Laguna 59 ja 69

Olin kuullut monelta paljon hyvaa tosta laguunasta. Monet suositteli ja sano etta se ois seikkailu. Mietin vahan, etta nainkohan on. Etta keta sita enaa uskoo. Kuitenkin paatin reippaana naisena kysyy mulle matkaseuraa. Brittilainen Sarah oli ihan sita mielta, etta talla sadekaudella se on liian vaarallista ja ei niin kovin mukavaa.

No mahan olin sitten vielakin reippaampi ja paatin lahtea yksin!

Suuntasin nokkani kohti matkatoimistoo ja luotin etta saan kivan ryhman mun seuraks( eli ihmisia jotka voi ottaa musta kuvia, hahaha).


Lahto olikin sunnuntaina kuudelta aamulla. Ja talla kertaa me lahdettiinki kuudelta! Tai no viistoistayli. Mutta sita ei lasketa.

Ma olin ilmeisesti ainoo mun matkatoimistosta joten mut tyrkattiin vaan johonkin bussiin. Huudeltiin vaan etta mee tonne ja tuu tanne ja oota hetki. Ja noustessa bussiin varmistin viela etta oisin oikeessa paikassa.





Tolla samalla kyydilla tuli muitakin jotka oli menossa muutamaks paivaks vaeltaa



Ilahduin huomatessani etta oltiin kaikki jotain 20v-30v. Meita oli 13 ja meista seitteman oli vapaaehtosina! Kelasinki jo jonkun alle tunnin jalkeen etta ihana porukka. Ihmiset lauleskeli bussissa ja heitti lappaa ja tutustu toisiinsa. Tutustuin pariskuntaan, jotka oli Ecuadorista. Tai alunperin Englannista, mutta ne oli muuttanut Australiaan tekeen vapaaehtoshommia ja yks paiva siella miettinyt etta ne haluis oppia espanjan ja sitten ne muutti Ecuadoriin vapaaehtoshommiin. Lisaks ne oli kaynyt Samoalla ja vaikka missa. Mietin vaan etta vitsit jotain tollasta makin haluisin, jokski aikaa menna maailmalle mun miehen kanssa.

Sitten oli myos kolme italialaista jotka oli Limassa tyoskentelee sellasen ihmisoikeus ja maahanmuutto-projektin parissa vuoden, ja oli nyt tullut seikkailee.

Ja sellai kakskymppinen jatka Belgiasta joka oli tullut auttelee kouluun ja opettaa lapsille matikkaa yms.

Tuntu ihanalta olla kaltaistensa joukossa.


Oonki kirjottanut siita llanganucosta ja harmittelin kun mun kameralla ei nakynyt sen laguunin turkoosius. Mutta sopivasti meidan reitti kulki sen kautta ja. Tassa.





usein tykkaan ottaa kuvia enemman mita tapahtuu asioiden ymparilla




mtta itse asiatki on ihan kivoi.


Matka meni rattoisasti. Pian bussi pysahty. Kuski osoitti pitkalle horisonttiin ja sano etta tasta eteenpain ootte omillani. Kavelkaa tohon suuntaan. Haen teidat kuuden aikaan.



Ma olin ihan tapinoissani! Tasta siis olis tulossa seikkailu ihan oikeesti!


Lahdettiin laskeutumaan alaspain sellasta kivista jyrkannetta. Sitten saavuttiin ihanaan pikkumetsaan jonka keskella virtas joki. Sen jalkeen aukes aukee, joka oli taynna lehmia. Sitten tuli sellasta vahan karumpaa maastoo. Seuraavaks alkoki sellai heinaviidakko. ( Tassa vaiheessa oltiinki lahdetty vaaraan suuntaan. Kavuttiin heinaviidakkoa kasi viidakkoveitsena, kunnes huomasin etta joitain muita oli menossa ihan toiseen suuntaan. Onneks huomattiin ajoissa!) No sitten piti ylittaa sellai joki. Yhteistyo toimi. Ojenneltiin toisillemme kasia ja autettiin ettei toinen likastu kivelta jokeen. Sitten alko kapuaminen. Ylospain rinnetta. Nain vesiputouksen. Jatkoin kiipeemista. Jatkoin ja ja jatkoin ja jatkoin ja jatkoin…



Sitten alko heikottaa ihan sikana. Katoin alaspain. Ollaan kiivetty tosi pitka matka, katoin ylospain. Viela enemman jaljella. Huomattiinki etevaks ohjeeks olla kattomatta ylospain.

Siina keskenaan heiteltiin lappaa ja motivoitiin toinen toisiamme. Pysahdyttiin pikku vesipausseille. Sovittiin etta pidetaan lounastauko ennen laguunaa.




Matkalla tormattiin Pohjois-Koreasta tulleeseen mieheen, joka oli reportteri. Ja sen nimi oli Lima. Hauskaa. Oisin halunnut kysella paljon asioita, mutta sen enkku ja mun korea ei riittanyt ymmartamiseen. Siella se kuljeskeli nauhottaen omaa puhetta. Oli kuulemma kylla ollut Helsingissa!


Yksin toi kipuaminen ois ollut kamalaa, mutta porukassa se menetteli.






ryhmafotooo
Oltiin niin kovin korkeella ja ilma oli jalleen ohutta ja musta tuntu etta yks askel vastas kymmenta. Lopulta nahtiinki laguuna. Oltiin etta jes!! Nytko ollaan perilla? Mutta sitten jostain putkahti sellai paikallinen kaurispoika( paikalliset kavelee ja hyppii tuolla ihanku ei mitaan) ja sano etta viela puuttuu tunti! Ja sitten nimettiin se laguuna laguuna viisysiks ja pysahdyttiin lounastaa.




Sanoin etta jos jaadaan tahan yhtaan pidemmaks aikaa, niin ei jaksa enaa laittaa rinkkaa selkaan ja lahtee kipuamaan!


Siispa askelta toisen eteen. Laguuna 59 jalkeen tuli sellai laakso. Ihan sika outoo etta oot kiivennyt ylospain joku 2h ja sitten tulee yhtakkia tasasta!



Siella oli kuollut lehma ja yks Gonzalo heitti lappaa etta jos ei jatketa matkaa, niin meillekin kay noin.


Muuten toi reissu oli yhta lehmankakan vaistelya! Joka paikassa sita oli ja meidan ryhmasta yks britti sano etta lopulta sita oli niin paljon, ettei se enaa valittanyt astuko paalle vai ei. Sen sanoilla: " My shoes were already dirty so.."


Lopulta oltiin jo niin lahella, etta enaa viimeinen nousu. Mutta mun jalat ne vaan huus kipua. Mua sattu pohkeisiin ja reisiin niin paljon ja otti henkeen. Ja taistelin aina muutaman askeleen ja sitten sallin pienen nojauksen kiveen ja katseen alaspain.


Oikeestaan otin videoo. Niin tassa on muutamia patkia, mun ajatuksia.


Part 1

" Wohoooou kato mita taalla on, kylla kelpaa!! Nyt paasee vahan seikkailemaan.Taalla on niin kaunista"


(Tassa vaiheessa oltiin alotettu matka ja nain puron)


Part2

"Aaaaggh ollaan nyt kivuttu joku yks tunti. Tannepain ollaan menossa. Kuolen kuumuuteen ja nestehukkaan ja pyorryttaa. Mahtavia maisemia. Ollaan nyt vahan jakauduttu oman voiman mukaan kenen kans kuljetaan¨


( Nain vesiputouksen ja meidan kokoonpano oli toinen, meita edella oli vaan se belgialainen jatka)





Part3

" Ollaan nyt kiivetty viela enemman ylospain. Taalla on tallasia kasveja, jotka pistaa. Ne on niinku pienia veitsenteria. Mutta tuolta alhaalta ollaan kiivetty tanne ja lumivuoret on jo paljon lahempana…. kuten voi huomaa, ollaan aika vasyneita. Oon lisannyt rutkasti aurinkorasvaa."


(Kyselin tassa vahan italaistyttojen kuulumisia ja otin kuvaa meidan ilmeista. Jotka on sekotus tuskaa ja toivoo)






tuolta jostain vasemmasta nurkasta alotettiin matka, ton vaaleen ja sinisen alueen kohdalta



Part4

" Ja taa kaikki lahetaan nousemaan ylospain. Fiilikset mitka on? Askon oli lounastauko mutta taa on ihan tuskaa, mutta varmasti palkitsee sitten perilla."


( Tassa vaiheessa oli puolet matkasta takana)


Part5

" Aaahh kuultiin nytten etta 15 minuuttia enaa matkaa, ilouutinen, vahanku ois kuullut etta Jeesus on syntynyt Betlehemiin. Mullon varmaan auringonpistos ja hallusinaatioita kun ma puhun kaikkee holmoo….Tan jalkeen ma pystyn mihin vaan. Askel askeleelta reisiin sattuu ihan sikana mun taskussa odottaa valkosuklaapala sita etta paasen syomaan sen palkinnoks kun ollaan perilla. Taa on niinku etta sa taistelet jokaikisen askeleen etta sa pysyt pystyssa, koska jos sa kaadut ja lahet vierii, niin en todellakaa lahde enaa kiipee ylos…Ei oikee oo hyva puhuu, mutta toisaalta puhuminen vie huomion muualle, tuulee mukavasti, mutta ilma on ohutta."


(kuulisitte mun hengastyneen aanen)






heheeei tuolla pilkottaa laguna59!!



Part6

" Kaikki energia on ihan lopussa…Tan jalkeen lammin suihku ja kylpy ois mukava, mutta kumpaakaan ei oo….taa on ihan ultimate, suosittelen..vahan puhuttiin etta ukkonen iskee paalle, mutta ei se haittaa, kunhan ei iske muhun."


Part7

" Sitkun ma saan tan rinkan mun selasta ja ma saan syoda mun pastasalaattia turkoosin laguunan aarella, niin ma olen onnellinen ja ylpea. Vahan puhuttiin etta jos nyt nyrjayttais nilkan, niin mita sitten? Kattokaa lehmankakkaa. Noi on ne lumivuoret, jotka nahtiin autosta kasin ja nyt ollaan jo noin lahella."


Part8

" Ohhhhhghg huhhuh jokainen askel eteenpain on voittoo. Jos nyt jais tahan ees tunniks, niin..oooh siella se on!!WOOOHHOUUU, WOOOUU, siella se on! Mika fiilis!!!!…ihanhan tassa alkaa itkettaa, onnen kyyneleet, mita vitsia, llanganucoki oli turkoosi, mutta tan ma oon ansainnut."








laguunan ymparilla ei ollut hiekka- vaan kiviranta




Lopuks viela, tollanen kokemus kylla yhdistaa niin kovasti! Tai miten se sanotaan, tuo yhteen? Kun jakaa tuskan, hien, toivon ja onnen kyyneleita, niin sen jalkeen ollaanku ihan parhaat ystavat. Vaikka aluks heti oli sellai tosi hyva meininki. Niin lopuks takastullessa sama reittia, pysahdyttiin ja tehtiin picnic keskella vuoristoo. Italiaiset tytot laitto sadeviittansa ( ainiin kun paastiin laguunalle, niin 30 min paasta alko sataa ja alastulo oli hulluu ja kompastelin ja liukastelin kokoajan ja naama jaaty ja sade tippu paalle ja toivoin ettei kenenkaa tarvii kantaa mua sielta pois) maahan ja sitten jaettiin meidan evaat. Juteltiin, heitettiin lappaa ja autossa laulettiin eye of the tigeria taysilla!

Lopulta mentiin viela Huarazissa yhdessa illallistamaan salchipapakset!


Ja se belgialainen jatka tiputti mun ennakkoluulot, kun nain sen aamulla sen pillihousujen ja laukun ja latsan kanssa polttaen tupakkaa. Niin mietin etta nojohan on saalittava varustus. Mutta niin tosiaan…se oli meista eka, suoritti ton 5h me muut kuudessa tunnissa!

Kun ihmeteltiin asiaa, niin se kertoili etta se on ihan tottunut ja tekee tallasia useesti.

Niin etta jospa en kuitenkaa tee hatasia paatelmia jatkossa.


Loppuun viela kuva, joka tiivistaa koko reissun




Musta on ihanaa ajatella etta missa kaikkialla mun jalat on kaynyt!

Pastoruri

Tours numéro 2

Monen mutkan kautta paasin lahtemaan toiselle reissulle. Taisin jo edellisessa kertoo, kuinka Laly ei millaan voinut ymmartaa etta ma haluan kans lahtee. Talla kerralla oli sama juttu plus Lalyn ystavia tuli Trujillosta ja meidan lahto oli niiden saapumisesta kiinni.



Laly sano mulle etta lahdetaan puol kasi. No siina ripeasti jalleen laittelin laukun ja evaat kuntoon ja sitten kiiruhdin tapaamispaikalle. Laly ilmaantu ja sano etta mennaanpa hakemaan mun ystava hostellilta. Hostellilla Laly sai paketin ystavilta, ja jai onnellisena lukemaan kirjeita ja korttei. Ma en ymmarra etten oikeesti nakojaan opi etta lahto viivastyy, aina.


Hauskaa oikeesti etta ma inhosin Suomessa aikataului ja olin aina myohassa. Mutta taalla oon aina melkeen eka( ellei yks saksalainen kuulu meidan porukkaan) ja oon ihan raivoissani muutoksista ja aikatauluttomuudesta.


Tasta hyva esimerkki kun yks paiva lastenkodilla mulle sanottiin etta meeppas allekirjottaa yks paperi J kouluun. Kuulemma joku movilizacion, mutta enhan ma tienny mita se meinas. Saavuin koululle ja sitten mua odotti sellai vaaaaaaaaltavan piiiiiiitka jono. Siis ylipitka. Katoin sita ja olin etta noh…onneks oon oppinut hullusti karsivallisyytta. Ei muuta kun jonon peraan. Siina jonotin tunnin, kunnes yhtakkia synty haslinkia ja huudettiin etta enaa ei tarvii jonottaa. Ja sitten kaikki haippas siita jonosta. Ma olin ihan sekasin ja mulle sanottiin ettei enaa tarvi allekirjottaa, anna lappunen tolle miehelle ja lahde virran mukana. Summasummarum ma jouduinki mielenosotukseen, ja tallustelin edestakas paahtavassa kuumuudessa, ilman hattuu, aurinkorasvaa tai vetta. Yhteensa nelja tuntii olin ulkona! Ja loppujenlopuks mulle selvis etta vikat 2h odotin ihan turhaan jotai paatosta, koska olin jo koululla antanut sen pikkulappusen jollekki miehelle. Eli mulle ei kerrota mitaan, kukaan ei tieda mistaan mitaa ja suunnitelmat muuttuu. Olin ihan raivoissani ja valmiina sanoo lastenkodin tadeille parit harkitut sanat. Lahettaa mut tuntemattomaan vailla kunnon varustusta. Mutta kun keskusteltiin sivistyneesti tasta ( melissa pobrecita, oi melissa raukkaparka) niin eihan nekaan tiennyt mitaan. Tosin ois voinu aluks selittaa mulle etta movilizacion meinaa mielenosoitusta.



Back to business.


Niin siis sitten paastiin hostellilta ja mentiin viela hakee toinen ystava. Ja kaiken sen jalkeen mentiin aamupalalle! Kylla. Aamupalalle. Miten ma holmona luulin etta puol kasi ois oikeesti lahto. No pikainen asennemuutos ja hymy naamalle.


No sitten paastiinki turistiaukiolle odottamaan bussia. Odotettiin ja odotettiin ja kun se vihdoin tuli. Niin kulman takaa pyyhalsi pyylevia rouvashenkiloita ja ajattelin etta ma kuolen epareiluuteen jos noi paasee talta sekunnilta tahan bussiin ilman odotusta. No niinhan ne paasi ja ne laitto mammamiat soimaan ja alko juomaan kokista. Tassa vaiheessa taytyy viela sanoo etta Laly mainosti mulle tata reissua seikkailuna. Mentais keskenamme, ilman opasta ja vaan selviydyttais vaiston varassa. Haha kunnon myyntipuhe. Seikkailun sijasta olinkin sitten oppaan kanssa turistibussissa pyylevien tatien kanssa. Ihmettelinkin etta miks kaikilla on paalla farkut ja tyyliin korkkarit, jos kyse on seikkailusta. Mutta jalleen kerran, suunnitelmat muuttuu.


Olin aika arsyyntynyt kaikesta ja paatin etta nukun huonon fiiliksen pois.


Kannatti. Herasin ikkunasta nakyviin vuori, puro ja lehma- maisemiin.




Eli siis oltiin matkalla Pastoruriin. Yksi Huascaranin luonnonpuiston kohteista.Talla kertaa vuorossa oli lumivuori ja jaatikko!


Kaannyttiin kunnon hiekkatielle ja nain laakson keskella sinisen teltan.




Mietin vaan etta kuinka mahtavaa oiskaan retkeilla ja heraa aamulla vuorten ymparoimana. Sitten bussi pysahty yhtakkia ja meidan edessa oli valtava lammaslauma ja paimen. Jatkettiin matkaa ja nain lisaa elaimia, villeina, ravaamassa luonnossa. Upeeta sanon vaan.








taa on vauhdista ja auton ikkunasta. Pahoittelen laatua


Sitten pysahdyttiin jollekkin lahteelle ja meille kerrottiin jotain faktoi siita ja pian nainkin sen omin silmin. Ihan kirkkaan sininen lahde, lampi keskella niittyy. Mulle tuli taas mieleen Piin elama. Talla kertaa se kohtaus kun Pii on siella saarella ja loytaa sen lammen jota ymparoi mangustit. Se lahde naytti vaan niin syvalta ja jatkuvan maailman keskipisteeseen asti.





Jatkettiin matkaa kiemurrellen ja kaarrellen ylospain ja nain ihania kivi- ja savimajoi. Ja korkeelta aina taaksepain kattoessa sai haukkoo henkee ja yrittaa painaa mieleen jokaikinen yksityiskohta.







ikkunasta, mutta eiko ookkin sulosuus?




Lopulta saavuttiin perille. Nain sellasen vuoristokylan tai tukikohdan.



Naiset tuli heti tyrkkaamaan omia kasitoitaan ja koira toivotti tervetulleeks. Muristen tosin.


Huomasin etta vuorille nousi sellai kivitie. Tuli mieleen kiinanmuuri vaikken ikina Kiinassa oo ollutkaan. Mutta samantien tajusin farkut ja korkkarit. Ja muistin ensimmaisen oppaan sanat:" Huaraz elaa turismilla." Joten tietysti kohteet on tehty mahdollisimman helpoiks kaikille saavuttaa. Siita vaan askelta toisen peraan ja jos et kyennyt, niin pystyit vuokramaan hepan, joka vei sut huipulle.






my little pony, no ei ollut mun, mahan reippailin!



Ajattelin etta onpa saalittavaa ja lahdin reippaasti kavelemaan. Seuraavaks korkeus muistutti olemassaolostaan ja ohuesta ilmasta ja tunsin rapisevani siihen paikkaan. Mun rinkka paino jonkunverran ja askeleet tuntu sika raskailta ja ilma oli kylmaa.






olin kylla ihan varautunut vaelluskengilla
Tein ittelleni tavoitteita ja sanoin etta ton vuoren paalla Melissa saat syoda suklaata.




Paasin kun paasinkin sinne vuorelle ja avasin taskun ja otin kaarepaperin pois ja lohkaisin palan. Oi kylla, lohkaisin. Mun mielesta suklaa maistuu ihan parhaimmalta kylmalla ilmalla, jaatyneena ja palkinnoks.


Pienena aitilla oli tapana ottaa hiihtoreissuille suklaata ja kuumaa mehua ja mun Pastoruri suklaahetkella palasin takas niihin aikoihin. Mun ilme ois niin sopinut johonkin Fazerin mainokseen!


Vuorella olikin joitain perulaisia ja pian paasinkin kuviin. Olin yhta suuri naky kun itse lumivuori! Arasti ne tuli kyselee etta voidaanko ottaa kuva sun kanssa ja nyt poseeraankin varmaan 10 teinijatkan puhelimessa.


No ne nakymat.



Ma olin lahinna ylpee mun kipuamisesta ja nautin siita etta tunsin olevani kotona. Posket punoittaen, sormet kipristellen ja huurua puhuessa. Sehan oli ihanku Suomi. Laly oli vaan etta Melissa ota kuva tosta lumivuoresta. Mutta mietin etta meidan takapihalla Suomessa on enemman lunta kun tossa huipussa. No ei, olihan se upee. Mutta ei lumi kolahtanut mulle maailman ihmeena. Mulle kolahti se jaatikko!

Ai etta se oli upee.












vahan piti ottaa lepii rankan kipuamisen jalkeen
Ja siis ehka yks tunti sielta Piin elama-lammelta jaatikolle! Ihan huikeeta.

Ma rakastan Perun varieteettia.





Sitten kavuttiin alas sielta ja samalla alko sataa vetta( koska Perussa aina kahdelta alkaa tahan vuodenaikaan sataa) mutta kun oltiin niin korkeella, niin ne tuli alas lumirakeina! Voi etta ma olin ihan onneni kukkuloilla! Lunta, jaatikkoo, suklaata, lumirakeita, tumput, punaset posket, jaatymisen tunne. Ah. Pure happiness.


Oltiin menomatkalla jo tilattu meille valmiiks yhdesta ravintolasta annokset ja oli ihan unelmaa paivan paatteeks paasta suoraan ruokapoytaan. Olin niin vasynyt etten jaksanut puhua pukahtaakkaan. Ma vaan nautin mun paistetusta kalasta ranskalaisten kera.

Ruusut ja Risut

Nyt on loistava aika kirjottaa Huarazin ruusut.


Asiat, jotka saavat mut rakastaa Huarazia.


1. Ilotulitukset. Mika oiskaan ihanampi tunne kun kesken rankan kuntotunnin alkaa ilotulitus. (Mun kuntosali on siis kolmannessa kerroksessa ja isot ikkunat ja illalla on pimeeta, joten ma olin aitiopaikalla)

Tai kun heraat yolla unenpopperossa ja raotat verhoo ja naat valtavan varishown! Tarviiko muistuttaa etta ma rakastan vareja.


Niin siis jos Suomi on tuhansien jarvien maa, niin Peru on tuhansien ilotulitusten maa.


2. Paraatit. Koulun paattareita juhlitaan sellasilla valtavilla paraateilla. Paakatu on suljettuna ja lapset kantaa sellasia 5m kokosia hahmoja( yleensa animaatio-elokuvista), jotka ne on ite vasannyt paperista. Oon nahnyt Olofin, minionin, Stichin..lisaks asiaan kuuluu sellai valtava lyomasoitinpauke.


3. Kuntosali. Mun kuntosali on ihan mahtava. Mulla on oma personal trainer kaytannossa ja mun kuntotanssi- ohjaaja on ihan huikee tapaus! Huaraz sai rikottua mun: hyijotkutkuntosalitenaijoastuajalallanikaan-mielipiteen. Oon jo ajatellut ettii Suomesta jollaintavalla vastaavan. Dream on beibe.


4. Kukat. Taalla myydaan kaduilla maanantaisin( mun vapaapaiva sopivasti) kukkia. Ja loytyy tosi paljon valikoimaa ja hinta-laatu-suhde on ihan mahtava. 2euroo kukkakimppu.

Yks paiva touhuilin ja nyt mullon kultanen kukkakimppu.


4. Hedelmat. Tuoreita hedelmia suoraan kotikadulta.


5. Leivonnaiset. Mun heikkous. Palkitsen itteni rankan tyopaivan( eli joka paiva, hehe) jalkeen leivonnaisella. Rakastan menna sinne ja ostaa solella millon mitakin herkkua. Kotimatka menee mukavasti kaaretorttua syoden.


6. Apu. Ma en oo millonkaan taalla hukassa, tai jos oon niin alle sekunnissa joku tarjoo apua. Mun vaalea ulkomuoto vetaa ihmisia puoleen. Mut on neuvottu sairaalassa rokotusosastolle, mulle on tarjottu limsaa, ostettu jaatelo( okei ei niinkaan apu, mutta tykkasin), neuvottu mista loytaa millon mitakin. Ma luulen etta tassa auttaa sekin etta ma rohkeesti aina kysyn.


7. Sininen taivas. Melkein joka paiva heraan siniseen taivaaseen.


8. Ukkonen. Oih, ma niin rakastan Huarazin ukkosta. Kun kuulin ensimmaisen kerran jyrinan, niin pakahduin. Se oli niin majesteettista.


9. Museo. Arkeologisen museon puutarha vei mun sydamen. Siina oli jotain, joka saa mut astuu sinne uudestaan. Inkkarien kivipatsaita, kukkia, penkkei ja vaan se tunnelma.


10. Ravintolat ja kahvilat. Crepsei, papas fritas, ihania jaateloannoksia, pizzaa, burritoi, keksei, kaakaoo, kahvii, aamupaloja, ja noiden paikkojen takat, taulut, musiikki.


11. Kohtaamiset. Kaikkia ihmisia kiinnostaa tosi paljon mina, ja mua ne. win-win. Yks paiva tutustuin yhteen taiteilijaan ja se pyys mua sen ateljeeseen! Pitaa vaan ettii mulle henkivartija..

Ja toisena paivana 15-vuotias Quechuatytto halus kuulla ¨milanesiasta¨( Finlandia) ja juteltiin siina kaikkee randomia. Esim etta viidakossa uskotaan etta kun juot apinan pissaa, niin elat pidempaan.


12. Terveys. Taa on vahan hassu. Mutta mun kunto on noussut taalla ihan sikana. Ekalla kuntotunnilla, bailessa, meinasin pyortya ja murskautua palasiks. Ja nyt kykenen baile, jalkatreenit ja toinen baile. Ihan mahtava fiilis kun kokoajan kykenee parempaan. Plus ylamakia riittaa ja nykyaan ne ei tunnu (melkein) missaan. Ja porukat heitti lappaa etta Suomessa voisin juosta puolimaratoonin.


13. Huarazin kasityo. Se on vaan niin kaunista ja menin ostaa yks paiva muunmuassa laukun. Ne varit miellyttaa mun silmaa.


14. Pyykinripustus. Taalla on katoilla sellasissa siksaksokkeloissa narui ja jostain syysta ma nautin kun saan tayttaa ne sokkelot vaatteilla(lastenkodissa). Sellai kunnon hamahakinseitti.


15. Papukaija. Mun tyopaikan naapurissa on papukaija joka huutelee holaaholaa. Ja se nayttaa niin kauniilta katolla ruskeita vuoria vasten!


16. Naan joka paiva jotain pysayttavaa. Esim lapsi jonka leijana oli muovipussi. Siina se ihan haltioissaan veti perassaan narua johon oli kiinnitetty muovipussi.

Tai sateella quechuanaiset menee muovipussien kanssa kaduille varastoimaan vetta ja pesee hiuksensa.


Noin, tossa on ne mita itse Huarazissa on ruusui. Sitten oli ne mita kirjotin, miten Huaraz ja taallaolo ylipaataan on muuttanut mua ja opettanut.

Tohon voisin viela lisaa lastenkodin. Mun 1v vauvvelin, jolle mun sydan sykkii niin hulluna. Meista on tullut niin tiimi. Ja itken varmaan uuden laguunan tanne kun joudun lahtee sen luota.


Sitten risut.


1. katukoir…. tai hetkinen en kylla kirjota risuja. Ma oon taalla paattanyt keskittyy positiiviseen, niin mun ajatuksissa, teoissa, parisuhteessa ja siis kaikessa. Oon aikamoinen pessimisti liian usein. Ja niinkun elokuvassa 500daysofsummer noi ylemmatki asiat varmasti huonoina paivina tuntuu risuilta( tai oikeastaan ma tiedan etta ne tuntuu, been there). Ma rakastan tota varikasta papukaijaa vs ma vihaan sen arsyttavaa kiljuntaa.


Niin miks edesauttaisin sita kirjottamalla listan joista en pida taalla. Tottakai niita on, en valehtele. Mutta kaannan katseeni aurinkoon.



Tai valosaan. Siis joskus pitaa oppia loistaa pimeydessa. Ja kelaa kaikkee sita hyvaa, ajatella positiivisesti. Ja voiko kukaan muka vaittaa etta naa valot ei kaunistais? Tai valaisis?


Oon nyt oppinut rakastaa Huarazia ja ma pidan tasta asenteesta.





Mustahan on tullut perulainen! Tosin taa hame taitaa olla vahan liian iso.

Paivittelya

Joo eli siis pieni info, paasin vihdoin lisaamaan ne kuvat kuumilta lahteilta. Etta jos mielikuvitus ei riittanyt/ haluutte nahda totuuden. Niin menkaa ihmeessa kattoo Monterrey- postaus.

En el paseo

Carhuaz.Yungay. Llanganuco. Caraz. Tarica


Mua vahan naurattaa kirjottaa tasta, kun just kirjotin ettei hamstrata maisemia. Mutta pointti olikin etta etupaassa ja ensisijasesti nautin siita etta kasvan taalla, ja naa muut on extraa.


Yks paiva lahdin Lalyn ja sen perheen kanssa paivatourssille.

Mulle on kaynyt monesti niin, etta yritan kuvitella minkalaista se olis tai minkalaista siella olis, ja oon kuvitellut ihan monkaan. Taa on kaynyt itse Perun kanssa, seka Liman, etta Huarazin ja oikeestaan kaiken. Entia mika mun mielikuvitusta vaivaa kun se ei osu ikina oikeaan.


No yritin tietysti kuvitella minkalainen ois reissu laguunalle, niinku Laly oli mulle sanonut.


Tahan valiin, oon taalla kylla niin oppinut arvostaa suomalaista(?) tasmallisyytta aikataulujen suhteen. Kysyin Lalylta etta lahdetaanko vai ei, jotta voin kysyy toista vapaaks. Laly sano etta ei tieda, ehka lahdetaan ehka ei. Seuraavana paivana sanoo etta joo lahdetaan. Sitten sanoo etta joo lahdetaan mutta ei viela tiedeta jos sen aiti haluukin vaan tutustuu Huaraziin. Sitten etta joo lahdetaan, mutta mennaanki kuumille lahteille. Sitten etta joo me mennaan huomenna, ostettiin bussiliput, oisitko sakin halunnu vai lahtee? Sitten oon vaan sillee ööö miks oisin kysellyt koko viikon jos en haluis lahtee? Ja sitten Laly ei vielkaan tajuu, ja on etta niin soitanko etta oisko sulle viela tilaa? Joo Laly soita, kiitos. Kysyn mihin aikaan lahdetaan. Ei tietoo. Laitan sulle viestii aamulla. Okei..


Meen nukkuu sillee ei mitaan tietoo, pitaako ottaa evaita, mita pakkaan ja monelta lahdetaan.

Saan aamulla kuudelta viestin, lahdetaan puol kasi.

Nousen vauhdilla ja alan heittaa reppuu lamminta vaatetta ja omenoita( ja veitsen, koska en haluu ripulia) Vedan aamupalan naamaan. (Muuten miks se sanotaan noin, kun sehan menee sun vatsaan..)

Ja otan vauhdista colen ja tavataan puistossa.

Skippaan seuraavat muutamat minuutit ja sen kun meille tyrkytettiin kaikenmaailman pillereita ja juomia ja aurinkolaseja odotellessa. Lahdettiin sitten kaks tuntii ajateltua myohemmin. Kylla kaks tuntia, oisin voinu kavella ja saastaa mun yhden solen( ja ostaa silla seitteman leipaa). Etta tallasta taalla Perussa.


No sitten itse matkaan( hahah tuli mieleen se, kun ala-asteella kirjotin moottorikelkkareissusta ja kirjotin kolme sivuu mita tapahtu ennen ja mita jalkeen, ja yhden lauseen itse reissusta. Nyt katon ettei se toistu).


Meidan matkatovereina oli Costaricalainen-poppoo. Ja meilla oli opas ja sellai n.10 paikan minibussi.


Matkalla saatiin ottaa muutamia kuvia ja ma paatin ikuistaa jotain muuta kun maisemia.












ihan vaan etta kattokaa tota puun kokoo!


Ensimmainen pysahdys Carhuaz. Olinkin jo ikavoinyt sita jatskii. Se oli niin hyvaa ja ilahduin etta heitettiin koukku sen kautta. Siina sitten ilokseni paasin ottamaan lisaa kuvia. Tassa muutamia.





Ruusuvarkaat. Noi tytot nappaili tuolta ruusui ja juoksenteli puutarhurii karkuu.






no se kuuluisa jatskimesta, Helados porvenir.





perhe nauttimassa. Ps balleriinat ja sukat




Noniiiin siita nyt sais kaikissa vareissa raitaaa. Anyone? Oon aina halunnut olla varikas seepra.







Katolinen kirkko siina koko komeudessaan. Tuntuis tosi oudolta kayda tollasessa kirkossa. Tai voiko siina kokee semmosta lampoo ja kodintuntuu vai onko se vaan sellai pyha paikka?





Seuraava pysakki olikin Yungay, Campo Santo.


Ja se oli niin kaunis. Sen kyla oli tuhoutunut maanjaristyksen alle ja nyt sinne voi menna kattoo niita raunioita. Lisaks siella oli sellai valtavan iso hautausmaa tai muistomerkki. Ja muunmuassa sellasia tauluja, joissa oli ihmisten nimia, jotka menehty. Oon ollut Israelissa ja oltiin holokausti-museossa ja mulle tuli tuolla ihan sama fiilis. Sellai ettei voi olla kun hiljaa.

Oli sunnuntai ja silloin laheiset vie haudoille kukkia ja nainkin yhden vanhuksen ja en voinut olla ajattelematta sita surua, mita sen sydamella on. Kuljeskelin vaan niita hautakivia lueskellen ja lukien kaikkia: ¨Aiti olet aina meidan sydamessa¨- muistotekstei. Ja hautausmaissa on jotain kaunista ja sellaista omalla tavalla koukuttavaa. Etta jos toi ois lahempana, niin menisin mieluusti sinne ainakin kerran viikossa vaan pysahtymaan.


Yhdessa vaiheessa opas vei meidat puun alle ja kerto meille kylan tarinan. Tai pikemminkin tragedian. Kertoili kuinka ihmiset naki kun omat perheenjasenet tippu valtaviin halkeemiin ja kuinka katot romahti paalle.

Suomesta tulleena maanjaristykset ei oo ollut mun mielessa tai en pida niita riskeina. Mutta taalla Latin Linkin saannosten mukaan jokaisella Arco Iriksen tyontekijalla tulee olla sellai hatalaukku jos sattuu tulee maanjaristys. Siella tulee olee sun selviytymispakkaus muutamalle paivalle. Hassua etta eletaan samalla maapallolla, mutta eripaikoissa tapahtuu eri luonnonkatastrofeja.


Siina jatkettiin kavelya ja mieli oli tosi tyyni ja sellai kiitollinen ja hmm sellai etta ma olen niin pieni piste tassa maailmassa. Annoin vaan tuulen tuivertaa kasvoihin ja auringon paistaa ja kattelin kauniita vuoria ja sinista taivasta. Ja nautin siita etta sain tollasen pysaytyksen.

Annan kuvien puhua puolestaan




Mita oiskaan Peru ilman laamoja? Keisari Cusco tainnut eksyy






Tassa naa nimikyltit








kukkien rakastajalle, taa oli upee naky!





taa taas oli bussi, joka oli lentanyt jaristyksen voimasta




Taa pikkutytto taas tuli kerjaamaan meilta kaikenlaista. Tuolla se asu paljain jaloin




Yks miinus, Perun jylhii maisemia varjostaa kamalat roskakasat. Yks paiva katteltiin uutisia kun jossain pain Limaa on roykkioittain roskapussei ja ravintolat ja kampaamot menettaa asiakkaitaan kun kukaan ei halua tulla asioimaan sinne hajuun. En muista oonko kertonut, mutta taallakin vaan me heitetaan roskapussit kadulle joka ilta( jotta katukoirat sais syotavaa) Anteeks musta huumori.




Ihan vaan kun tuli puheeks niin heitan tan tuikitavallisen nayn teidan silmien eteen




Ei pahemmat maisemat?


Sitten jatkettiin matkaa kohti laguunaa.


Tassa vaiheessa kaikki oli aika vasyneita kun oltiin kavelty paahtavan auringon alla ja bussissa yks toisensa peraan torkku. Lopulta aanestettiin etta lounastetaan nyt eika laguunan jalkeen. Siispa pysahdyttiin kivaan paikkaan. Mutta Lalyn mama oli tuonut mukanaan viidakosta juanesei. Ja pystytettiinkin picnic. Samalla loysin maissista tehdyn rusetin( jonka kanssa oli pakko leikkia minni hiirta)






Riisia, kanaa, oliivei ja kaaritaan tollaseen lehteen ja paistetaan. namnam








Samanlainen systeemi kun Matarassa lampaiden kanssa. Mutta kattokaa, kuinka vihreeta!




Iloinen retkeilija. Tossa vaiheessa en varmaan ollut viela joutunut kayttamaan ton paikan vessaa...





Paikallinen sopo lapsi busseineen.


Matka jatkui yha vaan korkeemmalle! Ihan meni korvat vaihteeks lukkoon.



Lopulta oltiin perilla. Ja se oli niin kaunista ja otin videookin ja paasin soutelee! Hullua ajatella etta oltiin vuoren sisalla!




Ton sisalla ajeltiin bussilla, Cordillera Blanca




Jonkun paa, mutta nyt en jaksa rajaa. Silti aivan todella kaunista, tallanen vaan avautu yhtakkia. Pilvista nakee etta ollaan hirmu korkeella.




Niin siis oltiin Huascaran luonnonpuistossa. Ja tollaseen veneeseen makin paasin, ja kokeilin soutaa, mutta airot paino varmaan sata kiloo.




Muuten mun kamera kylla havitti turkoosiuden. Ottakaa mua Suomessa hihasta kiinni, niin naytan mun puhelimelta videon, josta nakee oikeesti kuinka taivaan sinisyys heijastu upeesti ja loi vaikutelman turkoosista.



Tiiatteko muuten sen tunteen, kun teilla ei oo ketaan hyvaks todettua kuvaajaa ja sitten joudut tyytyy niihin rapsyihin, mita susta otetaan. Esim tassakin oisin mieluusti halunnut jalkaniki kuvaan. Mutta talla mennaan. Se on oikeesti aika kummallista, kun pyydat jotain ottaa kuvaa, niin harvoin ne vaivautuu tarkentaa tai panostaa siihen kuvaan. Ne vaan painaa ja ihan sama vaikka susta nakyy vaan olkapaa. Been there.




Sitten taivas muuttu harmaaks ja saatiin meidan niskaan jaatava sade ja juostiin bussiin.


Pysahdyttiin viela Carazissa ostamassa( jos siis halus) niiden makoisaa manjaria joka on vahanku marmeladi ja sita kaytetaan leivonnaisissa.


Ja sitten Taricassa,kasityokyla, jossa nahtiin kuinka savimohkaleesta tuli maljakko ja sitten sai ostella kaikenlaisia kipposia kapposia. Mutta ma vahan mietin sita kuljetuspuolta.. Ja mun matkalaukun painoo.




Lopuks olin tosi vasynyt. Mutta Huarazissa tormasin ihanaan katumyyjaan, jolta ostinki upeen kaulakorun! Se oli Sevillasta ja kiertelee ympari Etela-Amerikkaa myymassa korujaan ja se on ollut mm Nepalissa. Ja olin niin ylpee etta pystyin keskustelemaan sellasen aksentin kanssa. Siis silla oli se kuuma peruna suussa-aksentti.



Sitten kaaduinki kotona sankyyn. Ja tosiaan siis luulin etta mennaan vaan laguunalle, mutta sainkin kokee kaiken ton! Ja meidan opas oli ihan huikee, kun se kertoili kaikkia kivoja pikku faktoja. Ja sitten muutamia legendoja. Koska taallahan vallitsee sellainen taikausko ja sellai luonnon elaminen ja sellai karhuveljeni Koda- meininki.