kaakaoo, kahvii, aamupaloja, ja noiden paikkojen takat, taulut, musiikki.


11. Kohtaamiset. Kaikkia ihmisia kiinnostaa tosi paljon mina, ja mua ne. win-win. Yks paiva tutustuin yhteen taiteilijaan ja se pyys mua sen ateljeeseen! Pitaa vaan ettii mulle henkivartija..

Ja toisena paivana 15-vuotias Quechuatytto halus kuulla ¨milanesiasta¨( Finlandia) ja juteltiin siina kaikkee randomia. Esim etta viidakossa uskotaan etta kun juot apinan pissaa, niin elat pidempaan.


12. Terveys. Taa on vahan hassu. Mutta mun kunto on noussut taalla ihan sikana. Ekalla kuntotunnilla, bailessa, meinasin pyortya ja murskautua palasiks. Ja nyt kykenen baile, jalkatreenit ja toinen baile. Ihan mahtava fiilis kun kokoajan kykenee parempaan. Plus ylamakia riittaa ja nykyaan ne ei tunnu (melkein) missaan. Ja porukat heitti lappaa etta Suomessa voisin juosta puolimaratoonin.


13. Huarazin kasityo. Se on vaan niin kaunista ja menin ostaa yks paiva muunmuassa laukun. Ne varit miellyttaa mun silmaa.


14. Pyykinripustus. Taalla on katoilla sellasissa siksaksokkeloissa narui ja jostain syysta ma nautin kun saan tayttaa ne sokkelot vaatteilla(lastenkodissa). Sellai kunnon hamahakinseitti.


15. Papukaija. Mun tyopaikan naapurissa on papukaija joka huutelee holaaholaa. Ja se nayttaa niin kauniilta katolla ruskeita vuoria vasten!


16. Naan joka paiva jotain pysayttavaa. Esim lapsi jonka leijana oli muovipussi. Siina se ihan haltioissaan veti perassaan narua johon oli kiinnitetty muovipussi.

Tai sateella quechuanaiset menee muovipussien kanssa kaduille varastoimaan vetta ja pesee hiuksensa.


Noin, tossa on ne mita itse Huarazissa on ruusui. Sitten oli ne mita kirjotin, miten Huaraz ja taallaolo ylipaataan on muuttanut mua ja opettanut.

Tohon voisin viela lisaa lastenkodin. Mun 1v vauvvelin, jolle mun sydan sykkii niin hulluna. Meista on tullut niin tiimi. Ja itken varmaan uuden laguunan tanne kun joudun lahtee sen luota.


Sitten risut.


1. katukoir…. tai hetkinen en kylla kirjota risuja. Ma oon taalla paattanyt keskittyy positiiviseen, niin mun ajatuksissa, teoissa, parisuhteessa ja siis kaikessa. Oon aikamoinen pessimisti liian usein. Ja niinkun elokuvassa 500daysofsummer noi ylemmatki asiat varmasti huonoina paivina tuntuu risuilta( tai oikeastaan ma tiedan etta ne tuntuu, been there). Ma rakastan tota varikasta papukaijaa vs ma vihaan sen arsyttavaa kiljuntaa.


Niin miks edesauttaisin sita kirjottamalla listan joista en pida taalla. Tottakai niita on, en valehtele. Mutta kaannan katseeni aurinkoon.



Tai valosaan. Siis joskus pitaa oppia loistaa pimeydessa. Ja kelaa kaikkee sita hyvaa, ajatella positiivisesti. Ja voiko kukaan muka vaittaa etta naa valot ei kaunistais? Tai valaisis?


Oon nyt oppinut rakastaa Huarazia ja ma pidan tasta asenteesta.





Mustahan on tullut perulainen! Tosin taa hame taitaa olla vahan liian iso.

Paivittelya

Joo eli siis pieni info, paasin vihdoin lisaamaan ne kuvat kuumilta lahteilta. Etta jos mielikuvitus ei riittanyt/ haluutte nahda totuuden. Niin menkaa ihmeessa kattoo Monterrey- postaus.

En el paseo

Carhuaz.Yungay. Llanganuco. Caraz. Tarica


Mua vahan naurattaa kirjottaa tasta, kun just kirjotin ettei hamstrata maisemia. Mutta pointti olikin etta etupaassa ja ensisijasesti nautin siita etta kasvan taalla, ja naa muut on extraa.


Yks paiva lahdin Lalyn ja sen perheen kanssa paivatourssille.

Mulle on kaynyt monesti niin, etta yritan kuvitella minkalaista se olis tai minkalaista siella olis, ja oon kuvitellut ihan monkaan. Taa on kaynyt itse Perun kanssa, seka Liman, etta Huarazin ja oikeestaan kaiken. Entia mika mun mielikuvitusta vaivaa kun se ei osu ikina oikeaan.


No yritin tietysti kuvitella minkalainen ois reissu laguunalle, niinku Laly oli mulle sanonut.


Tahan valiin, oon taalla kylla niin oppinut arvostaa suomalaista(?) tasmallisyytta aikataulujen suhteen. Kysyin Lalylta etta lahdetaanko vai ei, jotta voin kysyy toista vapaaks. Laly sano etta ei tieda, ehka lahdetaan ehka ei. Seuraavana paivana sanoo etta joo lahdetaan. Sitten sanoo etta joo lahdetaan mutta ei viela tiedeta jos sen aiti haluukin vaan tutustuu Huaraziin. Sitten etta joo lahdetaan, mutta mennaanki kuumille lahteille. Sitten etta joo me mennaan huomenna, ostettiin bussiliput, oisitko sakin halunnu vai lahtee? Sitten oon vaan sillee ööö miks oisin kysellyt koko viikon jos en haluis lahtee? Ja sitten Laly ei vielkaan tajuu, ja on etta niin soitanko etta oisko sulle viela tilaa? Joo Laly soita, kiitos. Kysyn mihin aikaan lahdetaan. Ei tietoo. Laitan sulle viestii aamulla. Okei..


Meen nukkuu sillee ei mitaan tietoo, pitaako ottaa evaita, mita pakkaan ja monelta lahdetaan.

Saan aamulla kuudelta viestin, lahdetaan puol kasi.

Nousen vauhdilla ja alan heittaa reppuu lamminta vaatetta ja omenoita( ja veitsen, koska en haluu ripulia) Vedan aamupalan naamaan. (Muuten miks se sanotaan noin, kun sehan menee sun vatsaan..)

Ja otan vauhdista colen ja tavataan puistossa.

Skippaan seuraavat muutamat minuutit ja sen kun meille tyrkytettiin kaikenmaailman pillereita ja juomia ja aurinkolaseja odotellessa. Lahdettiin sitten kaks tuntii ajateltua myohemmin. Kylla kaks tuntia, oisin voinu kavella ja saastaa mun yhden solen( ja ostaa silla seitteman leipaa). Etta tallasta taalla Perussa.


No sitten itse matkaan( hahah tuli mieleen se, kun ala-asteella kirjotin moottorikelkkareissusta ja kirjotin kolme sivuu mita tapahtu ennen ja mita jalkeen, ja yhden lauseen itse reissusta. Nyt katon ettei se toistu).


Meidan matkatovereina oli Costaricalainen-poppoo. Ja meilla oli opas ja sellai n.10 paikan minibussi.


Matkalla saatiin ottaa muutamia kuvia ja ma paatin ikuistaa jotain muuta kun maisemia.












ihan vaan etta kattokaa tota puun kokoo!


Ensimmainen pysahdys Carhuaz. Olinkin jo ikavoinyt sita jatskii. Se oli niin hyvaa ja ilahduin etta heitettiin koukku sen kautta. Siina sitten ilokseni paasin ottamaan lisaa kuvia. Tassa muutamia.





Ruusuvarkaat. Noi tytot nappaili tuolta ruusui ja juoksenteli puutarhurii karkuu.






no se kuuluisa jatskimesta, Helados porvenir.





perhe nauttimassa. Ps balleriinat ja sukat




Noniiiin siita nyt sais kaikissa vareissa raitaaa. Anyone? Oon aina halunnut olla varikas seepra.







Katolinen kirkko siina koko komeudessaan. Tuntuis tosi oudolta kayda tollasessa kirkossa. Tai voiko siina kokee semmosta lampoo ja kodintuntuu vai onko se vaan sellai pyha paikka?





Seuraava pysakki olikin Yungay, Campo Santo.


Ja se oli niin kaunis. Sen kyla oli tuhoutunut maanjaristyksen alle ja nyt sinne voi menna kattoo niita raunioita. Lisaks siella oli sellai valtavan iso hautausmaa tai muistomerkki. Ja muunmuassa sellasia tauluja, joissa oli ihmisten nimia, jotka menehty. Oon ollut Israelissa ja oltiin holokausti-museossa ja mulle tuli tuolla ihan sama fiilis. Sellai ettei voi olla kun hiljaa.

Oli sunnuntai ja silloin laheiset vie haudoille kukkia ja nainkin yhden vanhuksen ja en voinut olla ajattelematta sita surua, mita sen sydamella on. Kuljeskelin vaan niita hautakivia lueskellen ja lukien kaikkia: ¨Aiti olet aina meidan sydamessa¨- muistotekstei. Ja hautausmaissa on jotain kaunista ja sellaista omalla tavalla koukuttavaa. Etta jos toi ois lahempana, niin menisin mieluusti sinne ainakin kerran viikossa vaan pysahtymaan.


Yhdessa vaiheessa opas vei meidat puun alle ja kerto meille kylan tarinan. Tai pikemminkin tragedian. Kertoili kuinka ihmiset naki kun omat perheenjasenet tippu valtaviin halkeemiin ja kuinka katot romahti paalle.

Suomesta tulleena maanjaristykset ei oo ollut mun mielessa tai en pida niita riskeina. Mutta taalla Latin Linkin saannosten mukaan jokaisella Arco Iriksen tyontekijalla tulee olla sellai hatalaukku jos sattuu tulee maanjaristys. Siella tulee olee sun selviytymispakkaus muutamalle paivalle. Hassua etta eletaan samalla maapallolla, mutta eripaikoissa tapahtuu eri luonnonkatastrofeja.


Siina jatkettiin kavelya ja mieli oli tosi tyyni ja sellai kiitollinen ja hmm sellai etta ma olen niin pieni piste tassa maailmassa. Annoin vaan tuulen tuivertaa kasvoihin ja auringon paistaa ja kattelin kauniita vuoria ja sinista taivasta. Ja nautin siita etta sain tollasen pysaytyksen.

Annan kuvien puhua puolestaan




Mita oiskaan Peru ilman laamoja? Keisari Cusco tainnut eksyy






Tassa naa nimikyltit








kukkien rakastajalle, taa oli upee naky!





taa taas oli bussi, joka oli lentanyt jaristyksen voimasta




Taa pikkutytto taas tuli kerjaamaan meilta kaikenlaista. Tuolla se asu paljain jaloin




Yks miinus, Perun jylhii maisemia varjostaa kamalat roskakasat. Yks paiva katteltiin uutisia kun jossain pain Limaa on roykkioittain roskapussei ja ravintolat ja kampaamot menettaa asiakkaitaan kun kukaan ei halua tulla asioimaan sinne hajuun. En muista oonko kertonut, mutta taallakin vaan me heitetaan roskapussit kadulle joka ilta( jotta katukoirat sais syotavaa) Anteeks musta huumori.




Ihan vaan kun tuli puheeks niin heitan tan tuikitavallisen nayn teidan silmien eteen




Ei pahemmat maisemat?


Sitten jatkettiin matkaa kohti laguunaa.


Tassa vaiheessa kaikki oli aika vasyneita kun oltiin kavelty paahtavan auringon alla ja bussissa yks toisensa peraan torkku. Lopulta aanestettiin etta lounastetaan nyt eika laguunan jalkeen. Siispa pysahdyttiin kivaan paikkaan. Mutta Lalyn mama oli tuonut mukanaan viidakosta juanesei. Ja pystytettiinkin picnic. Samalla loysin maissista tehdyn rusetin( jonka kanssa oli pakko leikkia minni hiirta)






Riisia, kanaa, oliivei ja kaaritaan tollaseen lehteen ja paistetaan. namnam








Samanlainen systeemi kun Matarassa lampaiden kanssa. Mutta kattokaa, kuinka vihreeta!




Iloinen retkeilija. Tossa vaiheessa en varmaan ollut viela joutunut kayttamaan ton paikan vessaa...





Paikallinen sopo lapsi busseineen.


Matka jatkui yha vaan korkeemmalle! Ihan meni korvat vaihteeks lukkoon.



Lopulta oltiin perilla. Ja se oli niin kaunista ja otin videookin ja paasin soutelee! Hullua ajatella etta oltiin vuoren sisalla!




Ton sisalla ajeltiin bussilla, Cordillera Blanca




Jonkun paa, mutta nyt en jaksa rajaa. Silti aivan todella kaunista, tallanen vaan avautu yhtakkia. Pilvista nakee etta ollaan hirmu korkeella.




Niin siis oltiin Huascaran luonnonpuistossa. Ja tollaseen veneeseen makin paasin, ja kokeilin soutaa, mutta airot paino varmaan sata kiloo.




Muuten mun kamera kylla havitti turkoosiuden. Ottakaa mua Suomessa hihasta kiinni, niin naytan mun puhelimelta videon, josta nakee oikeesti kuinka taivaan sinisyys heijastu upeesti ja loi vaikutelman turkoosista.



Tiiatteko muuten sen tunteen, kun teilla ei oo ketaan hyvaks todettua kuvaajaa ja sitten joudut tyytyy niihin rapsyihin, mita susta otetaan. Esim tassakin oisin mieluusti halunnut jalkaniki kuvaan. Mutta talla mennaan. Se on oikeesti aika kummallista, kun pyydat jotain ottaa kuvaa, niin harvoin ne vaivautuu tarkentaa tai panostaa siihen kuvaan. Ne vaan painaa ja ihan sama vaikka susta nakyy vaan olkapaa. Been there.




Sitten taivas muuttu harmaaks ja saatiin meidan niskaan jaatava sade ja juostiin bussiin.


Pysahdyttiin viela Carazissa ostamassa( jos siis halus) niiden makoisaa manjaria joka on vahanku marmeladi ja sita kaytetaan leivonnaisissa.


Ja sitten Taricassa,kasityokyla, jossa nahtiin kuinka savimohkaleesta tuli maljakko ja sitten sai ostella kaikenlaisia kipposia kapposia. Mutta ma vahan mietin sita kuljetuspuolta.. Ja mun matkalaukun painoo.




Lopuks olin tosi vasynyt. Mutta Huarazissa tormasin ihanaan katumyyjaan, jolta ostinki upeen kaulakorun! Se oli Sevillasta ja kiertelee ympari Etela-Amerikkaa myymassa korujaan ja se on ollut mm Nepalissa. Ja olin niin ylpee etta pystyin keskustelemaan sellasen aksentin kanssa. Siis silla oli se kuuma peruna suussa-aksentti.



Sitten kaaduinki kotona sankyyn. Ja tosiaan siis luulin etta mennaan vaan laguunalle, mutta sainkin kokee kaiken ton! Ja meidan opas oli ihan huikee, kun se kertoili kaikkia kivoja pikku faktoja. Ja sitten muutamia legendoja. Koska taallahan vallitsee sellainen taikausko ja sellai luonnon elaminen ja sellai karhuveljeni Koda- meininki.

to expect or not to expect

Tassa eilisen keskustelun innoittamana ja muutamien blogien ja ihmisten kohtaamisten jalkeen ajattelin kirjoittaa eraasta ilmiosta.

Oon aikasemminki kirjottanu tekstin bucketlistista.

Ja nyt uudella nakokulmalla haluan ottaa asian puheenaiheekseni.


Oon ollut taalla Perussa pian 2kk. Ja ihmiset kysyy multa etta oliko sellaista kun odotit? Oliko mitaan samanlaista kun olit ajatellut? Ootko oppinut espanjaa? Ootko tutustunut uusiin ihmisiin? Ootko seikkaillut?


Ja joo, ymmarran etta toi on ihmisten (monen) tapa kysella kuulumisia ja nayttaa mielenkiintoa.


Mutta mita se aiheuttaa vastaanottajalle?


No itseasiassa oon ollut kahdella tourssilla, mutta kylla mieluusti menisin tuonne vuorille vaeltaa teltan ja trangian kanssa viikoksi. Muttakun en voi. Mullon tyot. Tai joo kylla oon oppinut espanjaa, mutta alkaa luulko etta se ois nykyaan mun aidinkieli.


Ma kerron, mita se aiheuttaa. Surua. Kateutta. Ilmaan huokailtuja toiveita ja itsensa tuntemista surkeeks luonnonkappaleeks, joka ei saa mitaan elamallaan aikaan.


Okei, liiottelin. Mutta miks pitais keskittya asioihin, mita ei oo paassyt( eika valttamatta paase) tekee? Tottakai maailmassa ois vaikka mita paikkoja, joissa kayda ja asioita, joita tehda. Taa Perukin on seikkailijan paratiisi. Taalta loytyis maastopyoravuoriajelua( mita lie meinaakaan) laama-vaelluksia, kahdeksanpaivan-lumivuoriseikkailuja, kalliokiipeilya, canoyonilla tepastelua, benji-hyppya sillalta, viidakossa riittais varmasti liaanei ja vaikka mita!

Musta meidan pitais enemman paino sanalla enemman, keskittya siihen mita ollaan saavutettu ja mita ollaan tekemassa.


Ite ainakin ajattelen mun elamaa parhaana mahdollisena just mulle. Ja etta asiat mita oon tehny ja oon tekemassa, on just parhaita mahdollisia mulle. Kyse ei oo siita etta lahden suorittamaan jotain listaa ja asetan ittelleni tavoitteita ja jos ne ei toteudu, niin kelaan etta olipa surkee reissu.

Alkaa ymmartako vaarin. Tavoitteet on oikein jees juttu. Mutta niiden orjallinen toteuttaminen ei.


Sanoin eilen keskustelussa, etta ma en niinkaan halua seikkailua, seikkailun varsinaisessa merkityksessa. Etta mun ei tarvii kiertaa hullun lailla nahtavyyksia ja osallistuu joka ikiseen paiva-tourssiin. Etta jokaikinen ihminen tanne tullessaan voi tehda noi. Voin lukee tripadadvisorin sivuilta, minne kannattaa menna ja mika oli huikeeta ja mille annettiin 4tahtee. Mutta mulle tarkeemmaks on muodostunut seikkailu mun elamaan, muhun itteeni.


Voi kuinka mutkikkaat ja monipuoliset ne polut onkaan. Kirjotin postauksen siita, mita kaikkee oon loytanyt. Musta ne asiat paihittaa lumivuoret ja turkoosit laguunat. Koska turisti-matkat jaa elamaan. Muistoihin ja valokuva-albumeihin. Mutta rohkeus, itseluottamus, itsetuntemus, altruismi, sydamellisyys ja arvostus jaa elamaan mun sieluun, mun olemukseen, mun kaytokseen, mun tekoihin, sanoihin, myohemmin miten tuun kasvattaa lapsiani ja milla tavalla puhun viisaana mummona lapsenlapsille iltapalalla.


Haluun sanoo, etta missa ikina oottekin, mihin ikina meettekin ja mita ikina teettekin, alkaa vaheksyko! Se on varmasti just sita mita sun elamantilanne vaatii.


Voidaan kattoo kateellisina muidenmatkallamaailmanymparivainminajarinkkani- kuvia tai voidaan kattoo meidan sisimpaan ja miettii etta just tassa on hyva olla. Klisee, ei oo viela mun aika, pitaa paikkansa. En tosiaankaan ois selvinnyt tasta ilman mun kokemusta 9kk asuen neljan tyton kanssa tai muutamia kesia Hesburgerissa. Kaikki mita koetaan on vaan osa tulevaa.


Jos tulisin taalta ajatellen etten paassyt kaymaan Alpamayolla tai en puhu lentavaa espanjaa, niin oisin taysi epaonnistuja.

Sen sijaan haluan tulla taalta ajatellen niita asioita joita sain kokee.


Ja vaikka luovutettais joskus, niin miks ajatella etta luovutin. Miks ajatella negatiivisuuden kautta?


Meidan kulttuurissa arvostetaan nykyaan niin paljon kokemushamstrausta ja saavuttamista, ettei aina tajuta huomaa mita ollaan jo saavutettu kun kiidetaan nokka pitkalla jo seuraavaa kohti.

Instagramit tayttyy upeista kuvista ja jos oltais sims-ukkeleita, niin meidan kateuden maara vaan nousis ja oman elaman arvostus laskis.


Ihan tosi, vaikkei sita aina huomaakkaan.


Ottakaa hetki ja miettikaa mita kaikkee teidan elamassa on. Mita kaikkee ootte jo saanut kokea. Missa vaiheessa ns sun elama on. Nahkaa ymparillanne ne kaikki ihmiset, jotka valittaa teista ja rakastaa teita. Pysahtykaa. Olkaa. Hamstrataan arvoja, ei maisemia.

Huarazin monet kasvot

Ma en tia mika tassa on mutta A) mulla tulee mieleen Up kohti korkeuksia tasta ja B) en ymmarra ton oven paikkaa




Tassa on Huarazin ilmoitustaulu. Joka aamu tossa on kasa paikallisia kirjottamassa ylos vapautuvia tyopaikkoja ja ties mita. Myos kylla kauppojen ikkunoissa lukee etta tarvitaan muchachoo jne. Mutta tosta on kiireella hauska puskee ihmismassan lapi. Heheei sielta taitaa pilkottaa mun seurakuntaki jossa kayn! La Vid Verdadera. Ja tossa nakyy nyt myos hyvin Quechua intiaanin paahine. Ja usein, aina oikeestaan, letilla hiukset.


Leteista puheenollen. Tykkaan kun taalla panostetaan pikkutyttojen kampauksiin, oon inspiroitunut niin sikana! Kaikenmaailman lettei yhistettyna kalanruotoon ja ikina et naa ulkona lasta jolla ei ois hiukset laitettuna. Ja oikeestaan yks paiva kun vein meidan 1v tyton puistoo niin sain siita palautetta etta kuinka noloo kun veit sen kampaamattomana.


Tassa yks erikoinen esimerkki




heheeei siinahan on myos motocar!
Ja sitten taalla on graffittei ihan sikana, ihan vaan taideteoksia tai poliittisia kannanottoi. Tassa ensimmainen esimerkki vaalien aikaan. Talotki on ihan taynna ehdokkaiden nimia ja etta aanesta ja merkitse nain ja plaaplaa ja kun kysyin niin valttamatta noita ei edes aina pesta vaalien jalkeen pois. Entia teista, mutta ma en maalais mun talonseinaan kenenkaan nimee.






seuraavalla kierroksella merkitse nain





eiko ookkin jo valmiiks aika pelottava ja epailyttava katu, mita jos sanoisin et talla kadulla katukoira hyokkas mun kimppuun… nykyaan osaan jo kivittaa niita.




Musta on jotenkin virkistavaa kun kaikki on vahan erinakosta kun Suomessa.



Kannanotoista puheenollen. Taalla liikuskelee tollasia autoja lippuineen ja megafooneineen ja yritetaan voittaa aanestajia puoleen. " Aanesta Waldoa, Waldo tekee elamastasi parempaa…"





mun kotikadun kauppoi, huomatkaa hinnat.



Pysytaan edelleen kotikadulla. Tuolta ostan mun yhden solen avokadon. Huomatkaa seinalla kolme kaksoisveeta, no ne vaalit.





Ai, kato, siirryttiinki mun kodin katolle. Tollasissa maisemissa pyykkaan.


Ai mita? Haluutte nahda mitka nakymat mun huoneesta on, no aika tungettelevaa…no hyva on.




Jos nyt kuitenkin siirrytaan takas ulos, tyokin alkaa pian.



Joo naihin tormaan aina joka paiva. Siina valmistetaan mehua. Mutta jos haluut olla terve, niin ei kannata. Joo munkin alkaa jo tekee mieli, parempi jatkaa matkaa…




Äh vielakin houkutuksia. Tosta vois jo jopa ostaakin. Mutta leikitaan nyt terveellisia ja jatetaan gasiosat sivuun.




Voi eeei eiko naa ruokahoukutukset koskaan lopu.. eiku hei ai kato moi! Tuttuja. Veitsimestarihan se siina.



Ja kasinovartija! Vahan kylla tais hymyilyttaa kun gringa pyys kuvaa. Mutta aika pokalla mennaan, eihan vartijan sovi hymyilla.


Oho oho aurinkohan tassa alkaa paistaa kovasti ja unohdin hatun Suomeen, muthei ei se mitaan!



Haluisinkohan pinkin, vai kenties olkisen, tai sittenkin lippis? Eiku hei toi kukkanen on aika kiva!




Tolle leidille ois kylla pinkki sopinut.

No muttahei mitas tossa tapahtuu?



Shrekhan se siina! Vahan kylla laihtunut...




Katos, poliisineidit vahan pitamassa joota. Aina tosin riittaa aikaa pieneen poseeraukseen. Eiko teilla oo kuuma kokomustissa?


(Movistar on siis puhelinliittyma ja oli niin huikee naky, etta rapsasin. )


Nonniiin! Vihdoin joku osaa hymyilla. Tosin se taitaa olla sen tyo.

Hehei Melissa nyt vauhtia vahan topposiin myohastyt pian toista…eeeih mika nyt tukkii mun tien?



Jospa lainaisin jotain kulkupelii?



Mitahan bomberokset tykkais kun vahan kavisin ajelee toihin ja takas? Kun ois jo se pysyva ajokorttiki, tosin se ei taida Perussa kayda.

Ai kato kampaamo. Kuinkahan mones sadas? Tosin toi mies on aika cool. Tostahan vois sanomalehden nappaa matkaan.





Voivoi kello kiitaa, nyt taytyy kylla menna oikkaria. Eihan tasta tuu mitaan.




Nonni hyva, nyt ollaan jo noustu puolet, eika edes hengastyta.



Pian perilla, joo toi on jonkun koti.



Kylla munkin tekis mieli leikkii mutta tyot odottaa, eiks tyo oo aikuisten leikkii?




(Toi koira on niin sopo, aina tossa, kuplassa on painauma jo.)




Puuuuh kuolen nyt, en saa happee. pakko saada pian vetta. Kylla munkin tekis mieli vahan ottaa lepii. Voivoi muutama minuutti aikaa saapua toimistolle. Nyt vauhtia!


Heheeeei ma taisin ehtia! Nyt enaan painetaan kolmosta ja vahan korjataan hiuksia ja hengitysta ja valmiina toivottelee hyvat huomenet.









Voivoi siella taitaa olla jo mun pomo odottelemassa. Tasta taa paiva lahtee…


Hahahaha vahan pilke silmakulmassa tein tata. Kuvat ei tietenkaan oo samalta aamulta, mutta ajattelin etta siella ruudun toisella puolella teita vois kiinnostaa millasta taalla on. Mita naan ja kohtaan paivittain. Ja kun naita kuvia olikin kertynyt.