Voittaako siinä aikaa, että valitsee edellisenä iltana seuraavan päivän asun tai puhuu yömyöhään järsimään jääneet asiat? Se on peliä. Peliä, jossa on säännöt. Peliä, jota tulee osata pelata selviytyäkseen.
Burn-out. Shakkimatti. Diskaus ja luovutusvoitto.
Siltä mun elämä on tuntunut. Paljon asioita, paljon aikaa, silti se vaan valuu ja oon jatkuvasti kääntämässä tiimalasia ympäri, yhä uudelleen ja uudelleen.
Hiekka valuu, asiat kasaantuu, deadlinet lähestyy ja mitä mä teen. "Rentoudun" ja meen nukkumaan odottaen jospa taika tapahtuisi yön aikana. Simsalabim! Mutta yön esiripun vedettäessä sivuun näen lavalla ne kaikki asiat oikein kohdistusvaloissa. Katso Melli: "Tuolla ne on!"
Ahdistun, vedän siteen naamalle, lähden huoneesta pois. Istun tunnilla tehtävät tekemättömänä ajatellen kohta tämän loppuvan, kohta on kesä ja huolettomuus.
Vedän siteen silmiltäni opettajan valittaessa työmoraalistani. Näen. Siellä se on. Pimeys, kylmyys, pakkanen. Talvi. 6kk vapauteen.
Saavun kotiin, avaan koneen, alan selailla nettisivuja yomekoista. Järjen ääni huutaa: "Ethän edes ole vielä kirjoittanut ylioppilaaksi, ethän ole vielä edes saanut tuloksia, ethän edes tiedä pääsetkö kunnialla loppuun!"
Sivuutan äänen, laitan kuulokkeet korville ja hyppään omaan rakkaaseen täydelliseen maailmaan, jossa minun ei tarvitse tehdä mitään, mitä en halua.
