Oon tajunnu et mua itteeni helpottaa tänne kirjottaminen sikana. Jotenkin saa käsiteltyä asioita uudella tavalla ja tarpeellisella. Kun kirjottaa kaiken näkyvään muotoon, eikä ne oo vaan leijailevia ajatuksia pään sisässä niin aijettä kun se jollain tavalla uudistaa ja samalla kouristaa. SIKS ehkä tässä viime aikoina on ollu semmosta vuoristorataa. Yks päivä oon ku joku hehtaarin leveydeltä paistava auringonsäde ja toisena kun syksynen lehti, jota on tallottu pitkin märkää asvalttia. Se on oikeestaan aika pelottavaa, kuinka mun mieliala on kiinni hetkissä. Tänäänkin, vappunavappunavappuna en oo tehny mitää vappumaista!! Todella järisyttävää, heräsin kaverin kotoo ja sit syötiin aamupalaa ja perussetti ja sit menin rantakasinon kautta himaan pyöräillen... Tässä tuli tää mun yks hetki, aloin pyöräilemään ja tsäm! aivan kuin taikaiskusta alkaa tuuleen ja minnekkä muuhunkaan suuntaan kun mua vastaan! Siinä sitten ladellen kaikennäkösiä ihanuuksia pyörälleni, päätin viskaa sen ojanpohjaan ja odottaa, että tuuli laantuisi( ja joo tiedän että oon sanonu et rakastan pyöräilyä..) Mutta tässä tää pelottavuus onkin tossa hetkessä olin ihan murheenkryyni ja nolona myönnä että aloin itkeenki, joskus on vaan päiviä ku kaikki tuntuu pahalta.
No saavuin kotiin, eikä edes ananassalaatti auttanut pahaan olooni, lopulta sain seuraa ja muutin asennettani ja sitten se tuulikin jo loppui:) Vaihdon päälleni ehkä maailmanmukavimmanvaatekappaleensuoraaIsraelinbasaareista ja otin kuvia koulujuttuu varten.
Meijän täytyy oppii näkee se silver lining!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti