Kirja, jota luettiin väärin

Novelli. Jännitysromaani. Elämänkerta. Dekkari. Runokokoelma. Sarjakuva. Tietosanakirja. Kielioppi. Mietekirja. Hoito-opas. Satukirja.
Ollako sitä kirja, vai eikö olla?

siinä vasta kysymys, johon vastaan heti. Todellaki olla! Ihmiset on, kun kirjoi, kaikki erilaisia, mutta silti samanlaisia, ja kaikki kokee eri kirjat erilailla,joko tykkää tai sit ei. Kaikessa on alku, huippukohta ja lopetus. Sitten on säätöö ja skismaa ja sotkuu ja eripuraa ja väärinymmärryksiä ja anteeksiantoa ja joku kuolee ja joku löytää sielunkumppanin. Ne kaikki on vaan hetkiä. Kuten on meijänki ihmissuhteet, uskon et joittenki ystävien on tarkotus olla vaan sen tietyn hetken aikaa sun lähellä. Hah, tietty on ne jotkut ihanat joittenkans vaan vois ja toivottavasti tulee viettää koko elämän yhessä nauraen ja itkien.
Mutta tän mun jutun pointti,sen koko ydin oli tulkitseminen. Elämän tulkitseminen, näin kliseisesti ja ympäripyöreesti sanottuna:DD  Mikä tahansa kirjoista kokee olevansa(mä koen olevani) niin ainaki kaikissa kirjoissa on se sama piirre et ne voi avaa ja lukee. Joissain kirjoissa voi olla lukkoi ja vaan sattumoisin yks ihminen omistaa/ saa sen avaimen, mutta silti ei voi aina tajuu, sitä mitä se toinen tarkottaa omilla eleillään ja tekosillaan. Oikeesti meijän sanoma on vähänku vesi, se silleen heijastuu siihen erilailla ja ihmiset näkee sen (joskus) eritavalla kun se on alunperin lähtenyt matkaan.

Mun ajatuksenkulku on ehkä vähä maatalaahaavaa ja epätoivosta ja ehkä itseään toistavaa,mut en nyt sanois etteikö muka kukaa toistais itteensä. Tai se, mitä ajatellaa voi olla vaikka kokoajan joku sama asia. ehkä siinä tilanteessa vois miettii et ois ehkä aika päästää yli siit ja jatkaa elämää. Mut musta on ihan oikeitettua joskus piilosti valittaa ja miettii samoi asioita. Ei aina tarvii uusiutua ku mikäki evoluutiokehityspaska mä oon ainakin tunkenu mun juuret aika syvälle maankätköksiin. (oho en tiä ees mitä toi meinas, mut mun ajatus on nyt tosi juoksevaa ja liisaihmemaamaista).

Nyt on semmoi fiilis, et jos oisin uhkarohkee niin leikkaisin ittelleni polkkatukan, ottaisin pari porkkanaa matkaevääks ja lähtisin kävelemään eteenpäin ilman määränpäätä. Huomenna kun herään niin nauran tälle.




p.s jos joku sai tästä jotain selvää, niin saa olla ittestää ylpee!
haikein terveisin satukirja.