Kun kahdesta tuli yksi

Olin laittamassa tan otsikoks: tahdon, mutta tan syksyn jalkeen se ois ollut vaaraan suuntaan johdatteleva.


Paasin todistamaan kuitenkin kun perulainen nuoripari sano toisilleen tahdon. Tilaisuus oli hyvin kaunis, mutta hyvin erilainen.


Luulin valmistautuneeni hyvin, mutta sitten mulla tulikin kamala kiire ja juoksin vesisateessa ostelemassa pinnei, meikkei, sukkahousui ja saldoo.

Lopulta katoin kelloo ja se naytti mun kauhukseni 16.54, haakortissa luki etta vihkiminen alkaa 17.00. Miten aika muka kerkes lentaa? Lensin ovesta ulos, huidoin katta kun viimesta paivaa ja hyppasin taksiin. Saavuin La vid verdaderan ovelle ( vihkiminen oli siina kirkossa missa olin kaynyt nuortenilloissa, tai siis taa parikin oli sielta ja morsian oli myos Arco Iriksen valiaikanen sihteeri) ja huomasin sen olevan kiinni. Siina ma seisoin sateenvarjo toisessa ja lahja toisessa kadessa, hiukset kosteina ja naama surkeena. Miten olinkaan voinut mohlia nain? Mahtava tilaisuus nahda perulaiset haat ja ma seison taalla oven ulkopuolelle. Ma olin niin vihanen ittelleni (okei vihanen on turhan voimakas sana) ja epatoivosesti yritin kysya ihmisilta, oliko ne nahnyt ihmisten menevan tosta ovesta sisaan. Painoin paani ovee vasten ja mietin, voiko taa olla totta. Ei kuulu mitaan aanta, katon kelloo. 17.09. Soitan Maytelle, ei vastausta. Naan heijastukseni kaupan ikkunasta ja naytan saalittavalta. Yhtakkia puhelin alkaa soimaan. Se on Mayte. Se alkaa selittaa etta ne tulee vahan myohassa...heetkonen etko Mayte siis ookkaan viela vihkitilaisuudessa, eiko ne oo viela alkanutkaa? Mayte naurahtaa hyvantuulisesti( sillee miten pikkulapselle kun se kysyy jotain holmoo) ja selittaa etta Perussa haat alkaa todella myohaan. Suoristin ajatukseni ja tajusin etta olin niin ajoissa ettei ovet ollut viela auennut. Kello 17.27.


Lopulta ovet aukee ja huomaan olevani suvun ymparoimana, kuka ei kuulu joukkoooon? Heh yks gringa vaan taalla. Istuskelin siina ja nauroin mielessani etta enko oo vielkaan oppinut ettei yleensa tapahtumat ala sillonku pitaa. Varmaan tunnin paasta tajusin etta kiireessa en ollut ottanu kameraa mukaan. Surkeuden surkeus. Arvioin kuinka kauan menis takas asunnolle, hakee kamera ja palata. 10min. Katoin ymparilleni, joka kolmas penkki viela tyhja



. Kylla ma pystyn tahan. Vaihdan korkkarit maihareihin ja lahen juoksee viimesta paivaa( iltasin on melkein mahdoton loytaa colectivoi ja mietin etta mulla hukkaantuu kallista aikaa vaan tienposkessa seisomiseen). Perilla, rappuset ylos, ryntays huoneeseen, kamera kainaloon, rappuset alas ja juoksee kadulle.

Sydan vaan tykytti rinnassa, ehdinko vai enko takas. Ehdinpa tietysti, istahdin alas, vaihdoin korkkarit ja olinku mitaan ei ois tapahtunut. Kello oli 19.05. Suomessa pari ois jo vihkitty ja kaahattu just married-autolla. Puolelta vihkiminen alko ja voisinki alkaa oikeesti kertoo niista haista.


Ensinnakin vihkitilaisuudessa oli juontaja, joka selosti kun mikakin Antero Mertaranta. Mun mielesta se pilas sita tunnelmaa.






tuossa se juontaja seisoskeli
Miettikaa nyt kauniisti koristeltu tila, kukkia, liehuvia kankaita, sydamia, morsiusneitoja violeteissa mekoissa, herkkaa taustamusiikkia ja sitten " Siella tytot seisoo rivissa niin kauniisti, yhdessa somassa rivissa, varit oikee sopii yhteen ja taitaa vahan tyttoja jannittaa." En edes muista kaikkee kun olin suht jarkyttynyt.



Toinen oli etta sinne oli kutsuttu seurakunnasta varmaan kaikki ja ymmarran jos taloustilanne on huono ja ei oo mekkoo laittaa paalle, mutta etta tuulitakissa? Ihan varmasti ois loytynyt jotain vahan natimpaa ja juhlavampaa kun ulkoilutakki ja farkut. ( myohemmin nain samoi ihmisia natimmin pukeutuneena yhdessa mielenosotuksessa josta kerron myohemmin). Eli niilla ois ollut natimpaa, eiko niiden mielesta sitten haihin tarvii pukeutua natisti, vahan oli pukukoodi hukassa.

Kolmanneks itse sisaantulo kesti varmaan 20min. Ensin tuli pikkutytto ja -poika. Poika kanto tyynya jossa oli sormukset ja tytto ripotteli ruusun teralehtia. Sen jalkeen tuli morsiusneidot. Sitten morsiuspojat. Ne anto tytoille liljat. Sitten tuli sulhanen aitinsa kanssa, kummivanhemmat, morsiamen vanhemmat ja pastori puolisoineen. Sitten pojat ojensi tytoille silkkinauhat ja nain "sulki" sen kaytavan. Taman jalkeen morsiamen sisko tuli jattisaksien kanssa leikkaamaan silkkinauhat poikki. Sitten tytot nosti liljat ylos vahanku miekat ja musiikki vaihtu marssiks jolloin morsian kaveli alttarille.


Ja kaiken ton se haaselostaja selosti. " Annetaan pienet aplodit." "Kattokaa sulhasen ilmetta." En muista oliko se hiljaa edes morsiamen kohdalla. Oho kuulostan kauheen tympeelta, olihan toi sisaantulo kaunis mutta juontajan mikin ois voinut hiljentaa.


Morsiuspari istahti sellasille tuoleille( myohemmin Kolumbiassa nain kirkossa haakoristelut ja siellakin oli tuolit, niin kelasin etta se on ehka lattarien tapa)



ja sitten pastori tuli lukee Raamatusta kohdan.

Taman jalkeen ylistysbandi tuli ja ylistettiin hetki.

Ja sitten oli viela seurakunnan paapastorin tunninmittainen puhe.



Jalleen kerran musta se ois ollut ihan ok jos se ois osotettu morsiusparille, mutta pastori ikaankuin saarnas niinkuin normaalissa sunnuntaijumalanpalveluksessa. Se jopa kohdisti katseensa meihin ja puhu kuinka Jumala on tarkottanut liiton pysyvaksi( okei pysyy kontekstissa) ja sita ei sovi rikkoo ja sitten se alko selittelee kuinka nykypaivana ihmiset eroo helposti jne. Katoin etta se pari oli onnellinen eika niita nayttanyt haittaavan. Sehan se paaasia on, ei mun tuntemukset. Ma oikeesti pidin etta Jumala oli vihkimisisessa esilla ja ylistettiin ja rukoiltiin mutta musta ei pida unohtaa etta ne oli haat.


Jossain vaiheessa parin aidit pyydettiin eteen ja morsiuspari sytytti kynttilansa aitiensa pitamista kynttiloista, ja yhdessa sytytti naista liekeista yhden kynttilan.



Sitten ne sai Raamatun, pappi siunas ne,



luki toisillensa valat ja julisti seurakunnan ja Jumalan lasnaollessa tahtovansa elaa elamansa loppuun asti toinen toisensa kanssa.




Hurraa huutojen saattelemana ne naama leveessa hymyssa poistui yhtena ja samalla parvelta tipulteltiin ruusun teralehtia.


En voi tehda mitaan johtopaatosta perulaisista haista yhden vihkimisen perusteella, mutta ainakin oli erilaiset mita ajattelin.


(Ma olin mohlinyt sen verran etta olin ostanut bussilipun samalle illalle kun mulle sanottiin etta se ois nopee vihkiminen ja siirryttais sitten toiseen paikkaan juhlimaan. Niin vihkimisen paatyttya mulla oli puoltuntii aikaa onnitella paria. Kerkesin nahda kauniin violetti valkokoristeisen juhlapaikan, antaa morsiamen siskolle mun lahja ja kiittaa ja kumartaa)




Myohemmin kuulin etta siella ne oli ootellut paria kauan, syonyt, jutellut, onnitellut ja antanut lahjat ja kuunnellut livebandia. Ainakaan noissa haissa ei ollut mitaan itse ohjelmaa tai useita puheita eika tainnut olla parin haavalssiakaan. Enrique ja Yessenia on sellasia todella sydamellisia ihmisia ja luulen etta niille tarkeinta oli jakaa hetki laheisten ja seurakunnan kanssa.





Musta on aina todella kaunista kun kaks ihmista lupautuu toisilleen. Olla toisen vieressa kavi mita kavi, rakkaushan on kuitenkin tahdonasia.

Chavin aikansa Jerusalem

Unohdin varmaan sanoo etta muutin Huarazista Limaan ja olin joulun ja uudenvuoden viidakossa. Mutta nyt oon takas tarinoimassa ja mullon paljon kerrottavaa!


Alotetaan aamusta kun lahdin kaymaan Chavinilla. Se sijaitsee neljan tunnin ajomatkan paassa bussilla Huarazista. 3000metrin korkeudessa ja kieppuilevan vuoristotien kupeessa.


Bussi pysahty aamupalalle ja horpattiin ryhman kanssa kokateet ehkaistaksemme vuoristosairautta, siis paansarkya ja oksentelua. Korkeus ottaa kylla koville.






Torkuin bussissa ja nautin perulaisesta musiikista. Meidan oppaana oli sellai suloinen vanhahko mies, joka sympaattisesti puhu espanjaa kun pikkuvauvalle. Ainakaan en voi sanoa ettenko ois ymmartanyt. Hullun pitkat tauot sanojen valissa ja selkee artikulaatio. En la mano derecha pueden veer..




Bussi pysahty ja opas naytti meille luonnonmuodostaman halkeeman vuoressa, joka oli Perun muotonen. Otin kuvan mutta nyt vasta googlasin perun muodon, ja se on ihan samanlainen! Kattokaa vaikka jos ette usko.








Seuraava, mita nain olikin nain hellyyttava naky






Veljeksissa tai ylipaatansa sisaruksissa on musta vaan jotakin kaunista. Niiden valinen rakkaus ja huolenpito. Siella ne istuskeli tien poskessa odottaen turistei. Sitten ne antaa tollasen lambin sun kainaloon jotta saat kuvan ja siita hyvasta annat niille vahan juomarahaa. En yleensa oo mennyt ja en mennyt nytkaan. Katoin ymparilleni ja maisemat oli upeet. Paatin nousta bussista talleentaakseni ne. Siina seisoskelin ja opas rapsas musta kuvan kun yhtakkia mulle vaan torkattiin lammas syliin. Ei sen puoleen, kuvasta tuli upee ja mulle tuli hyva mieli kun sain antaa pari solee.





Taisin unohtaa mainita etta siella oli laamakin.




Saavuttiin Chavinille. Sain kuulla etta se on yks Unescon maailmanperintokohteista ja oli aikanaan yhta merkittava kun Jerusalem juutalaisille.






Chavin rakennettiin noin valilla 1500 ja 3000eaa ja se toimi poliittisena ja uskonnollisena keskuksena chavin kulttuurille. Chavin de Huantar juontaa juurensa quechuankielisesta sanasta joka tarkoittaa en el intermedio( keskella) ja tarkoittaa andien kasvia. Opas selittikin meille etta Chavin sijoittuu juuri kahden joen keskelle ja toimi nain otollisena paikkana. (tasta on niin kauan aikaa etten muista ihan tarkalleen ja suosittelen vierailemaan googlessa tai kirjastossa)




Chavin oli iso rakennus, jonka sisaan oli rakennettu valtava labyrinttiverkosto. Verkostot kulkivat maan alla ja niiden paissa oli varastoi ruoansailomista varten. Hassua oikeesti ajatella etta siella oli tepastellut ihmisia palvomassa jumalia ja suorittamassa uhrilahjoi niille. Chavin oli portaittain rakennettu ja siella kuulemma vallitsikin hierarkia. Ylemmat arvot ylemmille askelmille. Lisaks siella oli valtavan suuri nelioaukio joiden kulmissa oli aukot. Sateen sataessa sade valuis niista aukoista aukion alla oleviin putkistoihin, joista vesi saatiin varastoitua. Ei ihan tyhmia oltu.






niin vihreeta ja tosta voi hahmottaa sen nelioaukion koon


Chavinin kultuurista loytyy myos monia monoliitteja, joiden merkitys oli joko palvoa jumalia tai suojella temppelia. Lanzon on 5metria korkee kivesta hakattu keihaanpaata muistuttava monoliitti, joka representoi jumalaa. Siella se oli piilossa maanalla. Se oli tosi vaikuttava ja koristeellinen. Lanzonissa yhdistyy kolme elementtia, jotka symboloivat ilmaa, vetta ja maata.


Maa on felino, joka myos tarkoittaa kissaelainta. Chavinin ymparilla oli cabeza clavoi joiden tarkoitus oli suojella temppelia. Ne olivatkin sekoitus ihmista ja kissaelainta ulkomuodoltaan. Chavinin rakennuksissa oli myos useessa kohtaa tummaa ja vaaleeta symboloiden hyvaa ja pahaa. Lisaksi numero seitseman esiinty mm, koristeiden maarassa ja aukion pituudessa. Kaikki oli supermielenkiintosta ja mua harmitti etta mulle kavi niin etta mun mielenkiinto ois halunnut kuulla lisaa ja ahmii tietoo, mutta mun aivot irtisanoutu espanjasta. Jossain vaiheessa ne vaan sano stop ja ei enaa jaksanut kaantaa oppaan puheita mulle.

No ennenku tasta tulee tutkielma niin latkasen kasan kuvia.











tassa opas kehotti poseeraan tollai ja lopuks sano etta tossa paikassa kun nostaa kadet ilmaan niin saa hyvaa energiaa





tammosessa paikassa se Lanzon asusti





tollasta maanalla oli, pahoittelen kamalasta valotuksesta







Kiipesin kuvaa varten...






...ja vartija puhalsi mut alas sielta.





Sitten menin natisti katsomaan cabeza clavaa. Kylla se vahan kisulta nayttaa.


Artesaanikojujen kautta syomaan. Maha jo kurnikin kivasti.







Jee noinko kauniiseen paikkaan paastaan syomaan!!?


Tutustuin reissulla suloseen limalaiseen pariin ja juttelin kaikkee. Sain kuulla esimerkiksi etta taa mies ei syo paivan vanhaa ruokaa. Etta ei sita voi enaa uusiks lammittaa. (Taalla Limassa kuulin Paivilta etta monilla ei edes oo jaakaappia) Kivasti menee kokopaiva siina etta mennaan ruokaostoksille ja tehdaan se ruoka, syodaan ja seuraavana paivana uudestaan koko ruljanssi. Mietin etta onko perulaiset aidit muka kokoajan saatavilla etta saadaan ruokaa. Kamalan tyolasta.


Nonniiiii menu vihdoin, mitakohan saan syoda....



eeeeeeihh, onko se...? voi kylla on....cuy...joudun syomaan mun ex-lemmikkii.


No oikeestaan se oli mun naapurin lautanen ja ma otin pihvin. Mutta urhoollisesti maistoin marsuu, koska kyllahan se pitaa Perussa tehda. Se maistu kanalle. Marsu on perun juhlaruokaa ja hyvintehtyna kallein lautanen.


Takastulomatkalla mentiin viela museoon ja sitten mun vatsaa alko vaantaa. Ma tiesin, taa oli siita hyvasta etta soin mun lemmikkia. Mika barbaari oon..


Bussimatka Huaraziin oli mun elamani hirveimpia kokemuksia. Se oli kun oisin jatkuvassa 4h kestavassa linnanmaen kieputtimessa. Oli pimeeta ja tie kiemurteli ja luikerteli. Mua sattu mahaan ja menin maaten penkille. Virhe. Herasin todella huonovointisena. Oksensin luonnonpuistoon. Yritin miettia mita tekisin kun normaalisti kattoisin ulos maisemia, mutta nyt oli taysmusta ja ainoo, mita nain oli etukateen varoittavat kiemurakaannoskyltit. Ne sai mut vaan voimaan viela enemman pahoin. Se matka oli sanotaanko etta taistelua. Olin ryhman ressukka ja kerasin sellaset saalipisteet. Pillereita ja vetta tarjottiin, kysyttiin vointia ja vaikka mita.


Ma en tia mika perulaisia vaivaa mutta kun oksentelin, niin opas sano mulle kaikkee etta ei tarvi haveta, se on ihan luonnollista jne. Ma vaan mietin etta viimenen asia mita kelaan on et hapeisin. Sitten Huarazissa kun luulin etta selvisin matkasta niin just paatepysakilla se tapahtu uudestaan. Talla kertaa kukaan ei ollut tsemppaamassa mua vaan sen sijaan myymassa kivista kynatelinetta! Tilannetaju ois ollut paikallaan.


Selvisin hoiperrellen kotiin ja kokateen kautta nukkumaan.

Naa mun kokemukset on vaan mita parhaimpia!

Laguna 59 ja 69

Olin kuullut monelta paljon hyvaa tosta laguunasta. Monet suositteli ja sano etta se ois seikkailu. Mietin vahan, etta nainkohan on. Etta keta sita enaa uskoo. Kuitenkin paatin reippaana naisena kysyy mulle matkaseuraa. Brittilainen Sarah oli ihan sita mielta, etta talla sadekaudella se on liian vaarallista ja ei niin kovin mukavaa.

No mahan olin sitten vielakin reippaampi ja paatin lahtea yksin!

Suuntasin nokkani kohti matkatoimistoo ja luotin etta saan kivan ryhman mun seuraks( eli ihmisia jotka voi ottaa musta kuvia, hahaha).


Lahto olikin sunnuntaina kuudelta aamulla. Ja talla kertaa me lahdettiinki kuudelta! Tai no viistoistayli. Mutta sita ei lasketa.

Ma olin ilmeisesti ainoo mun matkatoimistosta joten mut tyrkattiin vaan johonkin bussiin. Huudeltiin vaan etta mee tonne ja tuu tanne ja oota hetki. Ja noustessa bussiin varmistin viela etta oisin oikeessa paikassa.





Tolla samalla kyydilla tuli muitakin jotka oli menossa muutamaks paivaks vaeltaa



Ilahduin huomatessani etta oltiin kaikki jotain 20v-30v. Meita oli 13 ja meista seitteman oli vapaaehtosina! Kelasinki jo jonkun alle tunnin jalkeen etta ihana porukka. Ihmiset lauleskeli bussissa ja heitti lappaa ja tutustu toisiinsa. Tutustuin pariskuntaan, jotka oli Ecuadorista. Tai alunperin Englannista, mutta ne oli muuttanut Australiaan tekeen vapaaehtoshommia ja yks paiva siella miettinyt etta ne haluis oppia espanjan ja sitten ne muutti Ecuadoriin vapaaehtoshommiin. Lisaks ne oli kaynyt Samoalla ja vaikka missa. Mietin vaan etta vitsit jotain tollasta makin haluisin, jokski aikaa menna maailmalle mun miehen kanssa.

Sitten oli myos kolme italialaista jotka oli Limassa tyoskentelee sellasen ihmisoikeus ja maahanmuutto-projektin parissa vuoden, ja oli nyt tullut seikkailee.

Ja sellai kakskymppinen jatka Belgiasta joka oli tullut auttelee kouluun ja opettaa lapsille matikkaa yms.

Tuntu ihanalta olla kaltaistensa joukossa.


Oonki kirjottanut siita llanganucosta ja harmittelin kun mun kameralla ei nakynyt sen laguunin turkoosius. Mutta sopivasti meidan reitti kulki sen kautta ja. Tassa.





usein tykkaan ottaa kuvia enemman mita tapahtuu asioiden ymparilla




mtta itse asiatki on ihan kivoi.


Matka meni rattoisasti. Pian bussi pysahty. Kuski osoitti pitkalle horisonttiin ja sano etta tasta eteenpain ootte omillani. Kavelkaa tohon suuntaan. Haen teidat kuuden aikaan.



Ma olin ihan tapinoissani! Tasta siis olis tulossa seikkailu ihan oikeesti!


Lahdettiin laskeutumaan alaspain sellasta kivista jyrkannetta. Sitten saavuttiin ihanaan pikkumetsaan jonka keskella virtas joki. Sen jalkeen aukes aukee, joka oli taynna lehmia. Sitten tuli sellasta vahan karumpaa maastoo. Seuraavaks alkoki sellai heinaviidakko. ( Tassa vaiheessa oltiinki lahdetty vaaraan suuntaan. Kavuttiin heinaviidakkoa kasi viidakkoveitsena, kunnes huomasin etta joitain muita oli menossa ihan toiseen suuntaan. Onneks huomattiin ajoissa!) No sitten piti ylittaa sellai joki. Yhteistyo toimi. Ojenneltiin toisillemme kasia ja autettiin ettei toinen likastu kivelta jokeen. Sitten alko kapuaminen. Ylospain rinnetta. Nain vesiputouksen. Jatkoin kiipeemista. Jatkoin ja ja jatkoin ja jatkoin ja jatkoin…



Sitten alko heikottaa ihan sikana. Katoin alaspain. Ollaan kiivetty tosi pitka matka, katoin ylospain. Viela enemman jaljella. Huomattiinki etevaks ohjeeks olla kattomatta ylospain.

Siina keskenaan heiteltiin lappaa ja motivoitiin toinen toisiamme. Pysahdyttiin pikku vesipausseille. Sovittiin etta pidetaan lounastauko ennen laguunaa.




Matkalla tormattiin Pohjois-Koreasta tulleeseen mieheen, joka oli reportteri. Ja sen nimi oli Lima. Hauskaa. Oisin halunnut kysella paljon asioita, mutta sen enkku ja mun korea ei riittanyt ymmartamiseen. Siella se kuljeskeli nauhottaen omaa puhetta. Oli kuulemma kylla ollut Helsingissa!


Yksin toi kipuaminen ois ollut kamalaa, mutta porukassa se menetteli.






ryhmafotooo
Oltiin niin kovin korkeella ja ilma oli jalleen ohutta ja musta tuntu etta yks askel vastas kymmenta. Lopulta nahtiinki laguuna. Oltiin etta jes!! Nytko ollaan perilla? Mutta sitten jostain putkahti sellai paikallinen kaurispoika( paikalliset kavelee ja hyppii tuolla ihanku ei mitaan) ja sano etta viela puuttuu tunti! Ja sitten nimettiin se laguuna laguuna viisysiks ja pysahdyttiin lounastaa.




Sanoin etta jos jaadaan tahan yhtaan pidemmaks aikaa, niin ei jaksa enaa laittaa rinkkaa selkaan ja lahtee kipuamaan!


Siispa askelta toisen eteen. Laguuna 59 jalkeen tuli sellai laakso. Ihan sika outoo etta oot kiivennyt ylospain joku 2h ja sitten tulee yhtakkia tasasta!



Siella oli kuollut lehma ja yks Gonzalo heitti lappaa etta jos ei jatketa matkaa, niin meillekin kay noin.


Muuten toi reissu oli yhta lehmankakan vaistelya! Joka paikassa sita oli ja meidan ryhmasta yks britti sano etta lopulta sita oli niin paljon, ettei se enaa valittanyt astuko paalle vai ei. Sen sanoilla: " My shoes were already dirty so.."


Lopulta oltiin jo niin lahella, etta enaa viimeinen nousu. Mutta mun jalat ne vaan huus kipua. Mua sattu pohkeisiin ja reisiin niin paljon ja otti henkeen. Ja taistelin aina muutaman askeleen ja sitten sallin pienen nojauksen kiveen ja katseen alaspain.


Oikeestaan otin videoo. Niin tassa on muutamia patkia, mun ajatuksia.


Part 1

" Wohoooou kato mita taalla on, kylla kelpaa!! Nyt paasee vahan seikkailemaan.Taalla on niin kaunista"


(Tassa vaiheessa oltiin alotettu matka ja nain puron)


Part2

"Aaaaggh ollaan nyt kivuttu joku yks tunti. Tannepain ollaan menossa. Kuolen kuumuuteen ja nestehukkaan ja pyorryttaa. Mahtavia maisemia. Ollaan nyt vahan jakauduttu oman voiman mukaan kenen kans kuljetaan¨


( Nain vesiputouksen ja meidan kokoonpano oli toinen, meita edella oli vaan se belgialainen jatka)





Part3

" Ollaan nyt kiivetty viela enemman ylospain. Taalla on tallasia kasveja, jotka pistaa. Ne on niinku pienia veitsenteria. Mutta tuolta alhaalta ollaan kiivetty tanne ja lumivuoret on jo paljon lahempana…. kuten voi huomaa, ollaan aika vasyneita. Oon lisannyt rutkasti aurinkorasvaa."


(Kyselin tassa vahan italaistyttojen kuulumisia ja otin kuvaa meidan ilmeista. Jotka on sekotus tuskaa ja toivoo)






tuolta jostain vasemmasta nurkasta alotettiin matka, ton vaaleen ja sinisen alueen kohdalta



Part4

" Ja taa kaikki lahetaan nousemaan ylospain. Fiilikset mitka on? Askon oli lounastauko mutta taa on ihan tuskaa, mutta varmasti palkitsee sitten perilla."


( Tassa vaiheessa oli puolet matkasta takana)


Part5

" Aaahh kuultiin nytten etta 15 minuuttia enaa matkaa, ilouutinen, vahanku ois kuullut etta Jeesus on syntynyt Betlehemiin. Mullon varmaan auringonpistos ja hallusinaatioita kun ma puhun kaikkee holmoo….Tan jalkeen ma pystyn mihin vaan. Askel askeleelta reisiin sattuu ihan sikana mun taskussa odottaa valkosuklaapala sita etta paasen syomaan sen palkinnoks kun ollaan perilla. Taa on niinku etta sa taistelet jokaikisen askeleen etta sa pysyt pystyssa, koska jos sa kaadut ja lahet vierii, niin en todellakaa lahde enaa kiipee ylos…Ei oikee oo hyva puhuu, mutta toisaalta puhuminen vie huomion muualle, tuulee mukavasti, mutta ilma on ohutta."


(kuulisitte mun hengastyneen aanen)






heheeei tuolla pilkottaa laguna59!!



Part6

" Kaikki energia on ihan lopussa…Tan jalkeen lammin suihku ja kylpy ois mukava, mutta kumpaakaan ei oo….taa on ihan ultimate, suosittelen..vahan puhuttiin etta ukkonen iskee paalle, mutta ei se haittaa, kunhan ei iske muhun."


Part7

" Sitkun ma saan tan rinkan mun selasta ja ma saan syoda mun pastasalaattia turkoosin laguunan aarella, niin ma olen onnellinen ja ylpea. Vahan puhuttiin etta jos nyt nyrjayttais nilkan, niin mita sitten? Kattokaa lehmankakkaa. Noi on ne lumivuoret, jotka nahtiin autosta kasin ja nyt ollaan jo noin lahella."


Part8

" Ohhhhhghg huhhuh jokainen askel eteenpain on voittoo. Jos nyt jais tahan ees tunniks, niin..oooh siella se on!!WOOOHHOUUU, WOOOUU, siella se on! Mika fiilis!!!!…ihanhan tassa alkaa itkettaa, onnen kyyneleet, mita vitsia, llanganucoki oli turkoosi, mutta tan ma oon ansainnut."








laguunan ymparilla ei ollut hiekka- vaan kiviranta




Lopuks viela, tollanen kokemus kylla yhdistaa niin kovasti! Tai miten se sanotaan, tuo yhteen? Kun jakaa tuskan, hien, toivon ja onnen kyyneleita, niin sen jalkeen ollaanku ihan parhaat ystavat. Vaikka aluks heti oli sellai tosi hyva meininki. Niin lopuks takastullessa sama reittia, pysahdyttiin ja tehtiin picnic keskella vuoristoo. Italiaiset tytot laitto sadeviittansa ( ainiin kun paastiin laguunalle, niin 30 min paasta alko sataa ja alastulo oli hulluu ja kompastelin ja liukastelin kokoajan ja naama jaaty ja sade tippu paalle ja toivoin ettei kenenkaa tarvii kantaa mua sielta pois) maahan ja sitten jaettiin meidan evaat. Juteltiin, heitettiin lappaa ja autossa laulettiin eye of the tigeria taysilla!

Lopulta mentiin viela Huarazissa yhdessa illallistamaan salchipapakset!


Ja se belgialainen jatka tiputti mun ennakkoluulot, kun nain sen aamulla sen pillihousujen ja laukun ja latsan kanssa polttaen tupakkaa. Niin mietin etta nojohan on saalittava varustus. Mutta niin tosiaan…se oli meista eka, suoritti ton 5h me muut kuudessa tunnissa!

Kun ihmeteltiin asiaa, niin se kertoili etta se on ihan tottunut ja tekee tallasia useesti.

Niin etta jospa en kuitenkaa tee hatasia paatelmia jatkossa.


Loppuun viela kuva, joka tiivistaa koko reissun




Musta on ihanaa ajatella etta missa kaikkialla mun jalat on kaynyt!

Pastoruri

Tours numéro 2

Monen mutkan kautta paasin lahtemaan toiselle reissulle. Taisin jo edellisessa kertoo, kuinka Laly ei millaan voinut ymmartaa etta ma haluan kans lahtee. Talla kerralla oli sama juttu plus Lalyn ystavia tuli Trujillosta ja meidan lahto oli niiden saapumisesta kiinni.



Laly sano mulle etta lahdetaan puol kasi. No siina ripeasti jalleen laittelin laukun ja evaat kuntoon ja sitten kiiruhdin tapaamispaikalle. Laly ilmaantu ja sano etta mennaanpa hakemaan mun ystava hostellilta. Hostellilla Laly sai paketin ystavilta, ja jai onnellisena lukemaan kirjeita ja korttei. Ma en ymmarra etten oikeesti nakojaan opi etta lahto viivastyy, aina.


Hauskaa oikeesti etta ma inhosin Suomessa aikataului ja olin aina myohassa. Mutta taalla oon aina melkeen eka( ellei yks saksalainen kuulu meidan porukkaan) ja oon ihan raivoissani muutoksista ja aikatauluttomuudesta.


Tasta hyva esimerkki kun yks paiva lastenkodilla mulle sanottiin etta meeppas allekirjottaa yks paperi J kouluun. Kuulemma joku movilizacion, mutta enhan ma tienny mita se meinas. Saavuin koululle ja sitten mua odotti sellai vaaaaaaaaltavan piiiiiiitka jono. Siis ylipitka. Katoin sita ja olin etta noh…onneks oon oppinut hullusti karsivallisyytta. Ei muuta kun jonon peraan. Siina jonotin tunnin, kunnes yhtakkia synty haslinkia ja huudettiin etta enaa ei tarvii jonottaa. Ja sitten kaikki haippas siita jonosta. Ma olin ihan sekasin ja mulle sanottiin ettei enaa tarvi allekirjottaa, anna lappunen tolle miehelle ja lahde virran mukana. Summasummarum ma jouduinki mielenosotukseen, ja tallustelin edestakas paahtavassa kuumuudessa, ilman hattuu, aurinkorasvaa tai vetta. Yhteensa nelja tuntii olin ulkona! Ja loppujenlopuks mulle selvis etta vikat 2h odotin ihan turhaan jotai paatosta, koska olin jo koululla antanut sen pikkulappusen jollekki miehelle. Eli mulle ei kerrota mitaan, kukaan ei tieda mistaan mitaa ja suunnitelmat muuttuu. Olin ihan raivoissani ja valmiina sanoo lastenkodin tadeille parit harkitut sanat. Lahettaa mut tuntemattomaan vailla kunnon varustusta. Mutta kun keskusteltiin sivistyneesti tasta ( melissa pobrecita, oi melissa raukkaparka) niin eihan nekaan tiennyt mitaan. Tosin ois voinu aluks selittaa mulle etta movilizacion meinaa mielenosoitusta.



Back to business.


Niin siis sitten paastiin hostellilta ja mentiin viela hakee toinen ystava. Ja kaiken sen jalkeen mentiin aamupalalle! Kylla. Aamupalalle. Miten ma holmona luulin etta puol kasi ois oikeesti lahto. No pikainen asennemuutos ja hymy naamalle.


No sitten paastiinki turistiaukiolle odottamaan bussia. Odotettiin ja odotettiin ja kun se vihdoin tuli. Niin kulman takaa pyyhalsi pyylevia rouvashenkiloita ja ajattelin etta ma kuolen epareiluuteen jos noi paasee talta sekunnilta tahan bussiin ilman odotusta. No niinhan ne paasi ja ne laitto mammamiat soimaan ja alko juomaan kokista. Tassa vaiheessa taytyy viela sanoo etta Laly mainosti mulle tata reissua seikkailuna. Mentais keskenamme, ilman opasta ja vaan selviydyttais vaiston varassa. Haha kunnon myyntipuhe. Seikkailun sijasta olinkin sitten oppaan kanssa turistibussissa pyylevien tatien kanssa. Ihmettelinkin etta miks kaikilla on paalla farkut ja tyyliin korkkarit, jos kyse on seikkailusta. Mutta jalleen kerran, suunnitelmat muuttuu.


Olin aika arsyyntynyt kaikesta ja paatin etta nukun huonon fiiliksen pois.


Kannatti. Herasin ikkunasta nakyviin vuori, puro ja lehma- maisemiin.




Eli siis oltiin matkalla Pastoruriin. Yksi Huascaranin luonnonpuiston kohteista.Talla kertaa vuorossa oli lumivuori ja jaatikko!


Kaannyttiin kunnon hiekkatielle ja nain laakson keskella sinisen teltan.




Mietin vaan etta kuinka mahtavaa oiskaan retkeilla ja heraa aamulla vuorten ymparoimana. Sitten bussi pysahty yhtakkia ja meidan edessa oli valtava lammaslauma ja paimen. Jatkettiin matkaa ja nain lisaa elaimia, villeina, ravaamassa luonnossa. Upeeta sanon vaan.








taa on vauhdista ja auton ikkunasta. Pahoittelen laatua


Sitten pysahdyttiin jollekkin lahteelle ja meille kerrottiin jotain faktoi siita ja pian nainkin sen omin silmin. Ihan kirkkaan sininen lahde, lampi keskella niittyy. Mulle tuli taas mieleen Piin elama. Talla kertaa se kohtaus kun Pii on siella saarella ja loytaa sen lammen jota ymparoi mangustit. Se lahde naytti vaan niin syvalta ja jatkuvan maailman keskipisteeseen asti.





Jatkettiin matkaa kiemurrellen ja kaarrellen ylospain ja nain ihania kivi- ja savimajoi. Ja korkeelta aina taaksepain kattoessa sai haukkoo henkee ja yrittaa painaa mieleen jokaikinen yksityiskohta.







ikkunasta, mutta eiko ookkin sulosuus?




Lopulta saavuttiin perille. Nain sellasen vuoristokylan tai tukikohdan.



Naiset tuli heti tyrkkaamaan omia kasitoitaan ja koira toivotti tervetulleeks. Muristen tosin.


Huomasin etta vuorille nousi sellai kivitie. Tuli mieleen kiinanmuuri vaikken ikina Kiinassa oo ollutkaan. Mutta samantien tajusin farkut ja korkkarit. Ja muistin ensimmaisen oppaan sanat:" Huaraz elaa turismilla." Joten tietysti kohteet on tehty mahdollisimman helpoiks kaikille saavuttaa. Siita vaan askelta toisen peraan ja jos et kyennyt, niin pystyit vuokramaan hepan, joka vei sut huipulle.






my little pony, no ei ollut mun, mahan reippailin!



Ajattelin etta onpa saalittavaa ja lahdin reippaasti kavelemaan. Seuraavaks korkeus muistutti olemassaolostaan ja ohuesta ilmasta ja tunsin rapisevani siihen paikkaan. Mun rinkka paino jonkunverran ja askeleet tuntu sika raskailta ja ilma oli kylmaa.






olin kylla ihan varautunut vaelluskengilla
Tein ittelleni tavoitteita ja sanoin etta ton vuoren paalla Melissa saat syoda suklaata.




Paasin kun paasinkin sinne vuorelle ja avasin taskun ja otin kaarepaperin pois ja lohkaisin palan. Oi kylla, lohkaisin. Mun mielesta suklaa maistuu ihan parhaimmalta kylmalla ilmalla, jaatyneena ja palkinnoks.


Pienena aitilla oli tapana ottaa hiihtoreissuille suklaata ja kuumaa mehua ja mun Pastoruri suklaahetkella palasin takas niihin aikoihin. Mun ilme ois niin sopinut johonkin Fazerin mainokseen!


Vuorella olikin joitain perulaisia ja pian paasinkin kuviin. Olin yhta suuri naky kun itse lumivuori! Arasti ne tuli kyselee etta voidaanko ottaa kuva sun kanssa ja nyt poseeraankin varmaan 10 teinijatkan puhelimessa.


No ne nakymat.



Ma olin lahinna ylpee mun kipuamisesta ja nautin siita etta tunsin olevani kotona. Posket punoittaen, sormet kipristellen ja huurua puhuessa. Sehan oli ihanku Suomi. Laly oli vaan etta Melissa ota kuva tosta lumivuoresta. Mutta mietin etta meidan takapihalla Suomessa on enemman lunta kun tossa huipussa. No ei, olihan se upee. Mutta ei lumi kolahtanut mulle maailman ihmeena. Mulle kolahti se jaatikko!

Ai etta se oli upee.












vahan piti ottaa lepii rankan kipuamisen jalkeen
Ja siis ehka yks tunti sielta Piin elama-lammelta jaatikolle! Ihan huikeeta.

Ma rakastan Perun varieteettia.





Sitten kavuttiin alas sielta ja samalla alko sataa vetta( koska Perussa aina kahdelta alkaa tahan vuodenaikaan sataa) mutta kun oltiin niin korkeella, niin ne tuli alas lumirakeina! Voi etta ma olin ihan onneni kukkuloilla! Lunta, jaatikkoo, suklaata, lumirakeita, tumput, punaset posket, jaatymisen tunne. Ah. Pure happiness.


Oltiin menomatkalla jo tilattu meille valmiiks yhdesta ravintolasta annokset ja oli ihan unelmaa paivan paatteeks paasta suoraan ruokapoytaan. Olin niin vasynyt etten jaksanut puhua pukahtaakkaan. Ma vaan nautin mun paistetusta kalasta ranskalaisten kera.