Kesäloma ja throwback memories

Todella säälittävää kirjoittaa matkan vikat pläjäykset juhannusviikolla. Mutta onneks oon kirjottanu paikanpäällä päiväkirjaan ja voin ikäänkuin muistella tänne niitä aikoja. Eli alotetaanpa. Oli 23.12. 2014 ja lähdettiin aamulla lentokentälle, kentällä taisin vetää matkani ensimmäisen roskaruoan. Selässä oli rinkka ja kädessä passi. Mut matkakumppaneina oli se suomalainen perhe jonka luona asuin Limassa ollessani. He ottivat kesälomaksi lennon Amazonille, Iquitokseen ja mä pääsin mukaan!

Tosiaan meille ei ollut matkojen lisäksi mitään muuta varattuna.


Lento tais kestää vähän päälle tunnin ja sit laskeuduttiinki hiostavaan pätsiin. Muistan että olin valinnut hihattoman topin ja se oli täydellinen valinta! Mua alko jo pian ahistamaan tässä vaiheessa, kuumuus ja tietämätön joukko matkalaisia. Mentiin lentokentän ulkopuolelle ja mua alko ahistamaan (ja jopa ärsyttämään) hiukan lisää. Ihan tosi aivankuin mun ja meidän päälle ois ruiskutettu matkaopas-sprayta, joka saa kaikki paikalliset ryntää meidän kimppuun. Yhtäkkiä kaikki halusi kyyditä meitä jokapaikkaan ja tietenkin absurdilla hinnalla ja omilla säännöillä. Paikalliset kyllä sai kulkea koko perheenä mototaxissa, mutta meille sanottiin että vain kaksi kerralla. ( Kyllä, olemme rikkaita turisteja ja meitä kannattaa höynäyttää). Lopulta saatiin sopiva summa sovittua ja meidät kuskattiin satamaan.


Satamassa liikkui hiukan hämärän näköistä porukkaa. Saatiin selville että satamassa odottaa kolme lauttaa, joista joku lähtee aikaisemmin kun toiset, muttei osattu sanoa mikä. Onneks olin asustellut Perussa jo kolme kuukautta, joten tällänen käytäntö oli mulle ihan normaalia. Ei muutakun metsästämään pullovettä ja vessaa.


Pelättiin hiukan että hämärä kerkeää laskea ennen lautan lähtöä ja pimeän turvin meidät voitaisiin ryöstää.


Lauttaan piti ostaa riippumatto, joka toimisi matkan aikana mun paikkana,niin istuma- kuin makuupaikkana, luvassa ois kolme yötä. Ostettiin pussillinen leipää ja monia pulloja vettä ja leiriydyttiin lautan yläkerrokseen.


Just ennen pimeän tuloa, lautta lähti liikkeelle. Se helpotus oli niin suuri, pois siitä hämärästä satamasta, myyntimiesten ympäriltä, omaan turvalliseen kapaloon. Aamulla olikin jo mukavampi herätä tähän näkyyn! Jouluaatto tälläsissä maisemissa! AH siinä taisin olla hiukka onnellinen siitä että olin lähtenyt kotikotoo kauas pois.





EDIT.
Löysin mun päiväkirjan ja lisään tähän ajankohtasia tuntemuksia ton kuvan ottohetkeltä.

24.12 jouluaatto

Herään riippumatosta ja meen vessaan. Aurinko on nousemassa ja nään kunnolla ekan kerran Amazonin. Näky on henkeäsalpaavan kaunis. Jouluaatto täällä, vaikkei oo joulutunnelma, niin on kyllä kaunis. Tuuli virkistää ihanasti ja selvisin yöstä ja kaikki kamatkin näytti olevan tallessa. Hyvä fiilis. Aurinko heijastuu vedenpintaan ja rantaa reunustaa vehree viidakko. Mun edessä on nyt se joki, jonka näin kolme kk sitten lentokoneesta!
Aika on mennyt nopeesti!
Alan kirjottaa tänne ja otan ihan rennosti. Ah kaikki on niin rauhallista ja lepposaa.





Ainakun pysähyttii niin maista/saarilta tuli myyjiä myymää meille ruokaa ja sainkin tälläsen vonkaleen syötäväks.
 Toi lautta oli siis paikallisten tapa matkustaa, ihanku meille juna tai bussi. Mun oli pakko ottaa salakuva noista ihanista tyttösistä jotka nukku viekuttain.

Oli aika epätodellinen fiilis että olin oikeesti Amazonilla! Peruhan on niin iso että vaikka Amazon pääsääntöisesti kulkeekin Brasiliassa niin se ulottuu Peruunki asti. Hassua. Olin vaan paikassa, josta on tehty ehkä eniten luontodokumentteja. Joen varrella notku puukyhäelmiä joihin paikalliset meni pikkuveneillä, vene täyteen lastattuna niin että ajattelin että kohta keikkaa..

Ajatella että asuis tuolla. Meidän lautta toimitti samalla rahtialuksen virkaa ja kyliin vietiinki banaaniterttui ja elintarvikelaatikoita. Ainakin ois rauhallista, eikä ois liikennemelui. Okei nyt alkaa mennä väsyneeks huumoriks, jatkan matkakertomusta myöhemmin.


to be continued...

Täytin 20!

Mistä tietää että ihmiset välittää susta ja on tultu läheisiks?


Siitä että heräät aamulla siihen kun sun huoneen lasiovi aukee ja sieltä tulee perhe soittaen kitaraa ja kantaen tarjotinta jossa aamupala ja suklaakakku, Kyllä, mulla oli synttärit.

Tuli niin rakastettu ja osa perhettä olo.


Päivän suunnitelmana oli napata Limassa asuvat suomalaiset ja lähtee eläintarhaan. Jotenki tuntu niin hassulta palata takas Limaan, jossa puhuttiin suomee ja kaapista löyty hapankorppuu ja salmiakkia.


Saattoi tietysti vaikuttaa asiaan se että eräs suomalainen perhe Suomesta oli muutamaa viikkoa aiemmin tullut Limaan mukanaan 8 laukullista tavaraa josta ainakin puolet oli tuliaisia.


Pakkasin kimpsut ja kampsut autoon ja matkalla pysähdyttii ostaa kadunvarsi kioskista sata pulloo vettä ja parkkipaikalla alko armoton aurinkorasvalla läträäminen.


Oli niin kuuma, aurinko porotti ja meillä oli ihana päivä tiedossa. Mun mielestä eläintarha on niin sellai perhereissupaikka kun voi olla. Sinne mennään ja ihastellaan eläimiä ja syödään eväitä ja ollaan yhdessä. Ja nimenomaan lapsiperheinä. Mä niin varmasti aijon viedä äitinä lapset zoo-kierrokselle ( tai miksei ihan oikeesti Afrikan savannille).


Liman eläintarha oli pikkusen isompi kun Korkeasaari.

Mutta näin elämäni ekaa kertaa kirahvin! Tai sitten en vaan muista nähneeni. Mutta tietteks kun aina kirahville piirretään pitkä kaula ja pitkät jalat ja luontodokkareissaki ne on sellasia honteloi ja muistuttaa bambii heikoilla jäillä, niin tää yksilö voi hyvänen aika. Joko se oli syönyt paljon proteiinia tai se oli eri lajia, mutta sen jalat oli kun mitkäki tukipilarit.






Mut kaikkein oudointa oli ettei sillä ollu päätä!

ps toi kuva vääristää jalkoi.




Sitten mentiin eteenpäi ja näin ekan kerran virtahevon. Oikeestaa osuvampi nimi ois musta virtamuumi. Sen turpahan on järjettömän kokonen. Ja siellä se vaan möllys altaassaan.





Sitten näin merileijonan. Mikä näitä nimiä vaivaa? Mä voisin olla uusi eläintennimeäjä. Tosin kun aloin kovin syvällisesti pohtimaan niin se liikku aika sulavasti niinku leijona, sillee ylväästi tanssi siellä vedessä. Se paino järkäleen verran mutta silti liikku niin nopeesti ja kevyesti. Vesi on aika eriskummallinen asia.









Seuraavaks näinkin seepran ja lähdin kulkee sitä kohti. Mulla oli syntymäpäivän kunniaks piilarit päässä( vaikka mun silmät ei tykkää siitä hyvää) ja aurinko paisto kovaa ja mun silmät alko vähän voimaan pahoin ja punastuu. Joten en luottanut mun näköön ihan täysin. Saavuin aitauksen luo ja seeprat ei liikkunut, olin ihan nolona ja mietin et menin kuvaamaan jotain patsaita. Olin hetken paikoillani ja ne vaan tökötti ja ne näytti tosi artificial. Ja voi pojat kun mä iloitsin kun yhtäkkiä yks niistä heilautti häntäänsä. En menettänytkää kasvojani.







Voiko ollakaan oikeesti noin täydelliset raidat? Siitä olikin hyvä jatkaa picnicille. Löydettiin pitkänpitkä pöytä johon me kaikki ( melkeen) mahduttiin ( 14 tyyppiä). Purattiin meidän lentolaukut. Kyllä, eikö ollutkin järkevää pakata eväät sun muut hörpötit matkalaukkuun ja vetää sitä. Niin kätevää, eikä selkäkipui. Kaikki oli tuonut mitä ihanimpia eväsruokia ja niitä sitten syötiin iloisesti jutustellen. Lapset meni juoksentelee nurmelle ja aikuiset jutteli sivistyneesti. hullusti nauraen.


Jatkettiin reittiämme. Eläintarha oli selkeesti jaettu vuoristo, rannikko, viidakko-alueisiin. Yhdessä vaiheessa oikein värikkääseen ja suureen mekkoon pukeutunut perulainen tyttö tuli kysymään mua kuvaan. Se oli kuulemma joku laulaja-pyrkyri ja nyt todennäkösesti komeilen sen sinkun kannessa.


Sitten mentiin mun lempialueelle, kissaeläimet. Felinos. Musta leijona on vaan luomakunnan kaunein eläin. Ja muutenkin kissaeläimet on jotenkin niin sellasia jaloja kuninkaallisia. Eläintarhassa olikin uusittu niiden alue ja niillä oli oikein hyvät oltavat ( taino mitä nyt vangittuna voi olla).







Yhdessä vaiheessa mulle tulikin sellai rikollinen olo ja sellai Madagasgar-fiilis. Et täällä noi on vaan meitä varten pyydystetty ja laitettu näytteille ja jos oisin puhuu leijonaa niin kysyisin mitä se tykkää. Onko se niinku Alex, eläintarhan kingi.

Tykkäisin mennä savannille kattomaan kun ne juoksee villeinä ja vapaina.


Villistä ja vapaasta puheenollen ei keretty mennä viidakko-osioon mutta mua ei haitannut koska seuraavana aamuna oli luvassa aikanen nousu ja lento Amazonille!


Lopuks ostin jäätävän kokosen jäätelön ja nautin siitä että oon toisella puolella maailmaa viettämässä kakskytvuotisjuhlapäivää.







Tän kuvan ottohetkellä olin jo syönyt tosta kolme palloo, ainakin.

Participa

Saavuin Huaraziin kuudelta aamulla. Suuntasin rinkka selässä kotiin. Otin aamu-unet. Ja jatkoin matkaa Leijona-aukiolle.


Näytin siis tältä:


Uniset silmät, hiukset takussa ja sekasin, ekat vaatteet mitä kaapista löyty, ja tais olla herpeksen poikanenki huulessa. Todella hehkee siis.


No okei, en ihan noin pahalta näyttänyt, mutta en ollut laittanut parastanikaa päälle.

(Muistin virkistykseks, informaatio kulkee tuolla surkeesti ja en tiennyt oikeestaan mihin olin osallistumassa, sanottiin vaan että tuu plazalle)


Aukiolla olikin kaikki lapset ilmapalloineen ja värikkäine vaatteineen. Kaikki tytöt oli nätisti letitetty, pojat näytti uljailta kersanteilta. Lastenkodin tädeillä oli nätit valkoset mekot ja kukkia hiuksissa. Mayte ja Laly oli pukeutunut quechuoiks. Tai siis niillä oli sellaseet hameet päällä. Kauheeta kun kuulosti joltain naamiaisasulta. Siellä täällä oli lapsia pukeutuneina eläinasuihin ja oli oikeita laamojakin.



Lasten käsissä oli värikkäitä kylttei, jotka oli koristettu silkkipaperilla.




















Ja lapsia oli älytön määrä.


Lastenkodeissa Perussa on se ongelma, että lapset on niissä tolkuttoman pitkän ajan. Adoptio on hankala, maksaa liikaa ja resurssei ei oo. Esimerkiksi kun sisaruksia ei haluta erottaa niin kaikki laitetaan lastenkotiin. Kuitenkaan ei löydy perhettä jotka ottais kolme tyttöö ja yhden pojan ikähaarukalla 9-17v. Ylipäätään vanhempia lapsia ei haluta adoptoida. Lastenkotiin mahtuu tietysti vaan tietty määrä ja siellä nää lapset on sitten 8 vuotta, kukaan ei adoptoi ja muut paikkaa tarvitsevat ei mahdu lastenkotiin. Peru on korruptoitunut ja lakiin ja lakimiehiin ei voi luottaa. Se koko prosessi on niin hankala ja sekava ja sotkunen.


Ja kun etitään lasten sukulaisia, josko ne vois ottaa. Niin vaikka niillä ois näennäisesti halua, niin ne ei jaksa käydä tollasta läpi, eikä niillä oo varaa.


Meillä oli siellä lastenkodissa yks 18v poika, joka oli ollut lastenkodissa 11 vuotta ja on siellä siihen asti, kunnes Jumala hakee sen. Tää poika on pyörätuolissa, eikä kykene puhuu.


Nyt kaupunkia halutaan herätellä ja Suomi on rahottanut sellasen projektin, että ihmiset tulis tästä tietoseks, verkosto vois kasvaa ja lapset pääsis nopeemmin kotiin.


Lapset pitelikin kylttei joissa luki:


"Jokaisella lapsella on oikeus perheeseen"


"Haluan isän, jota halata"


"Oikeus tulla kuulluksi"


"Minäkin haluan kodin"


Mua rupes hävettää että olin niin alipukeutunut. Tajusin että oon osa niin tärkeetä juttua. Ihmiset oli pukeutunut kauniimmin kun niissä häissä, jossa olin, mutta ymmärsin syyn. (Tai rehellisesti ymmärsin sen nyt täällä kotona istuessani) Tätä kirjottaessa tuntuu ettei oo oikeen oikeita sanoja edes tähän. Mä sain työntää rattaissa sitä 1-vuotiasta vauvaa ja kuljettiin sellasessa isossa kulkueessa. Kutsuisin sitä mielenosotukses, mutta se oli paljon kauniimpi. Ei mitään huutoa ja anarkiaa. Vaan äänetön kulkue, jossa kulki lapsia, jotka halus kodin ja vanhemmat.







Sellanen asia mikä itelle tuntuu itsestäänselvältä. Jokaisella lapsella pitäis olla syli johon käpertyy. Mutta kaikilla ei oo.


Käveltiin pitkä matka ja aurinko paahto ja jalkoihin sattu ja väsytti, mutta en voinut valittaa, en halunnut. Kävelisin vaikka maailman ympäri jos sillä jokainen lapsi sais kodin.


En halua kuulostaa naiivilta. Oon vaan epätoivonen ja suruissani. Oon kuitenkin nähnyt vierestä, mitä haavoja sellanen jättää lapseen ettei oo rakastavaa kotia. Ja se, se on sairasta. Ne on niin kovia, ne vaan tarvitsis ihmisen joka rakastaa niitä.


Ja kuten sanoin alussa, niitä lapsia oli älyttömästi. Ne kaikki lapset ilman vanhempia, ilman kotia, ilman perhettä.






mun rakkaus














Ja ykskin on liikaa.

Muistelmia

Tästä eteenpäin siis voin ilmoittaa, että kirjoitan kotoo. Oon palannut jo Suomeen, mutta oon aivan auttamattomasti jäljessä. Haluun taltioida kaiken. Mutta olen siis jo täällä Suomessa.


Joten seuraavat kirjotukset on muistelmia.

Voiko hiekallaki lautailla?

Oltiin kierrelty Trujillon matkailutoimistoi ja mun katse osu sellaseen kun sandsurfing. Siis lumilautailua mutta hiekkadyyneillä!


Se makso jotain 80solee ja jos ja kun oisin mennyt yksin, niin 120solee.

Lalyn tädin poika oli vahvasti sitä mieltä, että ajetaan vaan sinne ja vuokrataan ominpäin. Matkatoimistot aina ottaa jotain omaa pikkubonusta ja näin säästettäis huomattava summa.


Lähdettiin ajelemaan aamusella, minä, Lalyn täti ja sen kaks poikaa ja sen tyttärenpoika.


Saavuttiin perille ja voi pojat kun siellä oli kaunista! En yllätys yllätys ollut osannut taaskaan kuvitella oikein. Siitä tuli mieleen etäisesti puuhamaa, aavikon kangastus ja Suomen uimarannat. Olin taas aivan haltioissani siitä että edelleen oon Perussa ja silti täällä on taas kerran aivan erinäköstä!






oonko ainoo, jolle tulee tästä mieleen Albert Edelfeltin maalaus?





Pojat vaihto uikkareihin ja pulahti uimaan.


Hetken päästä mä sain toimia kotiloiden vartijana. En oo ennen varmaan tutkaillut kotiloo. Ja vitsit ne on outoja olentoja! Siis miettikää, sellai kotilo, niinku kuori, ja sitten se limanen asia siellä sisällä on elävä! Kyllä mä ymmärrän helposti miten elefantit, kirahvit, koirat ja kilpikonnat voi elää, mutta tollai limakasa! Se näytti kiveltä. Oli ihan paikallaan ja kun käänsin selkäni sille, niin alko liikehtii. Mitäköhän se ajatteli? Tai ajatteleekohan kotilot?





Mä heittäydyin pitkälleni ruohikolle( mä oon niin henkeen ja vereen luonnonlapsi että nautin pelkästä ruoholla makoilemisesta) ja annoin tuulen hennosti tuivertaa kasvoille. Tuntu ihanalta, olin vähänku lomalla. Lastenkoti ja neulepaja oli jossain kaukana vuorten takana ja mä sain rauhassa hengittää ja olla tekemättä mitään. Mikä autuus. Katoin vaan poikia ja mulla oli niin hyvä olla. Kattelin ympärilleni. Hiekkadyynei, kaunis lampi, laituri jossa joku söpö nuoripari söpöilemässä, polkuveneitä, kasvei, nurmikkoo, vicunoita( laaman veljii) ja sininen taivas.



















Lopulta pojat vähän maanitteli mua kans uimaan, mutta ei mua kauaa tarvinnu pyydellä. Menin kokeilee varpaankärjellä vedenpintaa ja oi kun se oli lämmintä!


Kun pojat alko vähän tylsistyy niin menin ottaa selvää siitä hiekkalaudan vuokraamisesta. (Sehän makso 15solee!) Onko se muuten hiekkalauta, jos normaalisti sen nimi on lumilauta?


No kyllähän se onnistu mutta sinä päivänä ei ollut ohjausta. Mutta mitä turhia! Mähän olen Suomesta ja oon lautaillut. Ei muutakun video pyörimään ja pieni opastus vahan laittamisesta laudan pohjaan. Reitti kulki yksityisalueen läpi, joten matkalla kohdattais maaherra, jolle pitää maksaa. Mulle tuli niin siitä touhusta mieleen lapsuuden Hugo-pelit.


Sillee tuohon suuntaan, lammen viertä, suon yli, maaherra, maksa, oja, väistä lehmiä, hypi maissiviljojen seassa.






niin kaunista!





Lopulta saavuttiin hiekkadyyneille ja juoksin( tai yritin juosta, koska kello kaks ja tarviiko edes muistuttaa että aurinko lämmittää hiekan, niin se poltti ja lisäks tuntu kun ois juossu juoksuhiekassa). Hierasin kynttilää laudan pohjaan ja menoks.




Se oli niin utopistista. Siis eikö tiet hiekoteta ettei vaan liu`u? Niin nyt mun nimenomaan piti liukuu hiekalla? Makes sense?

Epäilyksistä huolimatta kyllä mä sitä hiekkadyynii tulin alas, en kovin lujaa, mutta tulinpa kuitenkin! Pohjaa piti vahaa vähän väliä ja mietin että perulaisten pitäis tulla Suomeen ja nähdä miten homma oikeesti toimii!

Mutta mulla oli siitä huolimatta tosi hauskaa! Ja mitä plussaa, kerranki lautaillessa ei varpaat, sormet, nenä ja posket jäätyny! Kun olin done, niin menin poikien seuraks dyyninhuipulle. Siis ei vitsit mitä sanoi mulla tässä tekstissä! Hiekkalauta ja dyyninhuippu! Nehän on lumilauta ja lumihuippu.







Kuitenkin maisemat oli mahtavat ja sitten yllä tais lentää kotka, tai haukka.





Aika meni nopee ja näännyksissä ja janoissamme tallustimme lähimmälle kioskille, ostettiin limukat ja jäätiin odottaa kyytiä.

Arkeologisia loytoja nykypaivana

Eiko vain etta muoti menee sellasta ympyraa, aina keksitaan jotain uutta mutta otetaan vanhasta vaikutteita?


Yks paiva Trujillossa sain nahda sen selkeemmin mita oisin voinut kuvitella.


Mentiin arkeologiselle turistikierrokselle. Lahto aamulla kasilta sitten kiertelyy, takas kaupunkiin lounaalle ja puolen paivan jalkeen kattomaan lisaa.


Suosittelen taas kaymaan sivistaa ittee internetin ihmeassa maailmassa, mutta voin yrittaa muistella.


Kohteet olivat:


Huaca del Arco Iris/ del Dragon


Huacas del Sol y la Luna


Museo Huacas de Moche


Huaca Chan chan


Nyt ettei kenenkaan tarvi onnettomasti menna sanakirja.org, niin ma teen sen.


No olipa saalittavaa, ei hakutulosta.


Jospa vanha kunnon wikipedia auttais.


Huaca (wak'a) oli Andien alkuperäiskansojen kuten inkojen pyhä paikka tai esine.


Osaan huaca-paikoista on rakennettu pyramidi. Ne olivat muodoltaan neliön tai suorakaiteen muotoisia katkaistuja pyramideja tai niistä koostuvia rakennelmia, yleensä melko suurikokoisia. Ne tehtiin auringossa kuivatusta savitiilista


.Eli siis mukamas pyramidi, no kyllahan ma sen tiesin, mutten hyvaksynyt pyramidii kaannokseks. Keksin oman sanan...hajakki. Nonni, toihan on ihan taydellinen ja voin jatkaa nyt kirjottamista.


Mihin jainkaan, ainiin en ollut viela alottanutkaan.



Mun ryhman kanssa kavi niinkin etta toisten surkee tilanne kaanty mun hyvaks tilanteeks. Meidan brasilialaisia ryhmalaisia oli infottu vaarin ja ne halus kapinoida istumalla nahtavyyksien ulkopuolella. Meidan ryhman koko siis supistu kahteen. Muhun ja yhteen argentiinalaiseen rouvaan.


Mun opas oli talla kertaa nainen ja se osoittautu taydelliseks asiaks kokopaivan arkeologisella-tourilla. Kesken historiallisten tapahtumien ja faktojen selostuksen opas alko ihailee mun sormusta ja kyselee mista se on, sitten myos keskusteltiin lempivareista ja mika sopii vaatetukseen, enta sisustukseen tai ihonvariin. Argentiinalainen rouva kertoili sen maailmanmatkaaja tyttarista ja sitten eksyttiin puhuu muodista. Se oli sellai sopivan asiallinen mutta rento lahestymistapa ja siten jaksoin kokopaivan leikkia Indiana Jonesii.


Ei ois onnistunut isommalla ryhmalla tai jos ois ollut miehii ryhmassa, taino ei pida yleistaa monet parhaat sisustus- ja muotisuunnittelijathan on miehia.


Joka tapauksessa opin Moche kulttuurista ja niiden taiteesta. Vahan jotenkin surullista etta Inkat on vieny kaiken huomion ja ma en ainakaan ollut ikina edes kuullut mocheista tai niiden hajakeista(tosin kukaan ei varmaan oo ennen kuullut hajakeista, hehe). Tajusin etta vaikka ollaan koulussa opiskeltu historiaa, niin paljon on viela nakematta ja kuulematta. Eihan me tiedeta mitaan, vaan pienepieni osa. Mua kiinnostais ainakin sivistaa itteeni laajemmin ja taa Peru on hyva alku. Opin esimerkiks etta mochet teki maljakoita joita koristi orjat. Siis sellai maljakko jossa on alastoman orjan kuva jolla on kaulassa koysi...kylla makin laittaisin tollaseen kukkakimpun...




No oli kylla myos kaikenlaisia elaimellisia maljakoita ja astioita. Ne oli tosi luovia ja kauniita. Oli sillee kaytetty hyodyks niiden astioiden muotoja ja tehty niista muunmuassa elaimia tai niiden osia. Oon unohtanut kirjottaa kun kavin Huarazin arkeologisessa museossa, vai oonko? En muista, no kuitenkin oli mielenkiintosta huomata etta elainteema oli sellai yleisesti kaytossa ja varmaan sillon tosi in.



Mikskohan kokoajan heitan mautonta lappaa? Varmaan siks kun luulen etta taa ois muuten tylsaa luettavaa.


Sitten noustiin kattoo itse hajakkei. Ja ne oli upeet. Mun poikaystava sano mulle kerran etta onko Perussa mitaan ruokaa tai paikkaa, joka ei ois upee, ihana, mahtava, supersopo, hieno, herkullinen, hyva? Kaytan kuulemma noi sanat puhki. Muttakun taalla kaikki on ollut vaan niin upeeta! En ma vahattelemaankaan rupee.



Yritin taas ymmartaa, etta taalla on joskut ollut elamaa ja taa on ollut joidenki pyha aukio ja taalla on jopa suoritettu ihmisuhrei ( huijaankohan nyt?) Mutta kaikkein eniten mua puhutteli se etta niiden hajakkien arkkitehtuurissa naky tan paivan vaikutteita muodista. Tai siis toisinpain. Muodissa nakyy vaikutteita niista hajakeista. Kyllahan ma tiesin etta sen kuosin nimi on esim. Aztec, mutta etta oikeesti ne kuvat matchas. Samat kuviot oli siina monenmontavuotta vanhassa hajakissa kun mun kaverin neuleessa.



Mun on pakko demonstroida sita. Mikskohan toi sana on muuten demonstroida? Kuulostaa ihan paholaisen tuhoomiselta. Oho huomaan etta on ollut pitka paiva tanaan ja kirjotan aivan alytonta ajatuksenvirtaa.











Noissa nakyy niin selkeesti vaikutteet. Niinkun alussa jo kirjotin etta muoti kiertaa ympyraa. Niin taa ympyra on jo aika kaukaa.
Tossa ylemmassa kuvassa on ihan alkuperaiset aidot varit, Jotka sitten esiintyy tassa viereisessa neuleessa.

Ja toi salmiakkikuviointi.










Siis hyvanen aika tismalleen sama kun tossa alemmassa kuvassa. Kyllahan ma tiesin ettei toi kuvio oo keksitty paasta mutta jotenkin silti tosi mahtavaa.





En meinaa tajuta, miten noi on pysynyt noin hyvassa kunnossa, nayttaa kun ne ois vaan sellasen hiekkalinnakilpailun teoksia. Niiku ihan just askettain tehty. Tosin toi ei oo hiekkaa, eika linna.


Tunsin itteni tosi pieneks tuolla, kun ne "huoneet" oli sellasia kolme kertaa jalkapallokentta. Oon aina miettinyt etten jaksais asua isossa talossa etta pitaa huudella talon paasta paahan, niin entas toi.









Ja siis toi oli vaan yks osa tosta hajakista! Ma ihan eksyin tuolla labyrintissa. Taa kuva ja pari alempaa on Chan chanista










siis kuka vois vahatella tallasta nakya?







Sitten mentiin Arco Irikseen ja se oli janna kun se oli melkeen keskustassa, sillee asutuksen keskella. Se alue oli vaan rajattu ja suojattu.







noi hajakit oli kokoajan tyon alla. tai lapioita, eristysnauhoi ja valkosia haalareita naky joka paikassa







Huacat Sol ja Luna oli kaikkein isoimmat alueet. Sol oli kokonaan suljettu ettei sinne voinu menna tepastelee. Mutta Lunassa kavin ja sielta oli toi ihan ensimmainen kuva. Siella oli kunnon koristeellista ja jotenkin vaan upeeta. Yks valtavan iso museo jossa oli niit maljakoita ja kaikenmaailman esineita ja korui ja vaikka mita. Se oli siistii et eka mentiin museoon kuulee tietoo tavallaan teoriaa ja sitten saatiin naha se kaikki ihan oikeesti naaman eessa. Kaytannossa.






taa kuva tais ihan vaan olla matkalta eika toi oo se Sol, mutta silti siella oli tollasta upeeta aavikkomaista maisemaa





Luna oli tollai monikerroksinen hajakki. Jokainen kerros symboloi vahan erilaista ja tais olla osotettu eri ns ryhmille. Hierarkisesti, kuten Chavinkin Huarazissa. Jokaista kerrosta koristi tietynlainen kuviointi.





Tassa muutamia.




Lopuks viela nappasin kuvan koirasta kun musta toi asetelma oli vaan jotenkin siisti. Myohemmin sain kuulla etta toi on nimenomaan perulainen koira, tai rotu, miten sen nyt haluaakaan ilmasta.


Sitten tan uutisen loppukevennys

#mochefinnishperuviangirl

Kauppakassista kaupunkiin

Haiden jalkeen suuntasin asunnolle, vaihdoin rennompiin ja hyppasin taksiin.


Olin matkustamassa Trujilloon. Kavin aina tekemassa ostokseni Trujillo-ruokakaupassa ja nyt mulla oli kadessa lippu Huaraz- Trujillo. Mun pomon(Laly) tati oli sillon silla paseolla, josta kirjotin, ja olin vaan soittanut sille ja sanoin etta haluisin tulla tutustuu Trujilloon.


No noin yksinkertasta se ei ollut, kun mun piti saada ainakin kolmen ihmisen lupa ja kokoajan tuli esteita. Ma en yhtaan pitanyt siita etta info ei ikina tullut perille mulle asti ja sain kuulla asioista viimetipassa. Arsyttaa sellanen etta suunnittelee kaks viikkoa ja sitten mulle sanotaan etta just sina viikonloppuna ois lastenkodin mielenosoitus ja kun kysyn etta no voisinko lahtee tana viikonloppuna, niin valitetaan etta oon aika myohassa liikenteessa...niin-.-


Paasin kuitenkin lahtee ja olin onnellinen etta mullon mahdollisuus tutustua rannikkoon ja asuu paikallisten kotona.


Se olikin todella suuri perhe. Lalyn tati ja sen mies, niiden nelja lasta, yhden tyttaren kaks poikaa ja kodinhoitaja tyttarensa kanssa. Jos oikein ymmarsin. Niiden esikoinen oli 32 ja kuopus 10. Niiden tyttaren lapset oli 4 ja 8v joten niiden eno oli niiden ikanen.

Ei sen puoleen Kolumbiassa tutustuttiin perheeseen jossa aiti oli kolmen lapsen aiti, ikaa yli 40 ja silla oli 6-vuotias veli, eli taa pikkupoika oli sellasen 13-vuotiaan tyton eno. Pikkusen oli noloo kun kysyy etta onko tuo teidan nuorimmainen ja vastataan, eiku se on mun veli.


Ja suomalaisena tuntuu hassulta etta 32-vuotias mies asuu viela kotonaan. Silla oli oma auto ja hyva ammatti niin miksi se vielakin asuu kotona? En muista oonko kertonut perulaisten reaktioita kun alle 20v tytto on lahtenyt yksin kotoo toiselle puolelle maapalloo. Kaytannossa etta eiko mun vanhemmat rakasta mua kun antaa lahtee, tai eiko ne huolehdi ja valita. Taalla ollaan tosi suojelevaisia.


Huomasin ton katraan keskella kaipaavani omaa perhetta. Onhan se ihan eriasia olla "toissa" lasten parissa ja tulla kotiin yksin tekee ruokaa, kun asuu lasten ymparoimana. Mulla tulikin tosi kodikas olo pian ja tunsin ne pojat melkein kun omina veljina. Sellai sopiva elamanhalina ja ilonparske.


Lalyn tati, Yolanda, sitten ystavallisti naytti mulle Trujilloo ja vitsit siin on kaunis kaupunki! Siella oli rakennuksia kolonianajalta, todella koristeellisia ja kauniita ja varikkaita. Tuntu kun ois ollut Tallinnan vanhassa kaupungissa tai Tukholmassa tai toi oli vielakin upeempi.


Ajattelinki mielessa etta jos Huarazin luonnon yhdistais Trujillon arkkitehtuuriin niin siina ois todella kaunis kaupunki. Ma muuttaisin.




esim toi pinkki tossa kelpais mainiosti

















Jos en oo viela hehkuttanut tarpeeks Perun monimuotosuutta niin hehkutan vahan lisaa- siis uskomatonta oikeesti etta toissapaivana olin ollut vuorilla laaman kanssa ja sitten tallasta. Jos oisin kuvaillu milta Perussa nayttaa niin en ois osannu kuvailla tommosia ylikauniita rakennuksia.


Eika siina viela kaikki, auringon laskettua mentiin rannalle. Miettikaa, matkustan jotain 9h bussilla ja pian oonki meren aarella. Mun nakokulmasta, meen nukkuu vuorilla ja heraan seuraavana paivana rannikolta.

Kun kuulin meren pauhannan niin mut vaan valtas hyvanolontunne. Ma tykkaan kovasti meresta yolla, tykkaan muutenkin illasta ja yosta ja siihen lisattyna vesi. Se on vaan niin kuninkaallista. Kelpaa vaan kattoo kauas horisonttiin ja vaan olla.


Nahtiin perulaisten kalastajien elamaa ja pelikaanei! Siina yossa oli jotain ihmeellista kauneutta.













no pikkusen on rakeinen mutta ilmielavia pelikaanei!




Lopuks viela noustiin tallaselle valaistulle kirkolle kattoo maisemia




Ma vaan tykkaan niin paljon.