Pastoruri

Tours numéro 2

Monen mutkan kautta paasin lahtemaan toiselle reissulle. Taisin jo edellisessa kertoo, kuinka Laly ei millaan voinut ymmartaa etta ma haluan kans lahtee. Talla kerralla oli sama juttu plus Lalyn ystavia tuli Trujillosta ja meidan lahto oli niiden saapumisesta kiinni.



Laly sano mulle etta lahdetaan puol kasi. No siina ripeasti jalleen laittelin laukun ja evaat kuntoon ja sitten kiiruhdin tapaamispaikalle. Laly ilmaantu ja sano etta mennaanpa hakemaan mun ystava hostellilta. Hostellilla Laly sai paketin ystavilta, ja jai onnellisena lukemaan kirjeita ja korttei. Ma en ymmarra etten oikeesti nakojaan opi etta lahto viivastyy, aina.


Hauskaa oikeesti etta ma inhosin Suomessa aikataului ja olin aina myohassa. Mutta taalla oon aina melkeen eka( ellei yks saksalainen kuulu meidan porukkaan) ja oon ihan raivoissani muutoksista ja aikatauluttomuudesta.


Tasta hyva esimerkki kun yks paiva lastenkodilla mulle sanottiin etta meeppas allekirjottaa yks paperi J kouluun. Kuulemma joku movilizacion, mutta enhan ma tienny mita se meinas. Saavuin koululle ja sitten mua odotti sellai vaaaaaaaaltavan piiiiiiitka jono. Siis ylipitka. Katoin sita ja olin etta noh…onneks oon oppinut hullusti karsivallisyytta. Ei muuta kun jonon peraan. Siina jonotin tunnin, kunnes yhtakkia synty haslinkia ja huudettiin etta enaa ei tarvii jonottaa. Ja sitten kaikki haippas siita jonosta. Ma olin ihan sekasin ja mulle sanottiin ettei enaa tarvi allekirjottaa, anna lappunen tolle miehelle ja lahde virran mukana. Summasummarum ma jouduinki mielenosotukseen, ja tallustelin edestakas paahtavassa kuumuudessa, ilman hattuu, aurinkorasvaa tai vetta. Yhteensa nelja tuntii olin ulkona! Ja loppujenlopuks mulle selvis etta vikat 2h odotin ihan turhaan jotai paatosta, koska olin jo koululla antanut sen pikkulappusen jollekki miehelle. Eli mulle ei kerrota mitaan, kukaan ei tieda mistaan mitaa ja suunnitelmat muuttuu. Olin ihan raivoissani ja valmiina sanoo lastenkodin tadeille parit harkitut sanat. Lahettaa mut tuntemattomaan vailla kunnon varustusta. Mutta kun keskusteltiin sivistyneesti tasta ( melissa pobrecita, oi melissa raukkaparka) niin eihan nekaan tiennyt mitaan. Tosin ois voinu aluks selittaa mulle etta movilizacion meinaa mielenosoitusta.



Back to business.


Niin siis sitten paastiin hostellilta ja mentiin viela hakee toinen ystava. Ja kaiken sen jalkeen mentiin aamupalalle! Kylla. Aamupalalle. Miten ma holmona luulin etta puol kasi ois oikeesti lahto. No pikainen asennemuutos ja hymy naamalle.


No sitten paastiinki turistiaukiolle odottamaan bussia. Odotettiin ja odotettiin ja kun se vihdoin tuli. Niin kulman takaa pyyhalsi pyylevia rouvashenkiloita ja ajattelin etta ma kuolen epareiluuteen jos noi paasee talta sekunnilta tahan bussiin ilman odotusta. No niinhan ne paasi ja ne laitto mammamiat soimaan ja alko juomaan kokista. Tassa vaiheessa taytyy viela sanoo etta Laly mainosti mulle tata reissua seikkailuna. Mentais keskenamme, ilman opasta ja vaan selviydyttais vaiston varassa. Haha kunnon myyntipuhe. Seikkailun sijasta olinkin sitten oppaan kanssa turistibussissa pyylevien tatien kanssa. Ihmettelinkin etta miks kaikilla on paalla farkut ja tyyliin korkkarit, jos kyse on seikkailusta. Mutta jalleen kerran, suunnitelmat muuttuu.


Olin aika arsyyntynyt kaikesta ja paatin etta nukun huonon fiiliksen pois.


Kannatti. Herasin ikkunasta nakyviin vuori, puro ja lehma- maisemiin.




Eli siis oltiin matkalla Pastoruriin. Yksi Huascaranin luonnonpuiston kohteista.Talla kertaa vuorossa oli lumivuori ja jaatikko!


Kaannyttiin kunnon hiekkatielle ja nain laakson keskella sinisen teltan.




Mietin vaan etta kuinka mahtavaa oiskaan retkeilla ja heraa aamulla vuorten ymparoimana. Sitten bussi pysahty yhtakkia ja meidan edessa oli valtava lammaslauma ja paimen. Jatkettiin matkaa ja nain lisaa elaimia, villeina, ravaamassa luonnossa. Upeeta sanon vaan.








taa on vauhdista ja auton ikkunasta. Pahoittelen laatua


Sitten pysahdyttiin jollekkin lahteelle ja meille kerrottiin jotain faktoi siita ja pian nainkin sen omin silmin. Ihan kirkkaan sininen lahde, lampi keskella niittyy. Mulle tuli taas mieleen Piin elama. Talla kertaa se kohtaus kun Pii on siella saarella ja loytaa sen lammen jota ymparoi mangustit. Se lahde naytti vaan niin syvalta ja jatkuvan maailman keskipisteeseen asti.





Jatkettiin matkaa kiemurrellen ja kaarrellen ylospain ja nain ihania kivi- ja savimajoi. Ja korkeelta aina taaksepain kattoessa sai haukkoo henkee ja yrittaa painaa mieleen jokaikinen yksityiskohta.







ikkunasta, mutta eiko ookkin sulosuus?




Lopulta saavuttiin perille. Nain sellasen vuoristokylan tai tukikohdan.



Naiset tuli heti tyrkkaamaan omia kasitoitaan ja koira toivotti tervetulleeks. Muristen tosin.


Huomasin etta vuorille nousi sellai kivitie. Tuli mieleen kiinanmuuri vaikken ikina Kiinassa oo ollutkaan. Mutta samantien tajusin farkut ja korkkarit. Ja muistin ensimmaisen oppaan sanat:" Huaraz elaa turismilla." Joten tietysti kohteet on tehty mahdollisimman helpoiks kaikille saavuttaa. Siita vaan askelta toisen peraan ja jos et kyennyt, niin pystyit vuokramaan hepan, joka vei sut huipulle.






my little pony, no ei ollut mun, mahan reippailin!



Ajattelin etta onpa saalittavaa ja lahdin reippaasti kavelemaan. Seuraavaks korkeus muistutti olemassaolostaan ja ohuesta ilmasta ja tunsin rapisevani siihen paikkaan. Mun rinkka paino jonkunverran ja askeleet tuntu sika raskailta ja ilma oli kylmaa.






olin kylla ihan varautunut vaelluskengilla
Tein ittelleni tavoitteita ja sanoin etta ton vuoren paalla Melissa saat syoda suklaata.




Paasin kun paasinkin sinne vuorelle ja avasin taskun ja otin kaarepaperin pois ja lohkaisin palan. Oi kylla, lohkaisin. Mun mielesta suklaa maistuu ihan parhaimmalta kylmalla ilmalla, jaatyneena ja palkinnoks.


Pienena aitilla oli tapana ottaa hiihtoreissuille suklaata ja kuumaa mehua ja mun Pastoruri suklaahetkella palasin takas niihin aikoihin. Mun ilme ois niin sopinut johonkin Fazerin mainokseen!


Vuorella olikin joitain perulaisia ja pian paasinkin kuviin. Olin yhta suuri naky kun itse lumivuori! Arasti ne tuli kyselee etta voidaanko ottaa kuva sun kanssa ja nyt poseeraankin varmaan 10 teinijatkan puhelimessa.


No ne nakymat.



Ma olin lahinna ylpee mun kipuamisesta ja nautin siita etta tunsin olevani kotona. Posket punoittaen, sormet kipristellen ja huurua puhuessa. Sehan oli ihanku Suomi. Laly oli vaan etta Melissa ota kuva tosta lumivuoresta. Mutta mietin etta meidan takapihalla Suomessa on enemman lunta kun tossa huipussa. No ei, olihan se upee. Mutta ei lumi kolahtanut mulle maailman ihmeena. Mulle kolahti se jaatikko!

Ai etta se oli upee.












vahan piti ottaa lepii rankan kipuamisen jalkeen
Ja siis ehka yks tunti sielta Piin elama-lammelta jaatikolle! Ihan huikeeta.

Ma rakastan Perun varieteettia.





Sitten kavuttiin alas sielta ja samalla alko sataa vetta( koska Perussa aina kahdelta alkaa tahan vuodenaikaan sataa) mutta kun oltiin niin korkeella, niin ne tuli alas lumirakeina! Voi etta ma olin ihan onneni kukkuloilla! Lunta, jaatikkoo, suklaata, lumirakeita, tumput, punaset posket, jaatymisen tunne. Ah. Pure happiness.


Oltiin menomatkalla jo tilattu meille valmiiks yhdesta ravintolasta annokset ja oli ihan unelmaa paivan paatteeks paasta suoraan ruokapoytaan. Olin niin vasynyt etten jaksanut puhua pukahtaakkaan. Ma vaan nautin mun paistetusta kalasta ranskalaisten kera.