If you want to be happy, then be.
Onnellisuus ei ole päämäärä, vaan tapa matkustaa.
Eräs ilta tässä mama kysy multa, että Melli kuka on onnellinen?
Mietin sitä ja en voinu vastaa mitään muuta, kun ei kukaan.
Sanoin jopa ettei kukaan voi olla täydellisesti onnellinen, ei ainakaan kukaan, kenet mä tunnen. Joku on onnellinen, mutta sisimmältään se haluis saada kuitenkin vakituisen työpaikan. Joku toinen taas näyttää iloselta sinkulta, mut oikeesti kaipais sitä olkapäätä johon nojata. Joku toinen taas pärjää koulussa, mutta menettää kaiken ajan ystäviltä koulukirjoille.
Helppohan se on sanoa tuntemattomasta, et toi on onnellinen, vaan sen perusteella, että se hymyilee leveesti ja matkaa hyppelehtien.
Onko onnellisuus mielentila vai tunne?
Onks se semmonen hetki päivästä ku on ollu ihan paskaa ja kaikki kussu ja sit laitat soimaan sun lempibiisin ja tuut onnelliseks?
Vai onks se semmoi, että koko päivä on ollu yhtä juhlaa, kävellen käsikynkässä auringon säteiden kanssa?
Mä en oikeestaan tienny ja sit kun rupesin aattelee, niin tulin siihen tulokseen, ettei oikeesti kukaan, EI KUKAAN voi olla onnellinen. täysin. milloinkaan! Ei ole olemassa täydellistä päivää, kun kaikki sujuu, kuten piti tai vielä paremmin. Aina eteen tulee asioita, mitkä on täysin anaalista ja ei tekis mieli tehdä ja sit hampaat irvessä väännetää kasaa jotain äikän portfolioo.
Silti niin usein on helppo sanoo: mä oon onnellinen!!!!...Mistä toi johtuu? Onhan se tietty semmoi ideaali tila, mitä maailmassa tavotellaan ehkä eniten parhaillaankin.Ihmiset hakee niitä eri puolilta ja saa tyydytyksiä eri asioita. Kun tarpeet on tyydytetty, tuntee yksilö itsensä onnelliseksi. Noinko se menee?
Mulla oli tästä joku pari kolme viikkoo sitten keskustelu. Puhuttiin Samuelin kanssa tästä samasta aiheesta. Sanoin mun kannan ettei kukaa voi koskaa olla onnellinen. Se katto mua jotenki hölmistyneesti ja sano et ei onnellisuus oo vaan pelkkiä niitä hyviä puolia( huom! mellistin asioita) et se on se juttu et pitää olla optimistinen. Nähdä tyhmätkin asiat valosina, aatella et nää jutut kuuluu tähän. Aatella että ilman tätä shittii en ehkä tajuis sitä toisen asian hienoutta. Miettikää nytten vaikka jotain hemmoteltui lapsii, niin eihän niille kelpaa mikää, ne vaa istuu ja läskeilee ja sit niitten etee tuoda kaikkee ku isi ostaa. Sit ne viedää viikoks erämaaha, jossa pitää surmaa marsu et saa jotain syödäkseen. NIIN kas kummaa alkaa kunnioitus omia olosuhteita kohtaan nousta!
Jäin miettii tota, et hittolainen, sithän KAIKKI friki kaikki voi olla onnellisia! Eiks kuulostakki vähä paremmalta kun mun pessimistinen ajatusmaailma maailman julmuudesta:DD Sit mentii luistelee ja katoin maman kangaskassii, mihin oon joku 3vuotta sitten kirjottanu ton: Onnellisuus ei ole päämäärä, vaan tapa matkustaa.
Niin siinähä se lepää. Pointti ei oo, mitä saadaan aikaseks, millon, missä, mikä palkkio. Vaan pointti on se miten me matkustetaan, miten me nähdään maailma ja sen kaikki pikku kujeet.
Frikin kliseisessä kliseessä: every cloud has a silver lining ON tää mun hakema periaate.Jokaisessa asiassa on jotain hyvää, tai oikeesti etsikää, niin tuutte huomaan.
Seuraavan kerran kun elämä piiskaa vasten asvalttii, niin miettikää sekin voi olla onnellisuutta omalla tapaa.
lauantai 27. lokakuuta 2012
torstai 25. lokakuuta 2012
Happiness vs burnout
Joskus kirjottaa, joskus inspiroi, joskus molempii, mut joskus aikaa tai voimavaroi ei ole. Nyt on niin, vältän burnouttii, vaikka oon jo tässä viimeset kolme viikkoo halunnu kirjottaa tänne ONNELLISUUDESTA! Teen sen vielä joskus....tässä....ihankohta..........
lauantai 6. lokakuuta 2012
KAKSI MINÄÄ vai USEAMPIA?
Nyt alotan sekavan setin kirjottamista juuti näin kello 8.59 LAUANTAI-AAMUNA!! Heräten ehkä henkisesti vaikeimman yön ja unen jälkeen plus kauhee vessahätä( ja mä en ikinä herää vessan takia, mut en kuitenkaa yökastelekkaa!)Okei nyt heti kadun et juttelin porukoitten kans yökahtee ja näillä sekavilla unilla yritän nyt....no!hauskaa vain!
IHMINEN
kattokaa tossa on ihminen, kauniisti on. Se on pelkistettynä tommonen frikin yhtenäinen viiva, selkee tommoi kokonaisuus.Siltikin tommosia kokonaisuuksia on erilaisia, ja jopa yhellä ihmisellä monia sellaisia. Ekaks mietin et se on huono juttu, badbad, mutta sitten aattelin sitä monimuotoisuuden ja rikkauden( ei $$$!) kannalta.
Lähetää vaan siitä, et ulkosesti voi olla ihan erilainen viivasto mut silti sama tyyppi. Miettikää: ihminen, joka on sihteeri lähetysneuvostossa ja vapaa-ajallaan tykkää käydä salilla, ni miltä se näyttää? Entiä sit kuinka moni on nähny jonku juoksumatolla kynähame päällä...Mut heti vaatetuskin muuttaa sitä meijän käsitystä, siel salilla sä et voi ulkoopäin päätellä, mikä sen ammatti ois, mut kaupungilla kahvia ostamassa bleiseri tai jakkupäällä, voit. Jännää, eikö! Lisäks otetaa mukaa humanitarismia. Sihteeri jopa käyttäytyy eri tavalla salilla, hän voi olla vaikka kuinkamoinen läppäkone, mut työpaikalla sitä ei välttämättä niin suuressa mittakaavassa tiedetä.
Otan mun esimerkin: LUKIO!!! Sanoin tässä yks päivä mun koulukaverille, etten tykkää ittestäni koulussa. Se rakennus jotenki imee mun mehut ja musta syntyy vaeltava napakettu, joka sulautuu valkoisiin seiniin etsien elämän totuutta. Se etsintä kuitenki tapahtuu vaan päänsisällä ja ulkoopäin ja se mitä tuotan ulos, oon pinnallinen hyasintti. yh hyh. Lisäks oon huomannut että muutkin on-.- Lisää hyasinttei! jee! Sillon ei välttämättä synny mitään kaunista kuoroa, vaan se mitä saadaan aikaseks on:" Mitä sullon seuraavaks?", "Miten meni koe?" "HEEEI, venaa mua!" "Oij, onpa sulla nätti paita." Sit oikeesti mun sydän ja aivot huutaa:"PUHUTAAAAAAN HENKEVIÄÄÄÄ!!"
Aina ei kuitenkaan tarvi puhua henkeviä, mut jotain et sä tunnet et sustakin on hyötyä, sunki juttui tykätään kuunnella, sullakin on jotai annettavaa ja antaa toisille, sä oot merkittävä tässä keskustelussa.
Mä tarviin sitä ja mulle Hämeenlinnan vapaakirkko on semmoi mesta. Siellä voin vaa pulputtaa sydämmeni kyllyydestä ja AINA on ihminen, joka tietää siit asiasta ja voidaa yhessä pohtii tai naureskella ja mitä lie.
Lisäks mun yks minä on, sirkus. Käyn kahesti viikossa ite ja opetan kolmesti. On sen siis oltava yks osa mua. Siellä on melli, joka opettaa lapsia taipumaan, melli, joka kuuntelee Vilman matikankokeesta ja Petterin uimahallireissusta(kyllä! lapsilla on taito kertoo tarinaa koko sen ajan kun joku on läsnä) melli, joka joutuu ottaa toisia niskasta kiinni ja kurmottaa. Aivan erilainen kuin lukiossa. Kelatkaa kun menisin ja kesken tunnin alkaisin taputtaa käsiä yhteen ja huutaa: HILJAA, se on opettajan tehtävä, ja mä oon oppilas. Mut sirkuksessa MÄ oon opettaja ja toiset oppilaita. Vuorot vaihtu, quepasa?
En oo enää ees varma, jaksaaks tätä lukee, mut mä voin lukee ite sit monien vuosien päästä kun nää jää tänne nettii lilluu( mikä on pelottavaa, josta joskus voisin puhua)
Mulle sanottiin myös et mä oisin löytäny mun vaatetyylin. Siihen sanoin et hahah mähä näytän joka päivä ihan erilaiselle! Ja siihen vaa:" No mut silti niissä on joku yhtenäinen tekijä, mä voisin mennä kauppaa, poimia 10 aivan toisistaan poikkeavaa kappaletta, ja ne ois ihan sua."
Tohon kiteytyy tää, mitä haluun sanoo. Noi kappaleet on MINIÄ(kaunis suomi!) ja yhtenäinen tekijä on tää ihminen, se kuka ollaan. Meissä voi asua vaikka kuinka monta minää, mut silti me pysytää samana ihmisenä. Se vaan antaa meille luovuutta ja kyvyn selviytyä eri tilanteissa, eri reseptien mukaan.
T. kameleontti
kattokaa tossa on ihminen, kauniisti on. Se on pelkistettynä tommonen frikin yhtenäinen viiva, selkee tommoi kokonaisuus.Siltikin tommosia kokonaisuuksia on erilaisia, ja jopa yhellä ihmisellä monia sellaisia. Ekaks mietin et se on huono juttu, badbad, mutta sitten aattelin sitä monimuotoisuuden ja rikkauden( ei $$$!) kannalta.
Lähetää vaan siitä, et ulkosesti voi olla ihan erilainen viivasto mut silti sama tyyppi. Miettikää: ihminen, joka on sihteeri lähetysneuvostossa ja vapaa-ajallaan tykkää käydä salilla, ni miltä se näyttää? Entiä sit kuinka moni on nähny jonku juoksumatolla kynähame päällä...Mut heti vaatetuskin muuttaa sitä meijän käsitystä, siel salilla sä et voi ulkoopäin päätellä, mikä sen ammatti ois, mut kaupungilla kahvia ostamassa bleiseri tai jakkupäällä, voit. Jännää, eikö! Lisäks otetaa mukaa humanitarismia. Sihteeri jopa käyttäytyy eri tavalla salilla, hän voi olla vaikka kuinkamoinen läppäkone, mut työpaikalla sitä ei välttämättä niin suuressa mittakaavassa tiedetä.
Otan mun esimerkin: LUKIO!!! Sanoin tässä yks päivä mun koulukaverille, etten tykkää ittestäni koulussa. Se rakennus jotenki imee mun mehut ja musta syntyy vaeltava napakettu, joka sulautuu valkoisiin seiniin etsien elämän totuutta. Se etsintä kuitenki tapahtuu vaan päänsisällä ja ulkoopäin ja se mitä tuotan ulos, oon pinnallinen hyasintti. yh hyh. Lisäks oon huomannut että muutkin on-.- Lisää hyasinttei! jee! Sillon ei välttämättä synny mitään kaunista kuoroa, vaan se mitä saadaan aikaseks on:" Mitä sullon seuraavaks?", "Miten meni koe?" "HEEEI, venaa mua!" "Oij, onpa sulla nätti paita." Sit oikeesti mun sydän ja aivot huutaa:"PUHUTAAAAAAN HENKEVIÄÄÄÄ!!"
Aina ei kuitenkaan tarvi puhua henkeviä, mut jotain et sä tunnet et sustakin on hyötyä, sunki juttui tykätään kuunnella, sullakin on jotai annettavaa ja antaa toisille, sä oot merkittävä tässä keskustelussa.
Mä tarviin sitä ja mulle Hämeenlinnan vapaakirkko on semmoi mesta. Siellä voin vaa pulputtaa sydämmeni kyllyydestä ja AINA on ihminen, joka tietää siit asiasta ja voidaa yhessä pohtii tai naureskella ja mitä lie.
Lisäks mun yks minä on, sirkus. Käyn kahesti viikossa ite ja opetan kolmesti. On sen siis oltava yks osa mua. Siellä on melli, joka opettaa lapsia taipumaan, melli, joka kuuntelee Vilman matikankokeesta ja Petterin uimahallireissusta(kyllä! lapsilla on taito kertoo tarinaa koko sen ajan kun joku on läsnä) melli, joka joutuu ottaa toisia niskasta kiinni ja kurmottaa. Aivan erilainen kuin lukiossa. Kelatkaa kun menisin ja kesken tunnin alkaisin taputtaa käsiä yhteen ja huutaa: HILJAA, se on opettajan tehtävä, ja mä oon oppilas. Mut sirkuksessa MÄ oon opettaja ja toiset oppilaita. Vuorot vaihtu, quepasa?En oo enää ees varma, jaksaaks tätä lukee, mut mä voin lukee ite sit monien vuosien päästä kun nää jää tänne nettii lilluu( mikä on pelottavaa, josta joskus voisin puhua)
Mulle sanottiin myös et mä oisin löytäny mun vaatetyylin. Siihen sanoin et hahah mähä näytän joka päivä ihan erilaiselle! Ja siihen vaa:" No mut silti niissä on joku yhtenäinen tekijä, mä voisin mennä kauppaa, poimia 10 aivan toisistaan poikkeavaa kappaletta, ja ne ois ihan sua."
Tohon kiteytyy tää, mitä haluun sanoo. Noi kappaleet on MINIÄ(kaunis suomi!) ja yhtenäinen tekijä on tää ihminen, se kuka ollaan. Meissä voi asua vaikka kuinka monta minää, mut silti me pysytää samana ihmisenä. Se vaan antaa meille luovuutta ja kyvyn selviytyä eri tilanteissa, eri reseptien mukaan.
T. kameleontti
maanantai 1. lokakuuta 2012
A21 CAMPAIGN
Olin tossa viikonloppuna Hopessa, semmosessa hengellisessä tapahtumassa Turun Logomossa. Siellä nostettiin jakkaralle ihmiskauppa. Se on ihan sairasta, ne kaikki videot ja tarinat, mitä me kuultiin. Vois kuvitella et se ongelma oli joskus aikoi sitten, mut se on tänä päivänä! Nyt meijän perheessä ois semmonen "leikki" päävetäjänä iskä, joka pyytäis meitä heittää numeroarvion. Oisko orjii maailmassa tuhat, kaks tuhatta, viissataa vai mitä? surullisesti voin ilmottaa et 27 miljoonaa! Ja siellä painotettii et YKSKIN on liikaa, jonka mä kyl allekirjottaisin, miettikää jos sä! olisit se yks.....not nice.
Miettikää, te olisitte se, ja samaan aikaa muut tyttelit istuskelee fabossa ja kattelee peilii ja miettii omaa ulkonäköään. Onks meillä oikeus valittaa erikokosista silmistä tai liian pulleista poskista, ärsyttävästä syntymämerkistä SAMALLA kun seksiorjille ei oo oikeutta edes omaan alapäähän!
Siinä vähän mittasuhteita.
A21 kampanja meinaakin just tätä vuosisataa ja sen ongelmia, me ei voida tehdä kaikkea, mut me voidaan tehdä jotain!
Niimpä ollaan luovia, ja keksitään joku tapa parantaa maailman vääryyttä, kerrankin! me voitais olla niit frikin missei, joiden tehtävänä on tehdä maailmasta parempi paikka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)