Ryömin täällä kivusta apunani kauratyyny ja youtube, mä niin rakastan tätä aikaa kuukaudesta-.- Täydellinen ajotus! Huomiseks Yovihkonen enkusta ja en kykene keskittyy mihkää kielioppiii ku tuntuu et joku kaivais sun masua sisältäpäin( voin kuvitella Bellan kivun!!!! no ei olipa nolo vertaus...)
Mut löysin jotai tosisöpöö. minijustinbieberhammasraudoilla:DDD
Joten päätinpä tehdä tämmösen haasteen, kilpailun, kolme eri versioo samasta biisistä, mikä iskee koviten?
kilpailija numero yksi
kilpailija numero kaksi
kilpailija numero kolme
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
torstai 3. toukokuuta 2012
The boy who catches the sun
Haluan esitellä teille erään ystäväni: tässä on rakkaus! but no..waite a minute. onks se mun ystävä? onks se mulle tärkee? onks se mun rakas?
Miten oikeestaan voi määritellä sanan ystävä? Se on semmoi kenen kans viettää aikaa, kenen kans on hyvä olla ja kelle voi kertoo mitä vaan.
No mä haluun sanoo, et all you need is love on totta omalla ärsyttävällä tavallaan. Musta on aika karua ajatella et ainoo mitä tarviit elämääs on rakkaus, että toi seittemän kirjaiminen sana sisältää kaiken. Tottahan se siis on. IHMINEN TARVITSEE RAKKAUTTA.
Oli se sitten omalta äidiltään, kaverilta, mieheltä, poikaystävältä, kummilapselta, lemmikiltä ihan miltä vaan, sitä tarvitaan ja se on toivottua. piste. end of story.
Seuraava tarina onkin jo sitten omansa.
Mulla oli joskus vuonna lumihiutale viime äikän kurssis semmoi et piti pitää puhe siitä, mikä on kaunista.
Mä itte taisin ja pidinki aitoudesta, mut siellä oli eräs tyttö, joka oli muutenki tosi sulosen näkönen, niin hän piti puheen mistäs muustakaan, kun rakkaudesta.
Hän kerto siit, kun hänen mielestä ei oo mitään muuta kauniimpaa maailmassa kun rakastunut vanha pariskunta. Ne on eläny monta vuotta yhdessä läpi tulen ja tyrskyn ja silti siinä ne on, penkillä ruokkimassa puluja, yhdessä, käsi kädessä, hymyillen.
Aloin miettii sitä ja voin allekirjottaa ton. Ei oo mitään kauniimpaa. Toi on ihme, suuri ihme.
Tai en tiä onks teille koskaan käyny niin, että ette kiinnitä mitään huomioo johonkin tyttöön. Se on yks olki muiden joukossa, mut sitkun se alkaa seurustelemaan, tai ylipäätänsä ihastuu/rakastuu, se säteilee! Se onkun joku kultahippu, joka on huuhdottu hiekan keskeltä. Onhan se ihanaa, mutta ärsyttävänihanaa, tuntuu ettei sen hymyy saa kukaa vietyy pois.
Nyt kuulostan joltai bittersweet ladylta mut oikeesti niiden maailmankuva muuttuu, ne kattoo maailmaa vaaleenpunasten lasien takaa. Eikä siinä oo mitää vikaa. Elämä on kaunista. Voi rakkaus, on se hienoa:)
Miten oikeestaan voi määritellä sanan ystävä? Se on semmoi kenen kans viettää aikaa, kenen kans on hyvä olla ja kelle voi kertoo mitä vaan.
Oli se sitten omalta äidiltään, kaverilta, mieheltä, poikaystävältä, kummilapselta, lemmikiltä ihan miltä vaan, sitä tarvitaan ja se on toivottua. piste. end of story.
Mulla oli joskus vuonna lumihiutale viime äikän kurssis semmoi et piti pitää puhe siitä, mikä on kaunista.
Mä itte taisin ja pidinki aitoudesta, mut siellä oli eräs tyttö, joka oli muutenki tosi sulosen näkönen, niin hän piti puheen mistäs muustakaan, kun rakkaudesta.
Hän kerto siit, kun hänen mielestä ei oo mitään muuta kauniimpaa maailmassa kun rakastunut vanha pariskunta. Ne on eläny monta vuotta yhdessä läpi tulen ja tyrskyn ja silti siinä ne on, penkillä ruokkimassa puluja, yhdessä, käsi kädessä, hymyillen.
Aloin miettii sitä ja voin allekirjottaa ton. Ei oo mitään kauniimpaa. Toi on ihme, suuri ihme.
Tai en tiä onks teille koskaan käyny niin, että ette kiinnitä mitään huomioo johonkin tyttöön. Se on yks olki muiden joukossa, mut sitkun se alkaa seurustelemaan, tai ylipäätänsä ihastuu/rakastuu, se säteilee! Se onkun joku kultahippu, joka on huuhdottu hiekan keskeltä. Onhan se ihanaa, mutta ärsyttävänihanaa, tuntuu ettei sen hymyy saa kukaa vietyy pois.
Nyt kuulostan joltai bittersweet ladylta mut oikeesti niiden maailmankuva muuttuu, ne kattoo maailmaa vaaleenpunasten lasien takaa. Eikä siinä oo mitää vikaa. Elämä on kaunista. Voi rakkaus, on se hienoa:)
tiistai 1. toukokuuta 2012
ajatukset remontissa
voivoi tekis mieli lopettaa lukio kesken, mulla on kaikkee ja saan aikaseks., en mitään. Siispä tässä järkyttyneenä katon tota päivämäärääkin millon viimeeks kirjotin.
Oon tajunnu et mua itteeni helpottaa tänne kirjottaminen sikana. Jotenkin saa käsiteltyä asioita uudella tavalla ja tarpeellisella. Kun kirjottaa kaiken näkyvään muotoon, eikä ne oo vaan leijailevia ajatuksia pään sisässä niin aijettä kun se jollain tavalla uudistaa ja samalla kouristaa. SIKS ehkä tässä viime aikoina on ollu semmosta vuoristorataa. Yks päivä oon ku joku hehtaarin leveydeltä paistava auringonsäde ja toisena kun syksynen lehti, jota on tallottu pitkin märkää asvalttia. Se on oikeestaan aika pelottavaa, kuinka mun mieliala on kiinni hetkissä. Tänäänkin, vappunavappunavappuna en oo tehny mitää vappumaista!! Todella järisyttävää, heräsin kaverin kotoo ja sit syötiin aamupalaa ja perussetti ja sit menin rantakasinon kautta himaan pyöräillen... Tässä tuli tää mun yks hetki, aloin pyöräilemään ja tsäm! aivan kuin taikaiskusta alkaa tuuleen ja minnekkä muuhunkaan suuntaan kun mua vastaan! Siinä sitten ladellen kaikennäkösiä ihanuuksia pyörälleni, päätin viskaa sen ojanpohjaan ja odottaa, että tuuli laantuisi( ja joo tiedän että oon sanonu et rakastan pyöräilyä..) Mutta tässä tää pelottavuus onkin tossa hetkessä olin ihan murheenkryyni ja nolona myönnä että aloin itkeenki, joskus on vaan päiviä ku kaikki tuntuu pahalta.
No saavuin kotiin, eikä edes ananassalaatti auttanut pahaan olooni, lopulta sain seuraa ja muutin asennettani ja sitten se tuulikin jo loppui:) Vaihdon päälleni ehkä maailmanmukavimmanvaatekappaleensuoraaIsraelinbasaareista ja otin kuvia koulujuttuu varten.
Tän mun yhyy olen teini ja elämä on rankkaa- avatumiseni pointti oli se et oikeesti meijän päivät ja ilot ja surut on pitemmiltä päälin kiinni meijän omasta asenteesta. Kun tuntuu paskalta niin laita silmät kiinni ja oo hetken ajattelematta mitään. Sitten avaa silmät varovasti ja kato ympärilles. Kato edessä olevaa näkyä uudestaan, mutta uusin silmin. Saatat yllättyä ku et nääkkää sitä kamalaa tiskiröykkiöö, vaan näät ystävän joka haluu tiskaa sun kanssa.
Meijän täytyy oppii näkee se silver lining!
Oon tajunnu et mua itteeni helpottaa tänne kirjottaminen sikana. Jotenkin saa käsiteltyä asioita uudella tavalla ja tarpeellisella. Kun kirjottaa kaiken näkyvään muotoon, eikä ne oo vaan leijailevia ajatuksia pään sisässä niin aijettä kun se jollain tavalla uudistaa ja samalla kouristaa. SIKS ehkä tässä viime aikoina on ollu semmosta vuoristorataa. Yks päivä oon ku joku hehtaarin leveydeltä paistava auringonsäde ja toisena kun syksynen lehti, jota on tallottu pitkin märkää asvalttia. Se on oikeestaan aika pelottavaa, kuinka mun mieliala on kiinni hetkissä. Tänäänkin, vappunavappunavappuna en oo tehny mitää vappumaista!! Todella järisyttävää, heräsin kaverin kotoo ja sit syötiin aamupalaa ja perussetti ja sit menin rantakasinon kautta himaan pyöräillen... Tässä tuli tää mun yks hetki, aloin pyöräilemään ja tsäm! aivan kuin taikaiskusta alkaa tuuleen ja minnekkä muuhunkaan suuntaan kun mua vastaan! Siinä sitten ladellen kaikennäkösiä ihanuuksia pyörälleni, päätin viskaa sen ojanpohjaan ja odottaa, että tuuli laantuisi( ja joo tiedän että oon sanonu et rakastan pyöräilyä..) Mutta tässä tää pelottavuus onkin tossa hetkessä olin ihan murheenkryyni ja nolona myönnä että aloin itkeenki, joskus on vaan päiviä ku kaikki tuntuu pahalta.
No saavuin kotiin, eikä edes ananassalaatti auttanut pahaan olooni, lopulta sain seuraa ja muutin asennettani ja sitten se tuulikin jo loppui:) Vaihdon päälleni ehkä maailmanmukavimmanvaatekappaleensuoraaIsraelinbasaareista ja otin kuvia koulujuttuu varten.
Meijän täytyy oppii näkee se silver lining!
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Nyt tai ei koskaan?
Bucket List >> 10 000 things to do before you die
Mua on viime aikoina mietityttäny tosi paljon yks asia: kuolema. Johtunee myös siitä, että Täydellisissä naisissa on viimemetrit meneillään ja samana päivänä tuli Titanic telkusta( minkä onnistuin jotenki missaamaan).
Sit olin myös leirillä semmosel Läpimurto leirillä turun taino etelä-Suomen alueella ja sielläkin puhuttiin kuolemasta. Mun elämä on täyttä kuolemaa ja tänään meen kuvaamaan Empun kanssa, mitäpä muutakaan asiaa koskien, kun kuolemaa. Freak!
Sitten telkkua töllöttäessäni huomasin kattovani jotain ihme bucketlistii Axl Smithin tähdittämää. Entiä jos ootte itte huomannu, mut siin kuvataa joku 10min aina jotain asioita mitä se haluu tehä ennen kuolemaa( mut se ohjelma on täyttä komediaa, kantsii kattoo!) Kerran se oli mm. palomies ja sillee.
Sit yks mun nolous, jonka voin tässä todeta on: Plain Jane. Se on niin romanttinen ah niin ihana rakkaus paritus ohjelma, mut rakastan sitä! Yks kesä mun kaverin kans vaan katottii sitä joku miljoona jaksoo, thanks to mtv marathons! Mutniin siin on sellai et se Loue Roe mikä nyt onkaan laittaa sen hiirulaistytön voittamaan pelkonsa, jonka jälkeen sokkotreffit komistuksen kanssa ei tunnu miltää. Tai tuntuu, muttei ylitsepääsemättömälle.
No sit siin se tyttö joutu( jos multa kysytään niin pääs <3) lentokoneen siivelle möllöttää sen pilotin tehdessä silmukoita, siel se vaan parku ku mikäki rääpäle. Se laukas mun unelmat ja tavotteet ja niimpä päätin tehdä oman bucket listin! No en tosiaa oo latelees tähän kymmentätuhatta unelmaani, mut täs nyt alkua.
1) wingwalking( tän pitäs nyt olla toi lentokonehässäkkä)
2) tsekkaa Pariisi, Roma, Ateena, Madrid, Amsterdam
3) opi espanja
4) mies
5) vesiputouksille
6) bali!
7) spontaani tempaus
8) kävellen/ pyöräillen Hämeenlinnasta toiseen kaupunkiin
9) laskuvarjohyppy, mieluiten tandem
10).....
Sit kesken kaiken PADAAM se iski muhun! Se vaan lävisti mut kokonaan se ajatus, et miks ihmeessä pitäs olla tämmöi lista? minkä takia meijän pitäs ns, suunnitella meijän elämä etukäteen? ei sairasta!
Sehän ois kun sanois et uskaltaa tehä mitää vaan, MUT mun omilla ehdoilla. Sehän ois kun hyppäis avantoon, mut silti sitä ennen ois kysyny vähintään kymmeneltä miltä se tuntuu ja mikä olo sen jälkee ja kestääkö portaat ja onko sauna pääällä. Voiko sitä sen jälkeen enää sanoakkaan kunnon tempaukseksi? musta ei.
Eihän tossa ole lainkaan luottoa. Ihannniiku me ei muka luotettais että meijän elämästä tulee ihana, hieno, mahtava ja mukaansatempaava, ilman että meijän täytys tehä bucket list. Hiiteen semmoset nyt ihmiset luottoa. Kyl saa unelmoida, mut kukaa haluu elämän mikä ois niinku valmispakkaus, jossa lukee; öppnas här-
hups tästä tuli eri mitä aattelin kun alotin tekee, no ens kerralla kerron siit kuolemasta enemmän:D
Mua on viime aikoina mietityttäny tosi paljon yks asia: kuolema. Johtunee myös siitä, että Täydellisissä naisissa on viimemetrit meneillään ja samana päivänä tuli Titanic telkusta( minkä onnistuin jotenki missaamaan).
Sit olin myös leirillä semmosel Läpimurto leirillä turun taino etelä-Suomen alueella ja sielläkin puhuttiin kuolemasta. Mun elämä on täyttä kuolemaa ja tänään meen kuvaamaan Empun kanssa, mitäpä muutakaan asiaa koskien, kun kuolemaa. Freak!
Sitten telkkua töllöttäessäni huomasin kattovani jotain ihme bucketlistii Axl Smithin tähdittämää. Entiä jos ootte itte huomannu, mut siin kuvataa joku 10min aina jotain asioita mitä se haluu tehä ennen kuolemaa( mut se ohjelma on täyttä komediaa, kantsii kattoo!) Kerran se oli mm. palomies ja sillee.
Sit yks mun nolous, jonka voin tässä todeta on: Plain Jane. Se on niin romanttinen ah niin ihana rakkaus paritus ohjelma, mut rakastan sitä! Yks kesä mun kaverin kans vaan katottii sitä joku miljoona jaksoo, thanks to mtv marathons! Mutniin siin on sellai et se Loue Roe mikä nyt onkaan laittaa sen hiirulaistytön voittamaan pelkonsa, jonka jälkeen sokkotreffit komistuksen kanssa ei tunnu miltää. Tai tuntuu, muttei ylitsepääsemättömälle.
No sit siin se tyttö joutu( jos multa kysytään niin pääs <3) lentokoneen siivelle möllöttää sen pilotin tehdessä silmukoita, siel se vaan parku ku mikäki rääpäle. Se laukas mun unelmat ja tavotteet ja niimpä päätin tehdä oman bucket listin! No en tosiaa oo latelees tähän kymmentätuhatta unelmaani, mut täs nyt alkua.
1) wingwalking( tän pitäs nyt olla toi lentokonehässäkkä)
2) tsekkaa Pariisi, Roma, Ateena, Madrid, Amsterdam
3) opi espanja
4) mies
5) vesiputouksille
6) bali!
7) spontaani tempaus
8) kävellen/ pyöräillen Hämeenlinnasta toiseen kaupunkiin
9) laskuvarjohyppy, mieluiten tandem
10).....
Sit kesken kaiken PADAAM se iski muhun! Se vaan lävisti mut kokonaan se ajatus, et miks ihmeessä pitäs olla tämmöi lista? minkä takia meijän pitäs ns, suunnitella meijän elämä etukäteen? ei sairasta!
Sehän ois kun sanois et uskaltaa tehä mitää vaan, MUT mun omilla ehdoilla. Sehän ois kun hyppäis avantoon, mut silti sitä ennen ois kysyny vähintään kymmeneltä miltä se tuntuu ja mikä olo sen jälkee ja kestääkö portaat ja onko sauna pääällä. Voiko sitä sen jälkeen enää sanoakkaan kunnon tempaukseksi? musta ei.
Eihän tossa ole lainkaan luottoa. Ihannniiku me ei muka luotettais että meijän elämästä tulee ihana, hieno, mahtava ja mukaansatempaava, ilman että meijän täytys tehä bucket list. Hiiteen semmoset nyt ihmiset luottoa. Kyl saa unelmoida, mut kukaa haluu elämän mikä ois niinku valmispakkaus, jossa lukee; öppnas här-
hups tästä tuli eri mitä aattelin kun alotin tekee, no ens kerralla kerron siit kuolemasta enemmän:D
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Jos ajatukset ei olis hirmumyrskyjä, vaan tähdenlentoja
Miettikää jotain ruokaa tai juotavaa, mistä ette koskaan luopuis. Miettikää, sitä tunnetta kun saatte sitä ja päätätte etten voi olla tästä ikinä erossa. Te tajuatte ja muistatte kuinka hyvää se oli, kuinka hyvän mielen se tuo teille, kuinka te hullaannutte siitä, kuinka teijän päässä ei pyöri mikään muu, kuin: vesimelooni.
Te tiedätte sen varjopuolet, kuinka kallista se on, kuinka teijän lompakosta lentelee setelit siivet selässään. Te tiedätte, että on tyhmä olla koukussa johonkin, te tiedätte ettei se ole terveellistä, te tiedätte että se on kietonut kätensä teidän ympärille, eikä poispääsyä ole. Te muistatte kuinka terveystiedontunnilla varoiteltiin kaikenlaisista huumeista, ja nyt huomaatte että olette itse samassa pisteessä. Koukussa omaan lääkkeeseen. Se on kun oopiumia, sitä haluu vaan lisää ja lisää.
Sitä seisoo peilin edessä ja muistelee miltä kauniit tytöt näyttivät muotilehdissä, sitä vertailee omaan vartaloon ja tuntuu, ettei mikään kelpaa. Tuntuu että edessä oleva näky on iljettävin maailmassa, eikä kukaan halua nähdä sellaista. Tekisi mieli vaan lukittautua omaan huoneeseen. Mutta sitten silmät avautuu ja tajuaa, että ainoa kuka on se kaunis tyttö, on se oma peilikuva ja lehden sivut ovat kaukana kauniista. Sitä hymyilee ja peilikuva hymyilee takaisin ja ajattelee päässä, kuinka hölmö olinkaan.
Sitten miettii muita, jotka eivät koskaan avaa silmiään. jotka kuihtuu kuihtumistaan, keille ei voi sanoa mitään. Sen olen oppinut matkan varrella, että se on aivan! sama kuinka moni kehuu sinua tai kehottaa lopettamaan vertailun, se pitää itse tajuta.. Ajatus siitä, ettei peilikuva koskaan hymyile heille vaan pikemminkin irvistää, se on niin väärin, ja mitä sille voi tehdä. EI mitään! Ajatus tuosta, on ehkä vielä kauheampi.
Se on huumetta, jota vaan piikittää suoneen, ajatukset minän riittämättömyydestä virtaa verisuonia pitkin ja peilistä tulee pahin painajainen ja vaa`asta paras kaveri. Tekisi mieli vaan ottaa häntä kädestä kiinni ja ravistaa, mutta käsi vaan lipeää kädestäni ranteen ollessa olematon. Tekisi mieli vaan kattoa syvälle silmiin ja sanoa et kaikki kyllä järjestyy. Tekisi mieli vaan sanoa että mulle voit kertoa kaiken. Oon läsnä.
and they all seem so helples, and i have no plans, im a plane in the sunset, with nowhere to land.
BUT
can we pretend that airplanes in the night sky are like shooting stars? I could really use a wish right now.
Te tiedätte sen varjopuolet, kuinka kallista se on, kuinka teijän lompakosta lentelee setelit siivet selässään. Te tiedätte, että on tyhmä olla koukussa johonkin, te tiedätte ettei se ole terveellistä, te tiedätte että se on kietonut kätensä teidän ympärille, eikä poispääsyä ole. Te muistatte kuinka terveystiedontunnilla varoiteltiin kaikenlaisista huumeista, ja nyt huomaatte että olette itse samassa pisteessä. Koukussa omaan lääkkeeseen. Se on kun oopiumia, sitä haluu vaan lisää ja lisää.
Sitä seisoo peilin edessä ja muistelee miltä kauniit tytöt näyttivät muotilehdissä, sitä vertailee omaan vartaloon ja tuntuu, ettei mikään kelpaa. Tuntuu että edessä oleva näky on iljettävin maailmassa, eikä kukaan halua nähdä sellaista. Tekisi mieli vaan lukittautua omaan huoneeseen. Mutta sitten silmät avautuu ja tajuaa, että ainoa kuka on se kaunis tyttö, on se oma peilikuva ja lehden sivut ovat kaukana kauniista. Sitä hymyilee ja peilikuva hymyilee takaisin ja ajattelee päässä, kuinka hölmö olinkaan.
Sitten miettii muita, jotka eivät koskaan avaa silmiään. jotka kuihtuu kuihtumistaan, keille ei voi sanoa mitään. Sen olen oppinut matkan varrella, että se on aivan! sama kuinka moni kehuu sinua tai kehottaa lopettamaan vertailun, se pitää itse tajuta.. Ajatus siitä, ettei peilikuva koskaan hymyile heille vaan pikemminkin irvistää, se on niin väärin, ja mitä sille voi tehdä. EI mitään! Ajatus tuosta, on ehkä vielä kauheampi.
Se on huumetta, jota vaan piikittää suoneen, ajatukset minän riittämättömyydestä virtaa verisuonia pitkin ja peilistä tulee pahin painajainen ja vaa`asta paras kaveri. Tekisi mieli vaan ottaa häntä kädestä kiinni ja ravistaa, mutta käsi vaan lipeää kädestäni ranteen ollessa olematon. Tekisi mieli vaan kattoa syvälle silmiin ja sanoa et kaikki kyllä järjestyy. Tekisi mieli vaan sanoa että mulle voit kertoa kaiken. Oon läsnä.
and they all seem so helples, and i have no plans, im a plane in the sunset, with nowhere to land.
BUT
can we pretend that airplanes in the night sky are like shooting stars? I could really use a wish right now.
torstai 12. huhtikuuta 2012
chickenwings
Haluan aivan varmasti ja pakosti tulla näyttämään mun voimanlähteen! tadaa!
Se olen minä! no ei nyt ihan, mut yks päivä menin tässä mun kropasta ulos ja kattelin mun elämää. Se oli aika jännä kokemus, nähä kun oma kroppa liikkuu ja on pää täynnä kaikkia asioita, joita pitäs tehä.
Siinä mä katoin mun aivonystyröihin jotka huus kovaan ääneen; käytä meitä! sinä tarvitset meitä! olet lukiossa! Älä laiskottele! Mut mä vaan nauroin.
Sanoin niille et ne saa haistattaa pitkät, et mä elän tässä mun elämää. Siihen kuuluu velvollisuudentunne ja vastuu ja oppiminen, mutta siihen suurena osana kuuluu myös voimanlähteet ja rentoutuminen.
Puol kuuden aikaa lähin pyöräilee himaan, ja siinä mä sitten päätin, että mitäs väliä, mä kierrän! valitsen piitkän reitin, tosi kaukaa, mut mä menen. Tiän että mulla olis vaikka mitä velvollisuuksia, jotka odottas kotona, mut puh ja pah.
Siellä mä sitten olin pyöräilemäs tien vierusta painava koulureppu selässäni, kunnes näin jotain. Kuinka ollakaan pelto täynnä joutsenia. Mä parkkeerasin kulkupelini ja hiljaa lähdin hiipimään kohti lintusia.
Olin yhä ja yhä lähempänä, olin jo niin lähellä ja tajusin olevani heille uhka. Minä pieni tytöntyllerö arkea pakenemassa.
No kauhukseni tajusin et ne ei ollutkaan joutsenia, vaan lokkeja, no nauroin ja jatkoin matkaani. Yhtäkkiä pääni yllä kuului lehahdus ja tuhannet mustaparisiivet lensivät. Se oli sanoinkuvaamaton näky, pakenemisen arvoinen.
Saavuin kotiin intoa täynnä ja päätin, että jatkossakin teen asioita, jotka poikkevat rutiineistani. Hiiteen ne!
Siinä mä katoin mun aivonystyröihin jotka huus kovaan ääneen; käytä meitä! sinä tarvitset meitä! olet lukiossa! Älä laiskottele! Mut mä vaan nauroin.
Sanoin niille et ne saa haistattaa pitkät, et mä elän tässä mun elämää. Siihen kuuluu velvollisuudentunne ja vastuu ja oppiminen, mutta siihen suurena osana kuuluu myös voimanlähteet ja rentoutuminen.
Puol kuuden aikaa lähin pyöräilee himaan, ja siinä mä sitten päätin, että mitäs väliä, mä kierrän! valitsen piitkän reitin, tosi kaukaa, mut mä menen. Tiän että mulla olis vaikka mitä velvollisuuksia, jotka odottas kotona, mut puh ja pah.
Siellä mä sitten olin pyöräilemäs tien vierusta painava koulureppu selässäni, kunnes näin jotain. Kuinka ollakaan pelto täynnä joutsenia. Mä parkkeerasin kulkupelini ja hiljaa lähdin hiipimään kohti lintusia.
Olin yhä ja yhä lähempänä, olin jo niin lähellä ja tajusin olevani heille uhka. Minä pieni tytöntyllerö arkea pakenemassa.
No kauhukseni tajusin et ne ei ollutkaan joutsenia, vaan lokkeja, no nauroin ja jatkoin matkaani. Yhtäkkiä pääni yllä kuului lehahdus ja tuhannet mustaparisiivet lensivät. Se oli sanoinkuvaamaton näky, pakenemisen arvoinen.
Saavuin kotiin intoa täynnä ja päätin, että jatkossakin teen asioita, jotka poikkevat rutiineistani. Hiiteen ne!
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Tilaa:
Kommentit (Atom)