Kolme yhdellä iskulla

Huomasin äskön, että asia josta vaietaan tai pidetään hihhulointina, saa eniten katsetta. Se on tilastojenki mukaan asia, josta luetaan(te luette) eniten. Mulle usko ei ole mikään megafoni käteen ja huutelee ja joka toisessa lauseessa tulee ilmi et oon uskossa ja rakastan Jumalaa.
Haluun kirjottaa siitä, että millasta se rakkaus on tällähetkellä. Millasta on rakastaa kahta asiaa samaan aikaan.

Tietysti rakastan moniakin asioita ja mama sano mulle, että käytän paljon sanoja: rakastaa ja täydellinen. On helppoo sanoo että rakastan kesää ja jäätelöö ja ruohikkoo varpaiden välissä. Rakastan laiskotella ja kattoo telkkuu tekemättä mitään. Rakastan kun tuuli tempoo hiuksia ja rakastan sitä kun aurinko paistaa pitkästä aikaa.

Mutta miltä tuntuukaan rakastaa jotain ihmistä. Ei äitiä tai iskää tai sisaruksia tai kavereita. Vaan sitä kumppania jonka kanssa haluut jakaa elämäs. Mua ärsyttää suuresti että Raamatun aikaan ei seurusteltu, raamattu ei oo mikään paras mahdollinen ohjenuora siinä tapauksessa. Ei siellä lue miten toimia. Ja oonkin huomannut, että sen oppii vaan ite elämällä ja pitäen silmät avarana. Menemällä itse tilanteisiin ja katsomalla mitä tapahtuu.

Se oli asia, mitä lähin miettii seurustelun alettua, miten pitää Jumala silti edelleen ykkösenä? Vai pitääkö? Mun yks kaveri sano aika raisusti, että jos poikaystävä menee Jumalan edelle, niin se on epäjumala. Olin ihan et EEEEEEEEEEEEEI miten voit sanoo noin??! Hui kamala.

EI se mee noin. Et toi tai sit toi toinen tie. Vaan se voi olla molemmatkin.

Jumala rakastaa mua ja mä rakastan  Jumalaa, mutta en saa siltä sitä fyysistä läheisyyttä. En voi pitää Jumalaa kädestä kiinni niinku oikeesti, se ei voi halaa mua ja sanoo, kuinka paljon merkkaan sille.
Toki Jumala voi tehdä ton kaiken, mutta ei semmosella inhimillisellä konkreettisella, helposti ymmärrettävällä tasolla.
Oonkin sitä mieltä että se on semmoi "rakkausviiva" jossa on mun kaikki asiat mitä rakastan. Enempää tai vähempää nostamatta jotain toista asiaa korkeemmalle.
Jokaisella niillä on erilaisensa tehtävä.
Ja uskon, että Jumala antaa meijän ympärille semmosia asioita ja ihmisiä, joiden kautta sen rakkaus meihin heijastuu.

Se antaa mun ympärille ihmisen, jota rakastan, ja jonka kanssa haluun jakaa mun elämän. Tiän, että on joku joka pitää meistä huolen. Niinku vaimo. mies . Jumala. Pyhä kolminaisuus.

Kyse ei ole siitä, että nytkun olen löytänyt "maailmasta" rakkauden, en voi saada tai ylläpitää sitä taivaasta tulevaa.

Tietysti se on vaikeempaa antaa sitä aikaa Jumalalle, koska sun elämässä yhtäkkiä onki joku muu, joka vie sun huomion. Joku, jonka kanssa haluut viettää sun ajan. Mutta oon aikasemmin kirjottanut, että ihmisessä on aukko, jotai ei poikaystävä(kään) täytä, se on Jumalan paikka ja siellä se pysyy.

Ei rakkaus oo valtataistelua!

Täydellinen, täydellisempi elämä

Toinen mistä haluun samaan syssyyn kirjottaa on itse kirjoitus. Syy miksen oikeesti oo kirjottanu, ei oo aika, ei oo kiireet, ei oo täyteenbookatut päivät, vaan yksinkertaisesti: mua ei ole kiinnostanut, ei huvittanut, ei jaksanut, tuntu turhalta. Mietin, miksi edes kirjotan tänne?

Senkö vuoksi, että saisin hyväksyntää ja rakkautta ja tuntisin oloni tosi hyväks?
Vai, että saisin purettua mulle tärkeitä asioita tai mulle vaikeita asioita?
Vai että saisin hehkuttaa, kuinka täydellisesti menestyn espanjankuuntelussa ja kuinka ihana poikaystävä mullon?

Jos se ois toi eka, musta se ois ehkä väärä paikka hakee sitä hyväksyntää. Ainakin, mitä itte oon huomannu, on se, et sun pitää vaan yrittää oppii elää oman nahkas ja sielus kanssa ja ainoo kuka voi sua siinä auttaa on Jumala.

Toka, jos mulla ois mua vaivaavia asioita, niin en todellakaa kirjottelis mitää henkilökohtasta tänne. Se ois musta aika outoo, semmoset asiat pitäs kirjottaa ittelle päiväkirjaa.

Kolmas on ehkä kaikkein pahin mahollinen vaihtoehto. Yks päivä ennen nukkumaanmenoa otin mun puhelimen ja aloin selailla blogeja ja voi hyvänen aika, mikä hyökyaalto!! Siis jos tekisin tutkimuksen, niin varmaa joka toisella tytöllä maailmassa, tai no oikeestaan vaan Suomessa, ois blogi

Mulle ainakin tulee vaan tarve saada kaikkee mahollista kun luen niitä blogeja. Ja sit oon ihan sad kun mullei oo samanlaisia kiharia hiuksia, tai kun mä en oo päässy hierottavaks jonnekki tai kun söinki omatekemiä limapaksuspagetteja täydellisen sushi-aterian sijaan.

Miks pitää näyttää et JUST MUN ELÄMÄ ON NIIN HIENOO JA IHANAA, Hahhaha tottakai munki elämä on ihanaa ja hienoo, mut oon valinnu kirjottamasta siitä tänne. Tekeeks se siitä sitten vähemmän arvottoman?

Loppuun laitan vielä tämmösen ihq-kuvan.

.
mutta ei mun kenellekkään tarvii todistella mun elämänlaatua, kuhan ite on happy:)

Se oli ruma, muttei enää.

Nyt tuli mieli kirjottaa tänne. Eilen mukaisasti mietin, mitä voisin pukea tuleviin maaliskuun häihin!! Ihanaa talvihäät ja sit voi laittaa jotain ei-niin-kesäistä. Löysin kaapista yhen kirpparilta ostetun harmaan mekkosen. Ja ihan into piukkana puin sen päälle ja tykkäsin kovin! Sitten tuli se ainainen tenkkapooo, mitä pukea tän kanssa. Talvella ei ihan oo ehkä normaalia olla olkaimettomassa, ilman boleroo(jotka mun päällä näyttää ihan vajan verhoilta) tms.

No minä reippaana naisena ja monen, muttei yhdenkään sopivan lampaan paimenena, menin maman vaatekaapille. Vedin sivun peilikaapin oven ja aloin präläillä henkareita. Sieltä löysin muutamia vaihtoehtoja ja aloin kokeilla niitä, kunnes yhden henkarin mukana tuli yks mekko. Olin nähny sen aiemmin ja pitänyt sitä hmmm no ei-niin- viehättävänä. MUTTA sitten tapahtui kummia! Silmäni kohdistuivat mekon siihen merkkilappuseen ja kas kummaa, siinä lukee: AX Paris.

Mun silmät varmaan pompahti mollottaen eteenpäi ja en ollu uskoa. Sen näköinen kolttu muutamine helman kukkakuvioine ja nappeine, oli Ax PARISIN! Nappasin sen salamannopeasti ja aloin peilailla sitä peilin edessä. Aivoitukseni menivät seuraavasti: Hmmm no tää malli on kyllä aika mitäänsanomaton->mut toisaalta kun tän laittais vaan päälle vois olla eri--> onhan tää nyt kuitenki ax paris--> jos laittais jotain vyöntapasta et tulis muotoo--> noi kukat..yäks-> mut ax paris, nii ei voi olla ruma--> mut toi nappi on kyllä kaiken huippu!--> mut tää on Ax Paris , eli vois laittaa päälle joskus.

Nyt yön ja kohta päivän viisaampana aloin miettiä, että mikä meitä ihmisiä vaivaa?? Alun harmaa mekkokin sais enemmän ihailuja jos oisin sanonu et se on Zaran mekko. Mutta en sanonu ja sitten teille nous varmaa ajatus, että jooo ehkä ihan mukiinmenevä tai järkyttävä. Mikä siinä on, että merkki saa meidän sydämet hekumoimaan ja hymyn leviämään? Et jos joku vaatekappale on jonkun MERKKINEN. Niin se ei ookkaan enää ruma.

Jotkut muotiluomukset on ihan kauheita harakanpesiä, ja sitten niitä näkee punasella matolla Eva Longorian yllä ja juontaja selittää: " Tässä tämä henkeäsalpaavan kaunis Cavalli, jonka rinnus tuo mieleen Sant. Tropezin." OKei yleensä niitä gaaloja katsoessa mun henki on salpaantunut, mutta ihan vaan sen vuoks et se on niin hirveeehökötys.

Pitäskö mun sitten vaihtaa mielipidettäni, vaan siks et se on muotiluomus? musta ei. Mutta miks sit tein poikkeuksen Ax Parisin kohdalla. En tiedä.

Voi olla, että nolostun tästä mun naurettavasta asenteenvaihdosta niin paljon, että se jää ikuisiksi ajoiksi sinne henkariin, kunnes se päätyy kirpparille, josta joku onnekas poimii kahella eurolla Ax Parisin!!