Paasin todistamaan kuitenkin kun perulainen nuoripari sano toisilleen tahdon. Tilaisuus oli hyvin kaunis, mutta hyvin erilainen.
Luulin valmistautuneeni hyvin, mutta sitten mulla tulikin kamala kiire ja juoksin vesisateessa ostelemassa pinnei, meikkei, sukkahousui ja saldoo.
Lopulta katoin kelloo ja se naytti mun kauhukseni 16.54, haakortissa luki etta vihkiminen alkaa 17.00. Miten aika muka kerkes lentaa? Lensin ovesta ulos, huidoin katta kun viimesta paivaa ja hyppasin taksiin. Saavuin La vid verdaderan ovelle ( vihkiminen oli siina kirkossa missa olin kaynyt nuortenilloissa, tai siis taa parikin oli sielta ja morsian oli myos Arco Iriksen valiaikanen sihteeri) ja huomasin sen olevan kiinni. Siina ma seisoin sateenvarjo toisessa ja lahja toisessa kadessa, hiukset kosteina ja naama surkeena. Miten olinkaan voinut mohlia nain? Mahtava tilaisuus nahda perulaiset haat ja ma seison taalla oven ulkopuolelle. Ma olin niin vihanen ittelleni (okei vihanen on turhan voimakas sana) ja epatoivosesti yritin kysya ihmisilta, oliko ne nahnyt ihmisten menevan tosta ovesta sisaan. Painoin paani ovee vasten ja mietin, voiko taa olla totta. Ei kuulu mitaan aanta, katon kelloo. 17.09. Soitan Maytelle, ei vastausta. Naan heijastukseni kaupan ikkunasta ja naytan saalittavalta. Yhtakkia puhelin alkaa soimaan. Se on Mayte. Se alkaa selittaa etta ne tulee vahan myohassa...heetkonen etko Mayte siis ookkaan viela vihkitilaisuudessa, eiko ne oo viela alkanutkaa? Mayte naurahtaa hyvantuulisesti( sillee miten pikkulapselle kun se kysyy jotain holmoo) ja selittaa etta Perussa haat alkaa todella myohaan. Suoristin ajatukseni ja tajusin etta olin niin ajoissa ettei ovet ollut viela auennut. Kello 17.27.
Lopulta ovet aukee ja huomaan olevani suvun ymparoimana, kuka ei kuulu joukkoooon? Heh yks gringa vaan taalla. Istuskelin siina ja nauroin mielessani etta enko oo vielkaan oppinut ettei yleensa tapahtumat ala sillonku pitaa. Varmaan tunnin paasta tajusin etta kiireessa en ollut ottanu kameraa mukaan. Surkeuden surkeus. Arvioin kuinka kauan menis takas asunnolle, hakee kamera ja palata. 10min. Katoin ymparilleni, joka kolmas penkki viela tyhja
. Kylla ma pystyn tahan. Vaihdan korkkarit maihareihin ja lahen juoksee viimesta paivaa( iltasin on melkein mahdoton loytaa colectivoi ja mietin etta mulla hukkaantuu kallista aikaa vaan tienposkessa seisomiseen). Perilla, rappuset ylos, ryntays huoneeseen, kamera kainaloon, rappuset alas ja juoksee kadulle.
Sydan vaan tykytti rinnassa, ehdinko vai enko takas. Ehdinpa tietysti, istahdin alas, vaihdoin korkkarit ja olinku mitaan ei ois tapahtunut. Kello oli 19.05. Suomessa pari ois jo vihkitty ja kaahattu just married-autolla. Puolelta vihkiminen alko ja voisinki alkaa oikeesti kertoo niista haista.
Ensinnakin vihkitilaisuudessa oli juontaja, joka selosti kun mikakin Antero Mertaranta. Mun mielesta se pilas sita tunnelmaa.
tuossa se juontaja seisoskeli
Miettikaa nyt kauniisti koristeltu tila, kukkia, liehuvia kankaita, sydamia, morsiusneitoja violeteissa mekoissa, herkkaa taustamusiikkia ja sitten " Siella tytot seisoo rivissa niin kauniisti, yhdessa somassa rivissa, varit oikee sopii yhteen ja taitaa vahan tyttoja jannittaa." En edes muista kaikkee kun olin suht jarkyttynyt.
Toinen oli etta sinne oli kutsuttu seurakunnasta varmaan kaikki ja ymmarran jos taloustilanne on huono ja ei oo mekkoo laittaa paalle, mutta etta tuulitakissa? Ihan varmasti ois loytynyt jotain vahan natimpaa ja juhlavampaa kun ulkoilutakki ja farkut. ( myohemmin nain samoi ihmisia natimmin pukeutuneena yhdessa mielenosotuksessa josta kerron myohemmin). Eli niilla ois ollut natimpaa, eiko niiden mielesta sitten haihin tarvii pukeutua natisti, vahan oli pukukoodi hukassa.
Kolmanneks itse sisaantulo kesti varmaan 20min. Ensin tuli pikkutytto ja -poika. Poika kanto tyynya jossa oli sormukset ja tytto ripotteli ruusun teralehtia. Sen jalkeen tuli morsiusneidot. Sitten morsiuspojat. Ne anto tytoille liljat. Sitten tuli sulhanen aitinsa kanssa, kummivanhemmat, morsiamen vanhemmat ja pastori puolisoineen. Sitten pojat ojensi tytoille silkkinauhat ja nain "sulki" sen kaytavan. Taman jalkeen morsiamen sisko tuli jattisaksien kanssa leikkaamaan silkkinauhat poikki. Sitten tytot nosti liljat ylos vahanku miekat ja musiikki vaihtu marssiks jolloin morsian kaveli alttarille.
Ja kaiken ton se haaselostaja selosti. " Annetaan pienet aplodit." "Kattokaa sulhasen ilmetta." En muista oliko se hiljaa edes morsiamen kohdalla. Oho kuulostan kauheen tympeelta, olihan toi sisaantulo kaunis mutta juontajan mikin ois voinut hiljentaa.
Morsiuspari istahti sellasille tuoleille( myohemmin Kolumbiassa nain kirkossa haakoristelut ja siellakin oli tuolit, niin kelasin etta se on ehka lattarien tapa)
ja sitten pastori tuli lukee Raamatusta kohdan.
Taman jalkeen ylistysbandi tuli ja ylistettiin hetki.
Ja sitten oli viela seurakunnan paapastorin tunninmittainen puhe.
Jalleen kerran musta se ois ollut ihan ok jos se ois osotettu morsiusparille, mutta pastori ikaankuin saarnas niinkuin normaalissa sunnuntaijumalanpalveluksessa. Se jopa kohdisti katseensa meihin ja puhu kuinka Jumala on tarkottanut liiton pysyvaksi( okei pysyy kontekstissa) ja sita ei sovi rikkoo ja sitten se alko selittelee kuinka nykypaivana ihmiset eroo helposti jne. Katoin etta se pari oli onnellinen eika niita nayttanyt haittaavan. Sehan se paaasia on, ei mun tuntemukset. Ma oikeesti pidin etta Jumala oli vihkimisisessa esilla ja ylistettiin ja rukoiltiin mutta musta ei pida unohtaa etta ne oli haat.
Jossain vaiheessa parin aidit pyydettiin eteen ja morsiuspari sytytti kynttilansa aitiensa pitamista kynttiloista, ja yhdessa sytytti naista liekeista yhden kynttilan.
Sitten ne sai Raamatun, pappi siunas ne,
luki toisillensa valat ja julisti seurakunnan ja Jumalan lasnaollessa tahtovansa elaa elamansa loppuun asti toinen toisensa kanssa.
Hurraa huutojen saattelemana ne naama leveessa hymyssa poistui yhtena ja samalla parvelta tipulteltiin ruusun teralehtia.
En voi tehda mitaan johtopaatosta perulaisista haista yhden vihkimisen perusteella, mutta ainakin oli erilaiset mita ajattelin.
(Ma olin mohlinyt sen verran etta olin ostanut bussilipun samalle illalle kun mulle sanottiin etta se ois nopee vihkiminen ja siirryttais sitten toiseen paikkaan juhlimaan. Niin vihkimisen paatyttya mulla oli puoltuntii aikaa onnitella paria. Kerkesin nahda kauniin violetti valkokoristeisen juhlapaikan, antaa morsiamen siskolle mun lahja ja kiittaa ja kumartaa)
Myohemmin kuulin etta siella ne oli ootellut paria kauan, syonyt, jutellut, onnitellut ja antanut lahjat ja kuunnellut livebandia. Ainakaan noissa haissa ei ollut mitaan itse ohjelmaa tai useita puheita eika tainnut olla parin haavalssiakaan. Enrique ja Yessenia on sellasia todella sydamellisia ihmisia ja luulen etta niille tarkeinta oli jakaa hetki laheisten ja seurakunnan kanssa.
Musta on aina todella kaunista kun kaks ihmista lupautuu toisilleen. Olla toisen vieressa kavi mita kavi, rakkaushan on kuitenkin tahdonasia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti