Se oli ruma, muttei enää.

Nyt tuli mieli kirjottaa tänne. Eilen mukaisasti mietin, mitä voisin pukea tuleviin maaliskuun häihin!! Ihanaa talvihäät ja sit voi laittaa jotain ei-niin-kesäistä. Löysin kaapista yhen kirpparilta ostetun harmaan mekkosen. Ja ihan into piukkana puin sen päälle ja tykkäsin kovin! Sitten tuli se ainainen tenkkapooo, mitä pukea tän kanssa. Talvella ei ihan oo ehkä normaalia olla olkaimettomassa, ilman boleroo(jotka mun päällä näyttää ihan vajan verhoilta) tms.

No minä reippaana naisena ja monen, muttei yhdenkään sopivan lampaan paimenena, menin maman vaatekaapille. Vedin sivun peilikaapin oven ja aloin präläillä henkareita. Sieltä löysin muutamia vaihtoehtoja ja aloin kokeilla niitä, kunnes yhden henkarin mukana tuli yks mekko. Olin nähny sen aiemmin ja pitänyt sitä hmmm no ei-niin- viehättävänä. MUTTA sitten tapahtui kummia! Silmäni kohdistuivat mekon siihen merkkilappuseen ja kas kummaa, siinä lukee: AX Paris.

Mun silmät varmaan pompahti mollottaen eteenpäi ja en ollu uskoa. Sen näköinen kolttu muutamine helman kukkakuvioine ja nappeine, oli Ax PARISIN! Nappasin sen salamannopeasti ja aloin peilailla sitä peilin edessä. Aivoitukseni menivät seuraavasti: Hmmm no tää malli on kyllä aika mitäänsanomaton->mut toisaalta kun tän laittais vaan päälle vois olla eri--> onhan tää nyt kuitenki ax paris--> jos laittais jotain vyöntapasta et tulis muotoo--> noi kukat..yäks-> mut ax paris, nii ei voi olla ruma--> mut toi nappi on kyllä kaiken huippu!--> mut tää on Ax Paris , eli vois laittaa päälle joskus.

Nyt yön ja kohta päivän viisaampana aloin miettiä, että mikä meitä ihmisiä vaivaa?? Alun harmaa mekkokin sais enemmän ihailuja jos oisin sanonu et se on Zaran mekko. Mutta en sanonu ja sitten teille nous varmaa ajatus, että jooo ehkä ihan mukiinmenevä tai järkyttävä. Mikä siinä on, että merkki saa meidän sydämet hekumoimaan ja hymyn leviämään? Et jos joku vaatekappale on jonkun MERKKINEN. Niin se ei ookkaan enää ruma.

Jotkut muotiluomukset on ihan kauheita harakanpesiä, ja sitten niitä näkee punasella matolla Eva Longorian yllä ja juontaja selittää: " Tässä tämä henkeäsalpaavan kaunis Cavalli, jonka rinnus tuo mieleen Sant. Tropezin." OKei yleensä niitä gaaloja katsoessa mun henki on salpaantunut, mutta ihan vaan sen vuoks et se on niin hirveeehökötys.

Pitäskö mun sitten vaihtaa mielipidettäni, vaan siks et se on muotiluomus? musta ei. Mutta miks sit tein poikkeuksen Ax Parisin kohdalla. En tiedä.

Voi olla, että nolostun tästä mun naurettavasta asenteenvaihdosta niin paljon, että se jää ikuisiksi ajoiksi sinne henkariin, kunnes se päätyy kirpparille, josta joku onnekas poimii kahella eurolla Ax Parisin!!

Essex plus

Voisin syyttää talvee, voisin syyttää kylmyyttä, voisin syyttää väsymystä, voisin syyttää ajanpuutetta, voisin syyttää stressiä, voisin syyttää koulua, mutta syytän ITSEÄNI.

Aika säälittävä kirjottamattomuus- tauko. Miksen oo tänne saanu mitää kirjotettua? nii-in, sitä sopii miettiä.

NYT kuitenkin halusin paikata asian, ennenku se uppoaa, eikä sitä pysty korjaamaan...Noniin, marraskuun 11. päivän jälkeen on sattunut asioita, paljon asioita. Mutta en aatellu teille nyt kirjottaa yli kuukauden ajalta mun tekemisiä, lyhyesti voin sen sanoo et oon eläny ylä- ja alamäkiä. Mutta se on aika normaalia, must tuntuu.

Välillä mietin, mimmonen oon sit raskaana. jos oon näin mahoton tuuliviiri jo nytten. Keskiviikko oli yhtä juhlaa, kaikki hymyilytti: bussikuski naurahteli mun ykspyöräselle, wanhojentanssi- liikkeet oli muistissa vieläkin melki vuoden jälkeen, treenasin muodostelmaluistelua ilman luistimia ja tais olla hyvää ruokaaki.Sitten asiaan astuu pieni sininen keijukainen, nimeltään Nukkumatti ja seuraavana päivänä ei näyttäny mikää sujuvan! Olin ihan monsteri tai vähintään Tyronnosaurus Rex! Kukkakaali- keli autoilussa ei auttanu asiaa ja sanoin iskälle ajavani yhen punaisen auton kylkeen, jossei se nyt vähä auta mua. Taisin jopa uhkailla murtavani jalat( ettei tarttis enää ajaa). Kotona vanhat putous- jaksotkaan ei auttanu yhtää. Päässä vaa soi: TÖTTÖRÖÖ, Mitä laitetaan? ja just tingle about it. Aattelin et tunge jo ne tingleaboutit sun *********

No oon vaa ihminen ja ihmiset on tommosia( ainiin pakko kertoo tää ku pikkusisko kysy et voiks ihminen synnyttää koiran:DD Sitten valaistii asiaa ja mama vaa nauraa ja sanoo et kauheeta ku joutus aina pelkää et tuleeks tällä kertaa vauva vai vuohi!)
Noniinmutniin en oo syntyny vuohena tai heinäsirkkana, vaan ohuthiuksisena vaaleena pallerona. Ja tää pallero on vähä nyt kasvanu. Kasvuki tuo oikeesti niiin paljon shittiä, ellei sitä osaa ajatella valoisasti!!! Niinku huomaatte joskus valosuutta on vaa niiin vaikee nähä. Ikuiset kysymykset sukulaisilta tuo ahistuksen ja alkaa miettiä, että pitäskö jo sittenki nyt tietää mikä minusta tulee? Sit päätän et JOO pitäs, nii eiku saman lauseeen loppuun lisäys: "..mutta kyllähän sä kerkiit tota vielä miettimään." Niinku mitä ne aikuiset luulee, luuleeks ne et me mietitää kooko meijän elämänkaari, minkä ammatin valitsen ja sit kuitenki arkun pohjalla huokastaa syvää ja mietitää et ois pitäny valita toisin ja vaivutaa syvään ikuiseen uneen.

Just oikeestaan eilen puhuttii tästä ja Maija mietti et onkohan ikinä semmosta ammattia kelleen, että on sillee TÄÄ just sopii niin mulle, oon syntyny tekee tätä ja nautin tästä! Vai niinku toisaalta kuulin, et jotkut tekee sitä vaan rahasta. Eli! jos kaikki olis miljonäärei, nii tekiskö kukaa sit mitää työtä?
Onks työnteko aina niin kamalaa, et mieluummi vaa löhöö? Löytyykö maailmasta semmosta työtä, mitä tekee  vaan työn ilosta? Ja pääkysymys: " Löydänkö minä sitä?"

Mutta hehheh onhan mulla vielä kevääseen aikaa miettiä ja sitten alkaa ne ihanista ihanimmat haut. Jos mulla ois aikakone, niin menisin joka ikiseen ammattiin tettiin ja sitten rankkaisin ne ja päättäsin, minkä otan. Takas todellisuuteen: mulla ei ole.


Hakuammuntaa siis( tulipa sanaleikki), ammun varmaa monta kertaa ohi ja sit lopuks meenki Sveitsin farmille lypsää sinikielisiä lehmiä. Ehkä siinä vaiheessa omistan myös sen sinikielisen koiran ja asun sinisessä talossa ja laulan: " Im blue dapuldiipadapoldaa...."

Ajantaju,tajuton aika

Aika. Taika. Aika on kun taikaa, jos siihen ei usko, niin sitä ei saa, jos siihen uskoo, niin sitä riittää loputtomiin ja kaikki on mahdolllista. Aika on jatkuvaa, mutta silti loppumatonta, aikaa ei voi ostaa rahalla, eikä sitä voi ansaita. Kaikilla on sitä yhtä paljon, aika on reilu, vai onko se?

Voittaako siinä aikaa, että valitsee edellisenä iltana seuraavan päivän asun tai puhuu yömyöhään järsimään jääneet asiat? Se on peliä. Peliä, jossa on säännöt. Peliä, jota tulee osata pelata selviytyäkseen.

Burn-out. Shakkimatti. Diskaus ja luovutusvoitto.

Siltä mun elämä on tuntunut. Paljon asioita, paljon aikaa, silti se vaan valuu ja oon jatkuvasti kääntämässä tiimalasia ympäri, yhä uudelleen ja uudelleen.

Hiekka valuu, asiat kasaantuu, deadlinet lähestyy ja mitä mä teen. "Rentoudun" ja meen nukkumaan odottaen jospa taika tapahtuisi yön aikana. Simsalabim! Mutta yön esiripun vedettäessä sivuun näen lavalla ne kaikki asiat oikein kohdistusvaloissa. Katso Melli: "Tuolla ne on!"

Ahdistun, vedän siteen naamalle, lähden huoneesta pois. Istun tunnilla tehtävät tekemättömänä ajatellen kohta tämän loppuvan, kohta on kesä ja huolettomuus.

Vedän siteen silmiltäni opettajan valittaessa työmoraalistani. Näen. Siellä se on. Pimeys, kylmyys, pakkanen. Talvi. 6kk vapauteen.

Saavun kotiin, avaan koneen, alan selailla nettisivuja yomekoista. Järjen ääni huutaa: "Ethän edes ole vielä kirjoittanut ylioppilaaksi, ethän ole vielä edes saanut tuloksia, ethän edes tiedä pääsetkö kunnialla loppuun!"
Sivuutan äänen, laitan kuulokkeet korville ja hyppään omaan rakkaaseen täydelliseen maailmaan, jossa minun ei tarvitse tehdä mitään, mitä en halua.

Oh happy day!

If you want to be happy, then be.
Onnellisuus ei ole päämäärä, vaan tapa matkustaa.


Eräs ilta tässä mama kysy multa, että Melli kuka on onnellinen?
Mietin sitä ja en voinu vastaa mitään muuta, kun ei kukaan.
Sanoin jopa ettei kukaan voi olla täydellisesti onnellinen, ei ainakaan kukaan, kenet mä tunnen. Joku on onnellinen, mutta sisimmältään se haluis saada kuitenkin vakituisen työpaikan. Joku toinen taas näyttää iloselta sinkulta, mut oikeesti kaipais sitä olkapäätä johon nojata. Joku toinen taas pärjää koulussa, mutta menettää kaiken ajan ystäviltä koulukirjoille.

Helppohan se on sanoa tuntemattomasta, et toi on onnellinen, vaan sen perusteella, että se hymyilee leveesti ja matkaa hyppelehtien.

Onko onnellisuus mielentila vai tunne?

Onks se semmonen hetki päivästä ku on ollu ihan paskaa ja kaikki kussu ja sit laitat soimaan sun lempibiisin ja tuut onnelliseks?

Vai onks se semmoi, että koko päivä on ollu yhtä juhlaa, kävellen käsikynkässä auringon säteiden kanssa?

Mä en oikeestaan tienny ja sit kun rupesin aattelee, niin tulin siihen tulokseen, ettei oikeesti kukaan, EI KUKAAN voi olla onnellinen. täysin. milloinkaan! Ei ole olemassa täydellistä päivää, kun kaikki sujuu, kuten piti tai vielä paremmin. Aina eteen tulee asioita, mitkä on täysin anaalista ja ei tekis mieli tehdä ja sit hampaat irvessä väännetää kasaa jotain äikän portfolioo.

Silti niin usein on helppo sanoo: mä oon onnellinen!!!!...Mistä toi johtuu? Onhan se tietty semmoi ideaali tila, mitä maailmassa tavotellaan ehkä eniten parhaillaankin.Ihmiset hakee niitä eri puolilta ja saa tyydytyksiä eri asioita. Kun tarpeet on tyydytetty, tuntee yksilö itsensä onnelliseksi. Noinko se menee? 

Mulla oli tästä joku pari kolme viikkoo sitten keskustelu. Puhuttiin Samuelin kanssa tästä samasta aiheesta. Sanoin mun kannan ettei kukaa voi koskaa olla onnellinen. Se katto mua jotenki hölmistyneesti ja sano et ei onnellisuus oo vaan pelkkiä niitä hyviä puolia( huom! mellistin asioita) et se on se juttu et pitää olla optimistinen. Nähdä tyhmätkin asiat valosina, aatella et nää jutut kuuluu tähän. Aatella että ilman tätä shittii en ehkä tajuis sitä toisen asian hienoutta. Miettikää nytten vaikka jotain hemmoteltui lapsii, niin eihän niille kelpaa mikää, ne vaa istuu ja läskeilee ja sit niitten etee tuoda kaikkee ku isi ostaa. Sit ne viedää viikoks erämaaha, jossa pitää surmaa marsu et saa jotain syödäkseen. NIIN kas kummaa alkaa kunnioitus omia olosuhteita kohtaan nousta!

Jäin miettii tota, et hittolainen, sithän KAIKKI friki kaikki voi olla onnellisia! Eiks kuulostakki vähä paremmalta kun mun pessimistinen ajatusmaailma maailman julmuudesta:DD Sit mentii luistelee ja katoin maman kangaskassii, mihin oon joku 3vuotta sitten kirjottanu ton: Onnellisuus ei ole päämäärä, vaan tapa matkustaa. 
 Niin siinähä se lepää. Pointti ei oo, mitä saadaan aikaseks, millon, missä, mikä palkkio. Vaan pointti on se miten me matkustetaan, miten me nähdään maailma ja sen kaikki pikku kujeet.
Frikin kliseisessä kliseessä: every cloud has a silver lining ON tää mun hakema periaate.Jokaisessa asiassa on jotain hyvää, tai oikeesti etsikää, niin tuutte huomaan.

Seuraavan kerran kun elämä piiskaa vasten asvalttii, niin miettikää sekin voi olla onnellisuutta omalla tapaa.
 

Happiness vs burnout

Joskus kirjottaa, joskus inspiroi, joskus molempii, mut joskus aikaa tai voimavaroi ei ole. Nyt on niin, vältän burnouttii, vaikka oon jo tässä viimeset kolme viikkoo halunnu kirjottaa tänne ONNELLISUUDESTA! Teen sen vielä joskus....tässä....ihankohta..........

KAKSI MINÄÄ vai USEAMPIA?

Nyt alotan sekavan setin kirjottamista juuti näin kello 8.59 LAUANTAI-AAMUNA!! Heräten ehkä henkisesti vaikeimman yön ja unen jälkeen plus kauhee vessahätä( ja mä en ikinä herää vessan takia, mut en kuitenkaa yökastelekkaa!)Okei nyt heti kadun et juttelin porukoitten kans yökahtee ja näillä sekavilla unilla yritän nyt....no!hauskaa vain!

IHMINEN 
kattokaa tossa on ihminen, kauniisti on. Se on pelkistettynä tommonen frikin yhtenäinen viiva, selkee tommoi kokonaisuus.Siltikin tommosia kokonaisuuksia on erilaisia, ja jopa yhellä ihmisellä monia sellaisia. Ekaks mietin et se on huono juttu, badbad, mutta sitten aattelin sitä monimuotoisuuden ja rikkauden( ei $$$!) kannalta.
Lähetää vaan siitä, et ulkosesti voi olla ihan erilainen viivasto mut silti sama tyyppi. Miettikää: ihminen, joka on sihteeri lähetysneuvostossa ja vapaa-ajallaan tykkää käydä salilla, ni miltä se näyttää? Entiä sit kuinka moni on nähny jonku juoksumatolla kynähame päällä...Mut heti vaatetuskin muuttaa sitä meijän käsitystä, siel salilla sä et voi ulkoopäin päätellä, mikä sen ammatti ois, mut kaupungilla kahvia ostamassa bleiseri tai jakkupäällä, voit. Jännää, eikö! Lisäks otetaa mukaa humanitarismia. Sihteeri jopa käyttäytyy eri tavalla salilla, hän voi olla vaikka kuinkamoinen läppäkone, mut työpaikalla sitä ei välttämättä niin suuressa mittakaavassa tiedetä.

Otan mun esimerkin: LUKIO!!! Sanoin tässä yks päivä mun koulukaverille, etten tykkää ittestäni koulussa. Se rakennus jotenki imee mun mehut ja musta syntyy vaeltava napakettu, joka sulautuu valkoisiin seiniin etsien elämän totuutta. Se etsintä kuitenki tapahtuu vaan päänsisällä ja ulkoopäin ja se mitä tuotan ulos, oon pinnallinen hyasintti. yh hyh. Lisäks oon huomannut että muutkin on-.- Lisää hyasinttei! jee! Sillon ei välttämättä synny mitään kaunista kuoroa, vaan se mitä saadaan aikaseks on:" Mitä sullon seuraavaks?", "Miten meni koe?" "HEEEI, venaa mua!" "Oij, onpa sulla nätti paita." Sit oikeesti mun sydän ja aivot huutaa:"PUHUTAAAAAAN HENKEVIÄÄÄÄ!!"

Aina ei kuitenkaan tarvi puhua henkeviä, mut jotain et sä tunnet et sustakin on hyötyä, sunki juttui tykätään kuunnella, sullakin on jotai annettavaa ja antaa toisille, sä oot merkittävä tässä keskustelussa.
Mä tarviin sitä ja mulle Hämeenlinnan vapaakirkko on semmoi mesta. Siellä voin vaa pulputtaa sydämmeni kyllyydestä ja AINA on ihminen, joka tietää siit asiasta ja voidaa yhessä pohtii tai naureskella ja mitä lie.

Lisäks mun yks minä on, sirkus. Käyn kahesti viikossa ite ja opetan kolmesti. On sen siis oltava yks osa mua. Siellä on melli, joka opettaa lapsia taipumaan, melli, joka kuuntelee Vilman matikankokeesta ja Petterin uimahallireissusta(kyllä! lapsilla on taito kertoo tarinaa koko sen ajan kun joku on läsnä) melli, joka joutuu ottaa toisia niskasta kiinni ja kurmottaa. Aivan erilainen kuin lukiossa. Kelatkaa kun menisin ja kesken tunnin alkaisin taputtaa käsiä yhteen ja huutaa: HILJAA, se on opettajan tehtävä, ja mä oon oppilas. Mut sirkuksessa MÄ oon opettaja ja toiset oppilaita. Vuorot vaihtu, quepasa?

En oo enää ees varma, jaksaaks tätä lukee, mut mä voin lukee ite sit monien vuosien päästä kun nää jää tänne nettii lilluu( mikä on pelottavaa, josta joskus voisin puhua)

Mulle sanottiin myös et mä oisin löytäny mun vaatetyylin. Siihen sanoin et hahah mähä näytän joka päivä ihan erilaiselle! Ja siihen vaa:" No mut silti niissä on joku yhtenäinen tekijä, mä voisin mennä kauppaa, poimia 10 aivan toisistaan poikkeavaa kappaletta, ja ne ois ihan sua."

Tohon kiteytyy tää, mitä haluun sanoo. Noi kappaleet on MINIÄ(kaunis suomi!) ja yhtenäinen tekijä on tää ihminen, se kuka ollaan. Meissä voi asua vaikka kuinka monta minää, mut silti me pysytää samana ihmisenä. Se vaan antaa meille luovuutta ja kyvyn selviytyä eri tilanteissa, eri reseptien mukaan.

T. kameleontti

A21 CAMPAIGN

Olin tossa viikonloppuna Hopessa, semmosessa hengellisessä tapahtumassa Turun Logomossa. Siellä nostettiin jakkaralle ihmiskauppa. Se on ihan sairasta, ne kaikki videot ja tarinat, mitä me kuultiin. Vois kuvitella et se ongelma oli joskus aikoi sitten, mut se on tänä päivänä! Nyt meijän perheessä ois semmonen "leikki" päävetäjänä iskä, joka pyytäis meitä heittää numeroarvion. Oisko orjii maailmassa tuhat, kaks tuhatta, viissataa vai mitä? surullisesti voin ilmottaa et 27 miljoonaa! Ja siellä painotettii et YKSKIN on liikaa, jonka mä kyl allekirjottaisin, miettikää jos sä! olisit se yks.....not nice.

Miettikää, te olisitte se, ja samaan aikaa muut tyttelit istuskelee fabossa ja kattelee peilii ja miettii omaa ulkonäköään. Onks meillä oikeus valittaa erikokosista silmistä tai liian pulleista poskista, ärsyttävästä syntymämerkistä SAMALLA kun seksiorjille ei oo oikeutta edes omaan alapäähän!
Siinä vähän mittasuhteita.

A21 kampanja meinaakin just tätä vuosisataa ja sen ongelmia, me ei voida tehdä kaikkea, mut me voidaan tehdä jotain! 

Niimpä ollaan luovia, ja keksitään joku tapa parantaa maailman vääryyttä, kerrankin! me voitais olla niit frikin missei, joiden tehtävänä on tehdä maailmasta parempi paikka.