Kolme yhdellä iskulla

Huomasin äskön, että asia josta vaietaan tai pidetään hihhulointina, saa eniten katsetta. Se on tilastojenki mukaan asia, josta luetaan(te luette) eniten. Mulle usko ei ole mikään megafoni käteen ja huutelee ja joka toisessa lauseessa tulee ilmi et oon uskossa ja rakastan Jumalaa.
Haluun kirjottaa siitä, että millasta se rakkaus on tällähetkellä. Millasta on rakastaa kahta asiaa samaan aikaan.

Tietysti rakastan moniakin asioita ja mama sano mulle, että käytän paljon sanoja: rakastaa ja täydellinen. On helppoo sanoo että rakastan kesää ja jäätelöö ja ruohikkoo varpaiden välissä. Rakastan laiskotella ja kattoo telkkuu tekemättä mitään. Rakastan kun tuuli tempoo hiuksia ja rakastan sitä kun aurinko paistaa pitkästä aikaa.

Mutta miltä tuntuukaan rakastaa jotain ihmistä. Ei äitiä tai iskää tai sisaruksia tai kavereita. Vaan sitä kumppania jonka kanssa haluut jakaa elämäs. Mua ärsyttää suuresti että Raamatun aikaan ei seurusteltu, raamattu ei oo mikään paras mahdollinen ohjenuora siinä tapauksessa. Ei siellä lue miten toimia. Ja oonkin huomannut, että sen oppii vaan ite elämällä ja pitäen silmät avarana. Menemällä itse tilanteisiin ja katsomalla mitä tapahtuu.

Se oli asia, mitä lähin miettii seurustelun alettua, miten pitää Jumala silti edelleen ykkösenä? Vai pitääkö? Mun yks kaveri sano aika raisusti, että jos poikaystävä menee Jumalan edelle, niin se on epäjumala. Olin ihan et EEEEEEEEEEEEEI miten voit sanoo noin??! Hui kamala.

EI se mee noin. Et toi tai sit toi toinen tie. Vaan se voi olla molemmatkin.

Jumala rakastaa mua ja mä rakastan  Jumalaa, mutta en saa siltä sitä fyysistä läheisyyttä. En voi pitää Jumalaa kädestä kiinni niinku oikeesti, se ei voi halaa mua ja sanoo, kuinka paljon merkkaan sille.
Toki Jumala voi tehdä ton kaiken, mutta ei semmosella inhimillisellä konkreettisella, helposti ymmärrettävällä tasolla.
Oonkin sitä mieltä että se on semmoi "rakkausviiva" jossa on mun kaikki asiat mitä rakastan. Enempää tai vähempää nostamatta jotain toista asiaa korkeemmalle.
Jokaisella niillä on erilaisensa tehtävä.
Ja uskon, että Jumala antaa meijän ympärille semmosia asioita ja ihmisiä, joiden kautta sen rakkaus meihin heijastuu.

Se antaa mun ympärille ihmisen, jota rakastan, ja jonka kanssa haluun jakaa mun elämän. Tiän, että on joku joka pitää meistä huolen. Niinku vaimo. mies . Jumala. Pyhä kolminaisuus.

Kyse ei ole siitä, että nytkun olen löytänyt "maailmasta" rakkauden, en voi saada tai ylläpitää sitä taivaasta tulevaa.

Tietysti se on vaikeempaa antaa sitä aikaa Jumalalle, koska sun elämässä yhtäkkiä onki joku muu, joka vie sun huomion. Joku, jonka kanssa haluut viettää sun ajan. Mutta oon aikasemmin kirjottanut, että ihmisessä on aukko, jotai ei poikaystävä(kään) täytä, se on Jumalan paikka ja siellä se pysyy.

Ei rakkaus oo valtataistelua!