chickenwings

Haluan aivan varmasti ja pakosti tulla näyttämään mun voimanlähteen! tadaa!

Se olen minä! no ei nyt ihan, mut yks päivä menin tässä mun kropasta ulos ja kattelin mun elämää. Se oli aika jännä kokemus, nähä kun oma kroppa liikkuu ja on pää täynnä kaikkia asioita, joita pitäs tehä.

Siinä mä katoin mun aivonystyröihin jotka huus kovaan ääneen; käytä meitä! sinä tarvitset meitä! olet lukiossa! Älä laiskottele! Mut mä vaan nauroin.

Sanoin niille et ne saa haistattaa pitkät, et mä elän tässä mun elämää. Siihen kuuluu velvollisuudentunne ja vastuu ja oppiminen, mutta siihen suurena osana kuuluu myös voimanlähteet ja rentoutuminen.


Puol kuuden aikaa lähin pyöräilee himaan, ja siinä mä sitten päätin, että mitäs väliä, mä kierrän! valitsen piitkän reitin, tosi kaukaa, mut mä menen. Tiän että mulla olis vaikka mitä velvollisuuksia, jotka odottas kotona, mut puh ja pah.

Siellä mä sitten olin pyöräilemäs tien vierusta painava koulureppu selässäni, kunnes näin jotain. Kuinka ollakaan pelto täynnä joutsenia. Mä parkkeerasin kulkupelini ja hiljaa lähdin hiipimään kohti lintusia.
Olin yhä ja yhä lähempänä, olin jo niin lähellä ja tajusin olevani heille uhka. Minä pieni tytöntyllerö arkea pakenemassa.
No kauhukseni tajusin et ne ei ollutkaan joutsenia, vaan lokkeja, no nauroin ja jatkoin matkaani. Yhtäkkiä pääni yllä kuului lehahdus ja tuhannet mustaparisiivet lensivät. Se oli sanoinkuvaamaton näky, pakenemisen arvoinen.
Saavuin kotiin intoa täynnä ja päätin, että jatkossakin teen asioita, jotka poikkevat rutiineistani. Hiiteen ne!