Que día mas buena!

OIJOI! kun tulin tänää koulusta, siel oli semmoi ilma et oli pakko mennä kuvaa mun hienoilla taidoilla...haha, oikeestaa menin eka viemää koirat lenkille. Oon erittäin laiska ihminen ja nytkun meillä on koirii hoidossa( kaks maailman sulosinta villakoiraa) niin pääsen mäki haukkaa happee. Tuntu et oisin päässy jonnekki salasee maailmaa, niinku vaiks narnia! Ne puut vaan kimalteli ja kaikkialla oli superupeeta.

Oikeesti kannattaa pysähtyy kattoo ympärillee, täs ns, kiireen keskellä ei kerkii ees tajuu kuin kaunis maailma meille on luotu! Musta oli ihanaa et keskellä siellä mettää kuusen katveessa oli SOHVA. Siihen oli kivasti kertynyt lunta semmoset puol metrii mut toi ihmeellinen asia sai mut tajuu et oikeesti pysähdytää. Ois tehny mieli istahtaa siihen, mut varjelin mua pissatulehdukselta:D
tässon tää tulos:

Viva la vida!

Remember me

hahahhaha niinkuin sanoin, niin nauran tolle eiliselle mielentilalle. Eilen kattelin varmaa sata jaksoo fort boyarddii, ja ai että, kun mulle tuli himo päästä siihe ohjelmaa!! no ehkä joku päivä musta tulee julkkis;) ensit tiä minkä alan.. tai sitte luulen et mä vaan haen sinne lahden ammttikorkeesee:D hah. mutjoo tajusin et mullahan on toisella koneella( porukoitte siis) niin sikana vanhoi kuvia ja kaikkee. Nostalgian pyörteissä partaalla kuilulla, millä lie oon selaillu kaikki kuvat ja aattelin et voisin vähä jakaa mun muistoi.

Mietein, et miten voisin tämän prosessin suorittaa, sillä minulla on tuhansia kuvia, ja sitten mulle tuli älynväläys! bling! voisin valita vaikka 15 kuvaa, jotka on mulle merkittäviä jollain tavalla, tai jotka tuo kivoi tapahtumii mieleen, elikkä siis kivoi muistoi tai vois sinne laittaa huonoi muistoiki, jotka on muuttanu mua tai jotai:) Mut sit tulin siihen tulokseen etten oikeesti osaa valita, valitseminen ja raakkaaminen on ihan hirveetä( toivon et mun tuleva mies osaa tehä päätöksiä, koska mulla kestä ylikauan pelkän suklaapatukan valitseminen:D) Jotenka laitan tähän vaa nyt kuvia menneisyydestä. Oho kuulostipa traagiselta.

 Elikkä ekassa kuvassa on mein mökki, jossa oon picnicillä papan kanssa, isovanhemmat on semmosia että mitä vanhemmaks tulee, sitä enemmän alkaa arvostaa niitä ja niiden viisauksia, ja pappa on terästä!

Tokas kuvas on ensimmäinen uv, millon en oo ollu himas, toi oli alkuaikoi kun meidän vapaakirkon porukka oli pieni ja tuttavallinen, onse edelleenki paras mutta nyt ei ehkä mahtuis koko porukalla jonkun rivitaloon syömää ja lagaa:D

Sitten elämää muuttava seuris, eli ripari. Toi oli Hangossa kera kaikkien mahtavien persoonien, tosta alko mun maailmanmatkaus, ennen seurista tunsin vähän ihmisiä ja vaa 200m säteeltä.

Neloses on mun yläasteen päättärit!Sillon tunsin itteni tytöks, joka on kasvanu omista pikkukengistää, mutta vielä ei oo tää kasvu ohi, ei todellakaa. Matkaa on jäljellä ja saa nähä mitä elämä tuo tullessaa, ainaki kasvua!

Sitten kaks ihmistä, jotka on viimevuosien varrella tullu mulle supertärkeiks! Täs ne on aika babyfacei!:D

Seuraavassa ehkä paras ulkomaanmatka ja porukka ikinä, eli siis Israel, ton eteen tehtii paljo hommia ja kaikkee ja oli se sen arvostaki. Tos kuvassa ollaa Daavidin lähteillä, jossa oli superduperuber kuuma ja näytän teiniltä......

Mun iskä ja veli, viron syyslomamatkalla. Halusin laittaa tän tähä muistuttaa että vaiks perheessä ois joskus riitoi ja huutoo ja perusrageusta niin silti on ollu niitä tähtihetkii, niiit helmii millon perheen yhteys on uskomatonta!

Jaja toi vika on mun riparin kitoskortti. en halunnu mitää perusnormi meiningillä varustettua korttia:D ja ihme ja kumma tossa ruusussa on kaikkien epäonnistuneitte pomppujen jäljiltä kaikki terälehdet paikoillaa.....javist!

Kirja, jota luettiin väärin

Novelli. Jännitysromaani. Elämänkerta. Dekkari. Runokokoelma. Sarjakuva. Tietosanakirja. Kielioppi. Mietekirja. Hoito-opas. Satukirja.
Ollako sitä kirja, vai eikö olla?

siinä vasta kysymys, johon vastaan heti. Todellaki olla! Ihmiset on, kun kirjoi, kaikki erilaisia, mutta silti samanlaisia, ja kaikki kokee eri kirjat erilailla,joko tykkää tai sit ei. Kaikessa on alku, huippukohta ja lopetus. Sitten on säätöö ja skismaa ja sotkuu ja eripuraa ja väärinymmärryksiä ja anteeksiantoa ja joku kuolee ja joku löytää sielunkumppanin. Ne kaikki on vaan hetkiä. Kuten on meijänki ihmissuhteet, uskon et joittenki ystävien on tarkotus olla vaan sen tietyn hetken aikaa sun lähellä. Hah, tietty on ne jotkut ihanat joittenkans vaan vois ja toivottavasti tulee viettää koko elämän yhessä nauraen ja itkien.
Mutta tän mun jutun pointti,sen koko ydin oli tulkitseminen. Elämän tulkitseminen, näin kliseisesti ja ympäripyöreesti sanottuna:DD  Mikä tahansa kirjoista kokee olevansa(mä koen olevani) niin ainaki kaikissa kirjoissa on se sama piirre et ne voi avaa ja lukee. Joissain kirjoissa voi olla lukkoi ja vaan sattumoisin yks ihminen omistaa/ saa sen avaimen, mutta silti ei voi aina tajuu, sitä mitä se toinen tarkottaa omilla eleillään ja tekosillaan. Oikeesti meijän sanoma on vähänku vesi, se silleen heijastuu siihen erilailla ja ihmiset näkee sen (joskus) eritavalla kun se on alunperin lähtenyt matkaan.

Mun ajatuksenkulku on ehkä vähä maatalaahaavaa ja epätoivosta ja ehkä itseään toistavaa,mut en nyt sanois etteikö muka kukaa toistais itteensä. Tai se, mitä ajatellaa voi olla vaikka kokoajan joku sama asia. ehkä siinä tilanteessa vois miettii et ois ehkä aika päästää yli siit ja jatkaa elämää. Mut musta on ihan oikeitettua joskus piilosti valittaa ja miettii samoi asioita. Ei aina tarvii uusiutua ku mikäki evoluutiokehityspaska mä oon ainakin tunkenu mun juuret aika syvälle maankätköksiin. (oho en tiä ees mitä toi meinas, mut mun ajatus on nyt tosi juoksevaa ja liisaihmemaamaista).

Nyt on semmoi fiilis, et jos oisin uhkarohkee niin leikkaisin ittelleni polkkatukan, ottaisin pari porkkanaa matkaevääks ja lähtisin kävelemään eteenpäin ilman määränpäätä. Huomenna kun herään niin nauran tälle.




p.s jos joku sai tästä jotain selvää, niin saa olla ittestää ylpee!
haikein terveisin satukirja.

cuccimamma!

Kirjoitan nyt höyryn partaalla, tunnen itseni häräksi taisteluareenalla jonka vimma vaan roihuu sen silmistä! Ne jotka tuntee mua yhtää niin vois jo luulla et oisin jo tappanu ainakin kolme härkää ja seivästäny muutaman matadorin, mutta ihan btw haluan sanoa että olen päässyt siitä "elämänvaiheesta" eroon:D mut silti jollai muotoa alkaa kaikki ottaa päähän, tai oikeesti oon tosi onnellinen, ihan superuber ja siihen on syy:) mutsiis silti mun onnellisuuden pilaa nää maailman pelit ja vehkeet(haavisto). En millään muotoa voi välttyä nailtä kahdelta asialta, jotka ovat teknologia ja vaalit. Ja nyt olisin ylitsepääsemättämän onnellinen jos voisin hyppää takas potkupukuun ja työntää tutin suuhun ja olla tietämättä yhtäään! mitään:)
 Siis mitä hitsii? enhä oo ees kahenksantoista ja silti saan kuulla kaikki äänestysvinkit tai syyt tai seuraukset tai rangaistukset tai ne puheet siit frikin suvaitsevaisuudesta! Oikeesti oon miettiny et joo en jaksais ottaa kantaa tähä presidenttijuttuu, siis moraalisesti. Mut onha se jännä valinta niiden kahen välillä, uskon et ollaa kaikki jo kuultu tästä paljon ja liikaa. Yksi kaunis päivä tässä kinastelin iskän kans ja sitten ulkooven ulkopuolella huusin iskälle aika suureen sävyyn ja se kehotti mua hillitsee, koska äiti on väsyny..sit muistan oikee ku sanoin: "Iskä, jos et vielä tunne mua sen verran niin voin ilmottaa, mä osaan kyl näytellä." Ja sit avasin ulko-oven astuin sisää maailmankaunein hymy suullani ja miltei yhtä kauniilla sulosoinnulla päästin sanat: "MOI äiti, mä tulin kotiin!"

Tästä tuli vaan mieleen että me kaikki osataa näytellä ihan sairaan hyvin, osaisin näytellä nyt suvaitsevaista ja sanoo et oi että se on kaunis näky kun kaks naista suutelee, tai voisin näytellä epämaterialistia ja sanoa etten halua uutta mekkoa tai puhelinta. Mutta cmoon! tottakai mä haluan. Tiän että rahalla ei saa onnea, mutta se on suuntaa antava. Ja sitäpaitti miks mun pitäs näytellä?
kummastellen: melli

What would you do?

Oikeesti tänää aattelin kirjottaa vaan siitä kun söin katkarapusalaattia ja katoin leffaa jonka juoni meni niinku aina: eka minuutti ja tapaa miehen, puol tuntii ja kaikki on ihanaa 15min ennen leffan loppua ne eroaa ja sitten vikat kaks minuuttia on paluu yhteen. Ai että kuinka söpöö ja epärealistista.
Mutta sitten eksyin youtubeen jotai kummaa reittii kattoo psykologia kokeita ihmisten käyttäytymisestä. Kyseessä oli että miten eri ihmiset reagoivat eri tilanteisiin kävelevätkö ohi vai soittavatko poliisin jne.
 Katsoessani näitä videoita en voinut olla huomaamatta sitä että kuinka paljon muut ihmiset ignooraavat toisten tilanteet, eivät ole huomaavinaankaan riitelyjä tai miehen iskuyrityksiä baarissa. Taitaa nykyää olla mottona: mind ur own business. Mut oikeesti eihän se niin voi mennä, miltä se tuntuu kun oma elämä on täysin kunnossa mutta sitten ympärillä vallitsee sekasorto kun on vaa huolehdittu omista asioista:d Nyt aika monen päässä voi pyöriä ajatus että eihän kaikkee voi sekaantua ja että se vaan pahentaa alkuperästä tilannetta, mutta silti mä oon ja oon aina ollu sitä mieltä et muitten elämä on myös sun elämä, ja meijän velvollisuus on välittää muista ihmisistä!

Kuten noissa videoissa joku äiti pilkkas oman lapsensa kroppaa rannalla ja pyys laittaa paidan päälle ja sitten katottii et kuinka moni uskaltaa tulla sanomaan jotain. Miettikää nyt, omassa tilanteessanne, jos te olisitte siinä oman äidinne haukuttavana ja et vois tehä mitään niin eiks se tuntuis kivalta et joku random ystävällinen ihminen tulis kysyy et onks kaikki okei ja puolustaa? Mun ei tarvii hetkeekää miettii et oisko se kivaa koska ei siin oo mitää mietittävää, tottakai se olis!!!

Yks viikonloppu mä olin Helsingissä just hyppäämässä junaan, kun näin tytön, joka käveli mun ohi itkien ja mun niiiin teki mieli halaa sitä ja kysyä et onks kaikki okei, mutta en tehnyt sitä, koska mun juna oli lähössä ja se oli vika mahollinen. Nyt hartaasti toivon, ettei se tyttö tehnyt mitää harkitsematonta siinä mielentilassa....Oikeesti ei meillä oo mitää omia kuplia tai jos olis niin on ihan sallittua vierailla muittenki kuplissa:) Pidetään silmämme auki ja autetaan muita kun on tarve, ei se paljoa vaadi. Ens kerralla ku näät jonku epämiellyttävän tilanteen niin mieti enneku kävelet vaan ohi. What would you do?

Jar of hearts

Don`t you know I`m not your ghost anymore.......

Eilen koulun jälkee hyppäsin ekaa bussiin ja menin sinne minne se vei. Löysin itteni keskussairaalanpysäkiltä, ja kun sieltä sitten ihanaa mettäreittiä kävelin kohti himaan, niin aloin ajatella kaikennäköstä. Lumihiutaleitten tippuessa naamalleni ja niiden sulaessa pitkin poskiani tuli mieleen tää Christina Perryn biisi, juuri tämä, jota on soitettu radiossa kyllästymiseen asti ja niin kauan että jokainen osaa tämän jopa ulkoa. Silti siellä polulla vasta tajusin koko biisin sanat.. Halusin heti tulla kirjottamaan siitä, kuinka me ihmiset ollaa hauraita ja heikkoja ja epätäydellisiä ja haavottuneita! Itseasiassa olin eilen yökirkossa ja puhuin(todistin) tästä sillain ohimennen, mutta tää on semmoi asia mistä ei puhuta. Meijät vuorataa tähän maailmaan johonkin frikin höyhenuntuva peitteesee ja kääritää oikein hyvin ja tuuditellaa siihe ajatuksee et kaikki on hyvin ja ei ole mitään hätää. Okei onhan se niin ettei ole mitään hätää mutta mun mielestä maailma on kuin leijona( rakastan oikeesti leijonia!); uljas, rohkea, suojeleva, arvaamaton mutta silti kesytettävissä. 

 Voisin uskaltaa sanoa, että me jokainen ollaan jollain tavalla satutettuja. Ja kurjaa kyllä se on aika normaalia, koska tietty pitää ottaa se riski että tutustuu uusiin ihmisiin ja uskaltaa avata jopa sydäntä, mutta sekin riski on olemassa että avaamme sen väärille ihmisille, nille ihmisille joihin ei olisi pitänyt tutustua, niihin jotka syystä tai toisesta tulevat haavoittamaan meitä.. Sen jälkeen sydän on särkyneenä eikä sitä noin vaa korjata kun jotai takin repsottavaa nappia. Se on iso projekti, se vie hirveesti energiaa ja tuntuu ettei millää kykene. Haluaisi vaan sulkeutua omaan huoneeseen kattoa elokuvia, missä kaikki menee niin täydellisesti, mutta palatessa takas todellisuutee olo on vielä kauheempi ja sitten mennää hakee uus litran jäätelöpakkaus tuhottavaksi. Uskotellaa ittelle ettei enää ikinä puhu kelleen ja alkaa erakoks jotta elämä ois helpompaa sen kookospalloran kans siel saarel....

But I have grown too strong
To ever fall back in your arms.

Silti siis vaikka mein elämä meinaa särkyy sirpaleiks käsiin, ettei oo enää mitää mikä pitäs sen kasas, niin silti se pikaliima tulee jossai muodossa. Se voi olla ystävän rohkaseva sana, bussissa jonkun lapsen nauru, äidin välittävä katse ja ennenmuuta uskovaisena voin sanoa Jeesus. <3

Me, myself and I

Totuushan on, että musta ei oikeesti oo kauheesti kuvia jotenka kaivan tuolta koneen syövereistä, koska yks niistä monista asioista mistä en tykkää tai jopa inhoan on semmonen blogi joka on kirjotettuna anonyymisti, ilman kuvia ittestä tai mitää tietoi, how stupid! :Den todellakaa aijo laittaa joka päivä kuvia, mitä mulla oli päällä( vaikkakin tykkään ja mietin pukeutumista ihan liikaa) tai kertoo mitä tein(ellen jotain tosi extremee oo päässy tekee, kuten leikkii liaanilla rotkon reunalla). No ihan aluksi ystäväni Pentti kuvaili minua Lokiksi kun pyysin sitä keksii jonku eläimen, joka kuvaa mua! Ja mun tutut tai ystävät tai jokka on nähny mut enemmänku 3kertaa voi jo ymmärtää et toi kuvaa mua vähän liiankin hyvin, jea tosi imartelevaa! Muttietteks miettikää lokkei; julkisilla mestoilla äänekkäit, hyökkää takas, syö toiste ranskalaiset ja ei oo hiljaa vaan vie huomion ja muut ärsyyntyy, mut omassa rauhassa ne on ihan chill, suojelee vaikka omii höyhenpalleroi ja huolehtii niist.

   Jos nyt analysoisin lisää ja vertaisin itteeni niin toiha meinaa ihmistä joka on sosiaalinen mutta kuitenki arvostaa hiljasuutta ja omia oloja ja pitää toisten tavaroita ominaan. Sellainen mä oon jotenki:)

Mäkki.

Espanjalaisuus.

Sirkus. Vapis.

Puheliaisuus.

Pyöräily.

Nauru, okei räkätys.

Taiteellisuus.

Temperamentti.

Vr. Spontaanisuus.

Fb. Valvominen

Arvaamattomuus.

Syvällisyys. Kesä.

Joulukuu. Lapsenomaisuus. Hulluus.

Lyhyt matikka.

Interrail 2013.

Muotoilu ala.  Niistä on melli tehty!

 

Saavun ennen kuin heräät

Yksilöllisyys. Yksilöllisyys on mun mielestä samalla yliarvostettu ja samalla aliarvostettu asia. Nykyää must tuntuu että kaikki puristetaa samaan muottiin halusi ne tai ei. Tänään psykologian tunnilla opettaja kysy meiltä niinkin yksinkertaista asiaa, kuin lempiväriämme. Siitä puhe lähti vilkkaasti luistamaan( taino omassa päässäni muttei luokan keskuudessa), aloin ajatella että kuinka helppoa onkaan tyttöjen sanoa vaaleanpunainen aniliini tai joku muu ns.tyttömäinen väri ja poikien puolestaan tummanpuhuva musta tai sininen. Ja silloinkun maanläheiset värit aka. ruskeat. ovat muodissa niin mitä täältä frikin planeetaltamme kaupoistamme silloin löytyy?

Kuitenkin on niitä uskaliaita ihmissieluja, jotka pyrkivät pois tästä muotista ja mitä silloin tapahtuu. No..yleinen paheksunta, oudoksunta. vähintäänkin ihmettelyä. Paremmassa tapauksessa voi löytää sielunkumppanin, ja sitten ollaan yhdessä outoja. En tarkota todellakaa että kaikkien pitäisi laittaa sienihattu päähän ja möngertää ojan pohjalla, vaan tarkoitan että voisimme olla aitoja. Tehdä juuri sitä, mitä haluamme, tai miltä siinä hetkessä tuntuu!! Jos mielesi tekee mieli pukea tyttölapsellesi sinistä niin siitä vaan. viis yleiset periaatteet tai mitkä lie! Aitous on hyvin pientä ja jokainen meistä pystyy siihen. Carpe diem!

Unlimited spirit

Oon huomannu että mullon tosi paljon ajatuksia ja juttuja joita mietin. Joten mua alko kuumottaa ja houkuttaa ajatus blogista. Kun itekki niitä luen ja tykkään tosi paljon niin tuskinpa tää niin outo juttu tulee olemaan:D Nyt taistelen tätä uusinta teknologiaa vastaan tekniikan ihmelapsi kun en ole, ja teen tätä joskus hienompaa muotoo...Saa nähä mimmoi tästä si muodostuu ja mitä innostun tekee!
rakkaudella: melli