Mä en oo hevonen, mut oon seepra!

Mutta toiset ankat ympärillä katselivat niitä ja sanoivat aivan ääneen: »Kas noin, nyt me saamme tuon joukon lisää! Ikäänkuin ei meitä olisi tarpeeksi. Ja hyi, miltä tuo yksi poikanen näyttää!
Häntä me emme kärsi!» Ja heti lensi yksi ankka esiin ja puri sitä niskaan.
»Antaa hänen olla! » sanoi äiti, »eihän hän tee kenellekään mitään!»
»Niin, mutta hän on liian suuri ja erikoinen!» sanoi se ankka, joka oli purrut, »ja sentähden häntä pitää kurittaa!»


»Emännällä on kauniita lapsia!» sanoi vanha ankka, jolla oli riepu jalan ympärillä. »Kaikki ovat kauniita, paitsi, tuo yksi, se ei ole onnistunut! Soisinpa, että te voisitte tehdä sen uudelleen.»


»Se ei käy päinsä, teidän armonne!» sanoi ankkaemo. »Hän ei ole kaunis, mutta hän on erinomaisen hyväkuntoinen ja ui yhtä kauniisti kuin kuka hyvänsä noista muista, niin, minä uskallan sanoa enemmänkin. Arvelen; että hän kehittyy kauniiksi, tai että hän aikaa myöten käy vähän pienemmäksi. Hän on maannut munassa liian kauan ja sentähden hän ei ole saanut oikeaa muotoa. Ja sitten hän nyppi häntä niskaan ja oikoi hänen vartaloaan. »Sitäpaitsi hän on urosankka», sanoi hän, »ja silloin se ei merkitse niin paljon. Minä luulen, että hänestä tulee voimakas, hän kyllä pitää puoliansa!»
- H.C Andersen

Mun kirjotuslahjat ei ole ehkä ihan noin loistokkaat, mutta Andersen sanoo sen just oikealla tavalla. Voisin avaa tätä mun sanomaa enempi.

Mulla oli aivan kaamea ilta eilen, niinku semmosta en toivoisi kenellekkään. Ei se mitään kovin traagista tai dramaattista, taino oli dramaattista hyvinkin, mutta siis ei mitää semmosta, mitä voisitte nyt kuvitella.
Kaikki lähti väärinkäsityksestä. Ylläri-.-
   Olin Subissa syömässä kun mun ystävä kehotti mua olemaan laittamatta yhtä mekkoo mun toisen ystävän häihin ( rakkaus.). Sitten siitä puhuttiin ja kun pääsin kotiin niin olihan mun heti pakko kokeilla sitä ja todeta et joo roskiskamaa.. en haluu et häissä vilkkuu enemmänkin kun vaan mun kasvot.
Niimpä alko kriisi, hullu semmoinen!
Kriisilläni oli vaiheet, alku, keski ja loppu. Ja siihen kuului peilin katsomista inhoten, kyyneliä, tuomitsemista, lisää kyyneliä, arviointia, hyppään sillalta ajatuksia pienessä mittakaavassa ja lisää kyyneliä.
 Siihen kuului myön sadun ankkaemo= eli mun äiti.
Se vaan ahkeraan uhras oman vikan lomailtansa kaapilla ravaamiseen ja tyttärensä lohduttamiseen. Iskä jopa ehdotti et mut vietäis johonkin ohjelmaan jossa saisin tajuta että mussa ei ole mitään vikaa!

no. halusin vaan laittaa tähän tän Ruman Ankanpoikasen, koska mun illasta tuli toi niiiin paljon mieleen!

Ja tiän että tälläkin hetkellä siellä on ihmisiä jotka oikeesti kamppailee ton kanssa. Halusin kai vaan sanoa että niinkun ankasta kehkeytyi JOUTSEN niin niin meistäkin. Ja ei kaikista voi tulla joutsenia joistakin tulee flamingoi tai riikinkukkoi, pelikaanei, haukkoi mitä vaan. ! Ja haukkaa ei voi mitenkää verrata joutseneen, ne on aivan erilaisia ja silti yhtä vallottavia.

Meijän täytyy vaan uskoo itteemme ja auttaa jos joku muukin uskoo. Ollaan kaikki tommosia ankkaemoi, jotka näkee sen verhon läpi, joilla on toivoa, jotka on ennakkoluulottomia ja rakastavia. Ei painuta ryhmäpaineen alle. Tousche!